Puhdas ja epäpuhdas: ihmisen epäpuhtaus

Ihmiset saattoivat tulla epäpuhtaiksi monin eri tavoin:

Spitaalitaudin oireita olivat turvotus, ihottuma tai kuviot iholla. Tämä ihosairaus teki ihmisestä epäpuhtaan, ja epäpuhtaus poistui vasta, jos iho-oireet hävisivät tai henkilö kuoli. Spitaalitautia sairastava henkilö piti eristää yhteisöstä.

Jos sairaus parantui, sitä seurasi papin ”ilmoitus puhtaudesta”. Sen jälkeen parantuneen henkilön piti tuoda puhdistusuhri, pestä vaatteensa, leikata hiuksensa ja lopuksi pestä ruumiinsa. Sen jälkeen hän saattoi uudelleen liittyä yhteisöön. Spitaalitautiin liittyvät säännöt löytyvät lähinnä 3. Moos. 13-14.

Tietyt ihmiskehon erittämät nesteet tekivät henkilöstä epäpuhtaan: (kuukautiskierron) veri, siemenneste, synnytyksen jälkeen erittyvät nesteet. Epäpuhtauden kesto riippui mistä neste-erityksestä oli kyse. Näitä nesteitä pidettiin luultavasti saastuttavina, koska ne liittyivät lisääntymiseen. Lisääntymiseen liitettiin vahvoja ja käsittämättömiä voimia.  

Tähän liittyviä sääntöjä on erityisesti 3. Moos. 12 ja 3. Moos. 15.

Myös ruumiin, ihmisluun tai haudan koskettaminen tekivät epäpuhtaaksi (4. Moos. 19). Koska kuolleet ihmiset piti haudata, tästä aiheutuvaa epäpuhtautta ei voitu kokonaan välttää. Mutta tullakseen jälleen puhtaaksi, henkilön piti käydä läpi laajat puhdistusrituaalit.

Koska Tooran mukaan epäpuhtaus oli tarttuvaa, henkilöstä saattoi tulla epäpuhdas myös, jos hän kosketti epäpuhdasta henkilöä tai esinettä (katso esimerkiksi 3. Moos. 5:3 ja 4. Moos. 19:16). Näissä tapauksissa henkilöä ei kuitenkaan tarvinnut eristää yhteisön ulkopuolella.