Job 3

₃– Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin,

yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

₄Haihtukoon pimeään se päivä,

älköön Jumala taivaassaan muistako sitä,

älköön aamun valo sitä koskettako.

₅Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan,

musta pilvi peittäköön sen,

auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

₆Nielköön synkkä pimeys sen yön,

niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin,

että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

₇Hedelmätön olkoon se yö,

ilosta tyhjä.

₈Sen päivän lävistäköön kirous,

joka herättäisi itsensä Leviatanin.

₉Pimetkööt sen aamun tähdet,

älköön se yö nähkö sarastuksen valoa,

turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

₁₀Se päivä ja yö

ei sulkenut edestäni kohdun porttia,

ei kätkenyt silmiltäni

tätä kärsimystä.

₁₁Miksi en syntynyt kuolleena,

miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

₁₂Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan,

miksi rinnat antoivat ravinnon?

₁₃Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa,

nukkuisin, minulla olisi rauha.

₁₄Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa,

noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä

muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

₁₅Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa,

noiden, joilla oli kultaa,

jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

₁₆Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa,

maahan kaivettu ja olematon,

niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

₁₇Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa

ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

₁₈siellä pääsevät vangit vaivastaan,

piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

₁₉Yhtä ovat siellä pieni ja suuri,

orja on herrastaan vapaa.

₂₀Miksi hän antaa elämän valon

sille, jonka osa on kärsimys,

miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

₂₁He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule,

he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

₂₂Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat,

heidän suurin riemunsa on hauta.

₂₃Miksi hän antaa elämän valon

miehelle, joka on Jumalan saartama,

jolta tie on kadonnut?

₂₄Minun leipääni on itku ja voihke,

veden lailla virtaa minun valitukseni.

₂₅Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui,

mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

₂₆Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään,

yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.