Job 2

₁Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat taas koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. ₂Herra kysyi Saatanalta: »Mistä sinä tulet?» Saatana vastasi: »Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita.» ₃Herra kysyi: »Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa. Yhä vain hän on pysynyt nuhteettomana, vaikka sinä olet yllyttänyt minut syöksemään onnettomuuteen hänet, viattoman miehen.»

₄Saatana vastasi Herralle: »Hyvän kaupan Job on tehnyt: pelasti sentään oman nahkansa! ₅Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen lihaansa ja luihinsa. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!»

₆Herra sanoi Saatanalle: »Hyvä on! Tee hänelle mitä haluat, mutta henkeä et saa häneltä viedä!»

₇Niin Saatana lähti pois Herran edestä. Hän meni ja runteli Jobia märkivillä paiseilla. Niitä nousi kaikkialle, päästä jalkoihin. ₈Job kävi jätekasalle istumaan ja kaapi ruumistaan ruukunpalalla. ₉Hänen vaimonsa sanoi hänelle: »Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!» ₁₀Job vastasi: »Hullun puhetta, vaimo. Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.» Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.

₁₁Jobilla oli kolme ystävää: temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar. Kun he saivat kuulla onnettomuudesta, joka oli kohdannut Jobia, he kävivät tapaamassa toisiaan ja päättivät mennä hänen luokseen osoittamaan hänelle myötätuntoa ja lohduttamaan häntä. ₁₂Jo kaukaa he näkivät hänet, mutta he eivät tunteneet häntä. Lähemmäs ehdittyään he alkoivat ääneen itkeä, repäisivät viittansa ja heittivät ilmaan hiekkaa, niin että se putosi heidän hiuksilleen. ₁₃He istuutuivat maahan hänen viereensä ja istuivat siinä seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Kukaan heistä ei puhunut Jobille mitään, sillä he näkivät, miten kauhea hänen tuskansa oli.