Suomen Pipliaseura

Raamattu 1933/-38 (KR38)

Vuosina 1933 ja 1938 hyväksytty Raamatun suomennos, joka oli virallisessa käytössä aina vuoden 1992 suomennoksen julkaisemiseen asti. Vuoden 1933/38 suomennoksen on julkaissut Suomen Pipliaseura. Mikäli olet kiinnostunut painetusta Raamatusta, saat tilattua sellaisen Pipliakaupasta.

This translation has been published by the Finnish Bible Society. If you are interested in obtaining a printed copy, please contact the Finnish Bible Society book shop.

Tekijänoikeus vanhentunut, lähioikeuksia digitaalisen edition korjauksiin ja nootituksiin Suomen Pipliaseura, 2017.

Vuonna 1776 julkaistua suomenkielistä Raamattua on totuttu kutsumaan joko Vanhaksi kirkkoraamatuksi tai Bibliaksi. Sen on koko Raamatun ensimmäisen suomennoksen korjattu painos. Tämä ensimmäinen suomennos on vuodelta 1642 ja perustuu osin jo Agricolan 1500-luvulla julkaisemiin Uuden testamentin ja Vanhan testamentin osien suomennoksiin.

1800-luvun puoliväliin tultaessa suomen voimakkaasti kehittyvä yleiskieli oli jo varsin kaukana vuoden 1642 käännöksessä käytetystä vanhasta kirjasuomesta. Tilanteeseen haettiin helpotusta julkaisemalla korjattu Raamatun suomennos. Tätä vuonna 1859 A. I. Ingmanin toimittamaa ja Suomen Pipliaseuran julkaisemaa suomennosta pidetiin kuitenkin kielellisesti niin heikkona, ettei sitä koskaan otettu viralliseen käyttöön. Raamatun kieleen liittyvä ongelma oli kuitenkin pysyvä.

Siksi vuonna 1861 aloitettiin käännöstyö uuden, kielellisesti ajanmukaisen virallisen suomennoksen laatimiseksi. Työtä tehtiin eri komiteoissa vuosikymmenestä toiseen pääsemättä yhteisesti hyväksyttyyn lopputulokseen. Vasta vuonna 1913 voitiin julkaista Uuden testamentin kokeilupainos. Uuden käännöksen lopullinen asu hyväksyttiin kahdessa vaiheessa. Vanha testamentti hyväksyttiin vuonna 1933 ja Uuden testamentin lopullinen sanamuoto sekä Apokryfikirjat vuonna 1938. Suomennostyöhön oli käytetty 77 vuotta.

Käännöksen viimeistellyt komitea noudatti perinteistä raamattusuomea, jota esimerkiksi vuoden 1776 suomennos edusti. Siksi uudenkin suomennoksen kieli oli kuitenkin jo syntyessään vanhahtavaa. Vanhan raamattukielen käyttö näkyy monissa yksityisissä sanoissa, sellaisissa kuin näkyleivät, armoistuin, huoneenhaltija tai nisunjyvä. Käännös laadittiin lisäksi niin, että sen kieli monesti heijastaa enemmän käytettyjä lähdetekstejä kuin hyvää suomea.

Vaikka 1930-luvun suomennos liittyikin kielensä puolesta vanhaan raamattuperinteeseen, se toi kuitenkin samalla merkittävän periaatteellisen uudistuksen suomalaiseen raamatunkäännöstapaan. Vuoden 1938 Uuden testamentin suomennos nimittäin perustuu oman aikansa uusimpiin tieteellisiin lähdeteksteihin. Siihen asti viralliset suomenkieliset Raamatut olivat seuranneet perinteistä Uuden testamentin kreikankielistä sanamuotoa, jonka Erasmus Rotterdamilainen loi 1500-luvulla. Tämä 1500-luvun kreikankielinen sanamuoto ei kuitenkaan edusta parasta mahdollista Uuden testamentin sanamuotoa.

Vuosina 1933 ja 1938 hyväksytty Raamatun suomennos oli virallisessa käytössä aina vuoden 1992 suomennoksen julkaisemiseen asti. Sillä on yhä vielä uskollinen lukijakunta, vaikka se onkin kielellisesti vanhentunut, eikä perustu Raamatun lähtötekstien parhaaseen sanamuotoon tai tulkintaan.

Suomen Pipliaseurav.4.25.2
Seuraa meitä