Kristinusko

Aamen tulee heprean sanasta amen, joka tarkoittaa ”totisesti” tai ”todella”,” varmasti”. Se on johdettu verbistä aman, joka tarkoittaa” uskoa” tai ”olla luotettava”. Raamatussa amen-sanaa käytetään huutomerkin tavoin. rukouksen, valan tai ylistyksen jälkeen kuuntelijat sanovat ”aamen” vakuuttaakseen, että ovat samaa mieltä.

Sana abba tarkoittaa aramean kielellä isä’. Se on perheen isän puhuttelumuoto. Kristityille "Abba" oli myös Jumalan puhuttelumuoto.

Anteeksianto merkitsi rikkomuksen tai synnin pois pyyhkimistä Anteeksi saattoi antaa vain henkilö, jota vastaan oli rikottu. Heti kun tämä henkilö oli antanut rikkomuksen anteeksi, hänen ja rikkomuksen tekijän välinen suhde palautui normaaliksi.

Uudessa testamentissa anteeksianto on suoraan sidoksissa Jeesukseen Kristukseen. Kristuksen uhrin ansiosta uskovat pelastuivat synneistään.  Jumalan anteeksiannon luonnollisena seurauksena myös uskovien tuli antaa anteeksi toisilleen.

Vanhassa testamentissa anteeksianto koskee lähinnä Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Ihminen oli riippuvainen Luojastaan, mutta erotettu tästä syntinsä vuoksi. Ihmiset tarvitsivat Jumalan anteeksiantoa, jotta sovitus olisi mahdollinen.

Nimitys ”antikristus” (kreikaksi antikhristos) esiintyy kahdessa Johanneksen kirjeessä 1. Joh. ja 2 Joh.. Antikristus viittaa Jeesuksen päävastustajaan aikojen lopussa. Antikristuksesta kertomisen tarkoitus oli auttaa Johanneksen kirjeiden lukijoita valitsemaan oikein. Muissa Uuden testamentin kirjoissa puhutaan samankaltaisista hahmoista, jotka ilmestyvät aikojen lopussa.

Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesus valitsee oppilaidensa joukosta kaksitoista apostolia. Apostolit ovat enemmän tai vähemmän määritelty joukko Jeesuksen oppilaita ja edustajia.

Uusi Testamentti näyttää Vanhan testamentin käsityksen armeliaisuudesta uudessa valossa. Jumalan armeliaisuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että hän Jeesuksen Kristuksen kautta pelastaa ihmiset.

Uudessa testamentissa armo tarkoittaa Jumalan omalle kansalleen osoittamaa ansaitsematonta hyvyyttä ja suosionosoitusta. Usein armolla viitataan myös siihen, että Jumalan pelastaa ihmiskunnan Jeesuksen Kristuksen kautta.

Vuorisaarnan aloittavaa yhdeksää siunausta kutsutaan usein ”autaaksijulistuksiksi”. Autuaaksijulistuksia esiintyy Vuosisaarnan lisäksi myös Vanhassa testamentissa.

Ajanlaskun alun aikoina tietty osa juutalaisista odotti Daavidin jälkeläistä. Hän tulisi palauttamaan Israelin alkuperäisen valtakunnan. Nimitys "Daavidin poika" liittyy messias-käsitteen poliittisen ulottuvuuteen. Jotkut Jeesuksen seuraajistaan pitivät häntä Daavidin poikana sen perusteella, mitä hän sanoi ja teki.

Monista eroista huolimatta eri alueiden kotikirkoille kehittyi yhteinen identiteetti. Antiokiassa alettiin kotikirkkoihin kuuluvia ihmisiä kutsua ensimmäistä kertaa kristityiksi.

Enkeleitä on paitsi Vanhassa myös Uudessa testamentissa. Enkeleiden roolissa ja tehtävässä tapahtui kuitenkin muutos.

Raamatussa "Herran päivä" viittaa aikojen loppuun eli hetkeen, jolloin Jumala tai Jeesus langettaa tuomion kaikille ihmisille. Kreikaksi Herran päivä on ”he hemera tou kyriou”. Myös toinen kreikankielinen ilmaus ”he kyriake hemera” käännetään usein Herran päivä. Ilm. 1:10 tämä ilmaisu ei kuitenkaan viittaa aikojen loppuun vaan tarkoittaa todennäköisesti sunnuntaita.

Herran rukous on tunnettu Raamatun teksti. Sen alkuosan painopiste on Jumalan kunnioittamisessa ja loppuosa käsittelee ihmisten käyttäytymistä.

Evankeliumeissa Jeesus kutsuu itseään usein "Ihmisen Pojaksi".

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus ilmestyi oppilailleen ja läheisille henkilöille. Näitä ilmestymisiä kuvataan kaikissa Uuden testamentin evankeliumeissa (esim. Mark. 16:9).

Myös ammoin kuollut henkilö (esim. Matt. 17:3) tai enkeli (esim. Luuk. 1:11) saattaa ilmestyä.

Immanuel on Jesajan kirjassa Jes. 7:14 mainitun lapsen nimi. Uudessa testamentissa tätä Jesajan kirjan tekstiä käytetään, kun puhutaan Jeesuksesta.

Kirkon alkuaikoina Jeesuksen ylösnousemus oli yksi tärkeimmistä opinkappaleista. Se on toistuva aihe Uuden testamentin kirjoissa. Suuri osa juutalaisista torjui Jeesuksen ja roomalaiset ristiinnaulitsivat hänet, mutta ylösnousemuksen avulla Jumala teki selväksi, että Jeesus kuuluu yksiselitteisesti hänelle.

Jeesus on keskeinen hahmo kaikissa Uuden testamentin kirjoissa. Hänen nimensä on kreikkalainen muoto heprealaisesta nimestä Joosua. Se on lyhenne Jehoshua-nimestä ja tarkoittaa ”Herra on pelastus”.

Jeesus kuoli luultavasti vuonna 33 jKr. Hänen syntymävuodestaan ei ole yksimielisyyttä.

Rabbi (tai rabbuuni) on heprean sana, joka tarkoittaa '(minun) mestarini’ tai ’(minun) herrani’. Uudessa testamentissa näin puhutellaan juutalaisia oppineita. Myös Jeesusta puhutellaan evankeliumeissa tällä nimellä. Aina ei ole selvää, tarkoittaako sana "herraa" vai "opettajaa".

”Vanhin” oli yksi ensimmäisen kristillisen yhteisön johtotehtävistä. Sillä viitataan myös juutalaisiin kansanjohtajiin.

Uudessa testamentissa, "Jumalan Karitsa" voi olla Jeesuksen nimitys. Joissakin teksteissä hänen kuolemansa nähdään uhrina, jonka ansiosta ihmisten synnit annettiin anteeksi (katso esimerkiksi Joh. 1:29 ja Ilm. 5:8).

Vanhassa testamentissa käytetään nimitystä "Jumalan poika" sekä yksilöistä (kuninkaat ja oikeamieliset) että ryhmistä (Israelin kansa). Kristillisessä yhteisössä oli kuitenkin vain yksi Jumalan poika: Jeesus on Jumalan ainoa ja ainutlaatuinen poika. Samankaltaisuutta on kuitenkin jonkin verran myös Vanhan testamentin kanssa: Jumalan poika -nimitys viittaa ensisijaisesti valintaan eikä siittämiseen (kuten muinaisessa mytologiassa).