Hallinto ja yhteiskunta

Ab on babylonialaisen kalenterin viides kuukausi. Se sijoittuu heinä-elokuuhun.

Abib on vanhan israelilaisen kalenterin ensimmäinen kuukausi. Se sijoittuu maalis-huhtikuuhun.

Adar on babylonialaisen kalenterin kahdestoista kuukausi. Se sijoittuu helmi-maaliskuuhun.

Raamatun maailmassa aviorikos oli vakava rikos. Siitä saatettiin langettaa kuolemanrangaistus kuten oli tapana myös ympäröivissä kulttuureissa.

Juudan asukkaiden ensimmäistä pakkosiirtoa (katso ensimmäinen Babylonin vankeus) seurasi välittömästi toinen. Babylonialaiset siirsivät jälleen osan Juudan väestöstä pois omilta mailtaan.

Bul on vanhan israelilaisen kalenterin kahdeksas kuukausi. Se sijoittuu loka-marraskuuhun.

Elul on babylonialaisen kalenterin kuudes kuukausi. Se sijoittuu elo-syyskuuhun.

Essealaiset eivät suoraan esiinny Raamatussa, mutta he ovat Raamatun lukijoille useista syistä tärkeitä. Jeesuksen ja Paavalin aikana essealaisilla oli vaikutusta. Essealaisten tunteminen:

Juutalaiset kirjailijat Flavius Josefus ja Filon Aleksandrialainen kirjoittivat essealaisista. Roomalainen käskynhaltija Plinius vanhempi kirjoitti, että essealaiset asuivat En-Gedin pohjoispuolella, Kuolleenmeren rannoilla. Tämä on juuri se paikka, josta noin vuonna 1947 löytyi paljon vanhoja heprealaisia käsikirjoituksia. Kirjoitukset sijaitsivat luolissa lähellä ikivanhaa asumusta, joka on nykyisin nimeltään Khirbet Qumran.

Etanim on vanhan israelilaisen kalenterin seitsemäs kuukausi. Se sijoittuu syys-lokakuuhun.

Fariseusten ajatuksia ja perinnettä tallentui rabbiiniseen kirjallisuuteen, joka syntyi vuoden 70 jKr. Jerusalemin hävityksen jälkeen. Rabbiinisessa kirjallisuudessa esiintyy eräitä oppineita hahmoja, jotka nimitetään fariseuksiksi muualla (esimerkiksi Gamaliel, katso Ap. t. 5:33-39).

Fariseukset mainitaan yli sata kertaa Uudessa testamentissa. Evankeliumeissa Jeesus käy heidän kanssaan useita keskusteluja juutalaisen lain tulkinnasta. Kukin evankelista kuvaa fariseuksia omalla tavallaan.

Vuonna 1908 löydettiin Geserin kaupungista (Tell Jezer) kalkkikivestä tehty laatta, joka on todennäköisesti kalenteri. Kivilaatta on noin 12 x 7 senttimetrin kokoineen, ja se on peräisin 900-luvulta eKr. Teksti on kirjoitettu muinaishepreaksi.

Hasidit olivat joukko hurskaita juutalaisia. Hasideja esiintyi 100-luvulta eKr. lähtien, mutta heidän alkuperänsä on epäselvä. 1. Makk. 2:42 mukaan hasidit olivat urheita ihmisiä, jotka pysyivät uskollisina Mooseksen laille hinnalla millä hyvänsä. He vastustivat jyrkästi kreikkalaisen kulttuurin vaikutusta juutalaisten elämään. Hasidit olivat myöhempien juutalaisryhmien, kuten fariseusten edeltäjiä.

Hasmonit (tai Makkabit) oli pappiskuninkaiden suku, joka hallitsi itsenäistä juutalaisvaltiota vuosina 137-34 eKr. Hasmonit olivat ylipappi Mattatian ja hänen viiden poikansa jälkeläisiä. Näistä Juudas Makkabilainen johti ns. makkabilaiskapinaa seleudikien kuningasta Antiokhos IV Epifanesta vastaan. Hasmonien suku pysyi vallassa siihen asti, kunnes roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 63 eKr.

Herodes Agrippa I oli Herodes Suuren pojanpoika. Koska hänellä oli hyvät suhteet Rooman keisareihin vuosien 37 ja 44 jKr. välillä, hän sai valtaansa koko sen alueen, jota myös hänen isoisänsä oli hallinnut. Apostolien teoissa Herodes Agrippa mainitaan ensimmäisten kristittyjen vainojen yhteydessä.

Ijjar oli babylonialaisen kalenterin toinen kuukausi. Se sijoittuu huhti-toukokuuhun.

Tuomarien kirja on nimetty niiden mukaan, jotka johtivat Israelin kansaa ennen kuninkaita. Tuomarit eivät päättäneet ainoastaan oikeustapauksista, vaan he hallitsivat myös kansaa.

Raamatussa "vanhin" on yleinen nimitys klaanin johtajalle. Vanhimmat toimivat yleensä kansan johtajan, kuten Mooseksen tai kuninkaiden rinnalla. 

Muinaisessa Lähi-idässä, myös Vanhassa testamentissa, Jumalaa ajateltiin usein kuninkaana.

Uuden testamentin aikaan Rooman valtakunnan tärkein johtaja oli Rooman keisari. Jeesuksen elinaikana keisareina olivat Augustus ja Tiberius. Paavalin tuomitsi kuolemaan luultavasti keisari Nero.

Käärö tarkoittaa rullalle käärittyä pergamenttia (käsiteltyä eläimen nahkaa) tai papyrusta. Pergamentti- tai papyrus-arkit oli liitetty peräkkäin, niin että niistä saattoi muodostui useita metriä pitkä rulla.  Teksti oli kirjoitettu arkkeihin niin, että vain käärön sisälle jäävällä puolella oli tekstiä. Käärö piti rullata auki, jotta sitä pystyi lukemaan. Monet Topic_196_Vanhan testamentin kirjoista on alun perin kirjoitettu kääröihin. Myös vanhimmat Uuden testamentin käsikirjoitukset on laadittu kääröihin, mutta myöhemmin yleistyi koodeksi- eli kirjamuoto.

Israelilaisilla ei enää Uuden testamentin aikaan ollut omaa kuningasta. Heitä hallitsisi roomalaisten nimittämä Herodes Suuri ja hänen poikansa.

Vanhassa testamentissa Kuningas oli kansan tärkein johtaja. Israelin kansalla ei kuitenkaan ollut aina kuningasta.  Babylonin vankeus teki monarkiasta lopun.

Monissa kulttuureissa kruunu on yksi selkeimmistä kuninkaallisista tunnusmerkeistä. Kruunu heijastaa kuninkaallista asemaa ja valtaa. Kruunun asettaminen jonkun päähän (”kruunaus”) on merkki kuninkuuden alkamisesta. Vanhan Testamentin ajan kuninkaallisen päähineen ulkomuotoa ei kuitenkaan voida varmuudella määrittää. Vanhassa testamentissa kuvataan vain yhdet kruunajaiset, 2. Kun. 1:12, kuningas Joasin kruunaus. Hänen kruununsa yksityiskohtia ei kerrota. Vuosisatojen kuluessa on luultavasti ollut erityyppisiä kruunuja.

Israelin kuninkaiden vaatetuksesta ei varmuudella tiedetä kovin paljon. Luultavasti heillä oli vaatteidensa päällä erityinen viitta. Kuten muidenkin merkkihenkilöiden, heidän vaatteensa oli valmistettu kalliista materiaaleista, ja ne oli varustettu koristeellisilla päärmeillä.

Muinaisessa Israelissa valtaistuin oli kuninkaan vallan ja aseman tärkeä symboli. Valtaistuimeltaan kuningas antoi hallinnollisia julistuksia ja jakoi oikeuden tuomioita (2. Sam. 14:9 ja Ps. 122:5). Valtaistuin yhdistettiin niin tiiviisti kuninkuuteen, että siitä tuli kaiken kuninkaallisen vallan symboli.

Valtikka oli sauva, jota muinaisen Lähi-idän hallitsijat käyttivät vallan ja auktoriteetin merkkinä.

Israelilaisten piti antaa kymmenesosa (kymmenykset) tuottamastaan sadosta tai karjasta Jumalalle uhriksi. Jaakob oli ensimmäinen, joka lupasi antaa Jumalalle kymmenesosan kaikesta ansaitsemastaan (1. Moos. 28:22).