Job 27

₂– Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää,

hän, joka on kohdellut minua väärin

ja katkeroittanut elämäni:

₃niin kauan kuin henkeni on tallella,

niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,

₄minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä

eivätkä huuleni kuiskaile petosta!

₅Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa!

Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.

₆Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi.

Omatuntoni ei minua syytä,

ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.

₇Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille,

käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!

₈Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella,

kun hänen elämänsä päättyy,

kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?

₉Ei Jumala kuule hänen huutoaan,

kun hän on ahdingossa.

₁₀Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta,

ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!

₁₁Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima,

kerron, miten Kaikkivaltias toimii.

₁₂Olettehan kyllä jo kaiken nähneet.

Miksi siis puhutte joutavia?

₁₃Tällainen on Jumalasta luopuneen osa,

tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:

₁₄Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa,

heidän kohtalokseen tulee miekka,

hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.

₁₅Eloon jääneet surmaa rutto,

lesket eivät saa viettää valittajaisia.

₁₆Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua

ja vaatteita kuin meren mutaa –

₁₇hän hankkii ne itselleen,

mutta vanhurskas ne pukee ylleen,

ja hopean jakavat viattomat keskenään.

₁₈Talo, jonka hän rakentaa, on hatara,

kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.

₁₉Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan –

kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.

₂₀Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto,

myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.

₂₁Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois,

sinkoaa hänet oudolle seudulle.

₂₂Säälimättä se riepottelee häntä,

turhaan hän pyrkii pakoon.

₂₃Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään

ja viheltää viedessään hänet pois.