17 LUKU. 17

₁Suuret ja tutkimattomat

ovat sinun tuomiosi;

sentähden joutuivat harhaan

ymmärtämättömät sielut.

₂Nuo, joilla ei lakia ole,

luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa.

Mutta pimeyden kahleissa

ja pitkän yön vankeina,

he jäivät virumaan majoihinsa suljettuina,

iankaikkista kaitselmusta paossa.

₃Kun he salaisine synteineen

luulivat olevansa piilossa

unhotuksen pimeän verhon alla,

niin he hirmuisen pelon valtaamina

ja harhanäkyjen säikyttäminä

joutuivat hajalleen toisistansa.

₄Sillä ei edes se etäinen nurkka,

joka heidät kätki,

voinut suojella heitä pelolta,

vaan heidän ympärillään kuului

kauhistavaa pauhua

ja näkyi synkkiä kummituksia,

joilla oli inhottavat kasvot.

₅Eikä minkään tulen voima

kyennyt antamaan valoa,

eivätkä tähtien kirkkaat liekit

voineet valaista tuota synkkää yötä,

₆vaan heille näkyi

ainoastaan itsestänsä syttynyt tuli,

täynnä kauhua.

Ja tyrmistyneinä

tuosta ennennäkemättömästä näystä,

he pitivät näkemäänsä

kahta kamalampana.

₇Taikakeinojen ilveily

oli nyt lyöty maahan,

ja viisaudesta kerskaaminen

joutui surkeasti häpeään.

₈Sillä ne, jotka olivat luvanneet

karkoittaa pelon ja säikähdyksen

sairaasta sielusta,

sairastivat itse

naurettavaa arkamielisyyttä.

₉Silloinkin, kun ei ollut

mitään kauhistavaa heitä peljättämässä,

he kovin säikkyivät

syöpäläisten liikettä

ja käärmeiden sihinää.

₁₀He olivat menehtyä pelosta

eivätkä tahtoneet edes katsella ilmaa,

jota pakoon ei missään voida päästä.

₁₁Sillä pahuus todistaa olevansa

luonnostaan pelkuri,

silloin kun se saa rangaistuksensa,

ja omantunnon vaivaamana

se aina tekee vaikeat vielä vaikeammiksi.

₁₂Sillä pelko ei ole mitään muuta

kuin harkinnan tarjoamien apukeinojen hylkäämistä.

₁₃Ja kun sisäinen luottamus

on liian heikko,

on neuvottomuutta pidettävä

pahempana kuin sitä syytä,

joka kärsimyksen aiheuttaa.

₁₄Niin nämä

tuona sinänsä voimattomana yönä,

joka oli tullut heille

voimattoman tuonelan perukoilta,

makasivat samaan uneen vaipuneina,

₁₅milloin outojen kummitusnäkyjen ahdistamina,

milloin epätoivon lamauttamina.

Sillä äkillinen ja odottamaton pelko

oli heidät vallannut.

₁₆Sitten jokainen,

joka siellä näin vaipui maahan,

oli suljettu kahleettomaan vankityrmään,

jossa häntä pidettiin vartioituna.

₁₇Olipa hän peltomies tai paimen

tai päiväläinen, joka teki työtä kedolla —

jokaisen, jonka pelko yllätti,

täytyi alistua

tuohon välttämättömään pakkoon.

₁₈Sillä kaikki sidottiin

samalla pimeyden kahleella.

Tuulen suhina

tai lintujen sulosointuinen laulu

tuuheissa lehvistöissä

tai voimakkaasti virtaavan veden

tasainen kohina

₁₉tai alassyöksyvien kallionlohkareiden

hirmuinen ryske

tai hyppivien eläinten näkymätön juoksu

tai kiljuvain villipetojen ääni

tai kaiku, joka vastaa

vuorten onkaloista —

kaikki sai heidät kauhusta lamaantumaan.

₂₀Sillä koko muu maailma

oli kirkkaan valon valaisema

ja puuhasi esteettömästi askareissaan.

₂₁Ainoastaan näiden ylle

oli levitettynä raskas yö,

sen pimeyden kuva,

joka oli ottava heidät valtaansa;

mutta itse he olivat itsellensä

pimeyttäkin raskaampana taakkana.