Suomen Pipliaseura

7. ryhmätapaaminen: Jeesus riehuu temppelissä

Tämä ryhmätapaaminen pohjautuu jaksoon 16. Jeesus saapuu Jerusalemiin.

Tarvikkeet

  • Raamattu 
  • Roolitekstit leikattuna. pdf-tiedosto: Roolitekstit

Ohjeet

Ryhmänohjaaja kertoo, että raamatunteksti kuunnellaan kertomukseen eläytyen. Jokaiselle jaetaan roolit, josta käsin hän kuuntelee kertomusta. Tarkoitus ei ole näytellä eri rooleja, vaan kuunnella kertomus annetun roolin kautta.  

Ryhmänohjaaja jakaa jokaiselle ryhmäläiselle roolin. Ryhmäläinen lukee hänelle jaetusta tekstistä millaisesta henkilöstä on kysymys. Kannattaa leikata roolit erillisille lapuille yllä olevasta pdf-tiedostosta.

Luettuaan roolihenkilöstään, jokainen leiriläinen asettautuu omaan rooliinsa. Voi laittaa halutessaan silmät kiinni, mutta ei ole pakko. 

Ryhmänohjaaja aloittaa kuvailemalla rauhallisesti ympäristöä: 

Olette suuressa kaupungissa. Joillekin teistä kaupunki on tuttu. Osaatte kulkea kadunkulmista oikeisiin suuntiin ja tiedätte missä mitäkin on. Osaatte käyttäytyä sillä tavalla itsetietoisesti, kuin suurten kaupunkien ihmiset osaavat. Tunnette olonne mukavaksi ja suunnitelmissa on ehkä vierailla jossakin mukavassa tavernassa juomassa lasilliset viiniä ja syömässä pientä lounasta.  

Joillekin teistä kaupunki on vieras. Olette tulleet sinne ehkä hoitamaan joitakin asioita, tuomaan uhrilahjan, vierailemaan temppelissä tai myymään tuotteitanne temppelin esipihalle. Te ette oikein tunne kaupungin katuja ettekä tiedä välttämättä sitä, kuinka on tapana käyttäytyä. Te olette katselleet kaupunkia ihmeissänne, kuin vieras. Talot ovat erilaisia kuin kotikylässänne, ihmisiä on paljon enemmän ja he puhuvat sekä käyttäytyvät eri tavoin kuin mihin olet tottunut. 

Olet temppelin esipihalla, jossa on ihmistungos. Aurinko paistaa lämpimästi ja suorassa paisteessa on jopa kuuma. Sandaaliesi alla tuntuu torin kivetys. Ilmassa tuoksuu hiki, paistettu liha ja pöly. Yhtäkkiä alkaa tapahtua. Seuraavaksi luen mitä Markus kirjoitti päivän tapahtumista muistiin. 

Ryhmänohjaaja lukee rauhallisesti virke kerrallaan raamatuntekstin Mark. 11:15-19.

Jeesus ajaa kaupankävijät temppelistä

15Jeesus ja oppilaat tulivat Jerusalemiin. Jeesus meni temppeliin ja alkoi häätää sieltä kaupustelijoita ja heidän asiakkaitaan. Hän potki nurin rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkyskauppiaiden tuolit 16eikä antanut kenenkään kantaa tavaroita temppelialueen läpi. 17Ihmisiä opettaessaan hän sanoi heille: »Eikö pyhissä kirjoituksissa sanota: ’Minun taloni on kaikkien kansojen rukouspaikka’? Te olette kuitenkin tehneet siitä rosvojen luolan!»

18Ylipapit ja oppineet kuulivat tästä ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen tapettua. He näet pelkäsivät häntä, sillä Jeesuksen opetus oli tehnyt kansaan syvän vaikutuksen.

19Illan tultua Jeesus ja oppilaat lähtivät kaupungin ulkopuolelle.

Mark. - Markus 11:15-19UT2020Avaa lukunäkymä

Kertomuksen jälkeen pidetään pieni tauko, jonka jälkeen kaikki voivat avata silmänsä.  

Käykää tämän jälkeen keskustelu seuraavien kysymysten avulla: 

  1. 1.Miltä tuntui eläytyä tällä tavalla kertomukseen? Helppoa? Vaikeaa? Miksi? 
  2. 2.Millaista oli tarkastella tapahtumia rahanvaihtajan / kyyhkysten myyjän / uhrilahjan tuojan / ylipapin / Jeesuksen oppilaan näkökulmasta? 
  3. 3.Kun palaatte teille annetusta roolista tähän hetkeen ja siihen kuka olet, miltä Jeesuksen käyttäytyminen vaikuttaa sinun mielestäsi? 
  4. 4.Lopuksi ryhmänohjaaja kertoo faktan:  

”Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että juuri temppelissä tapahtunut kapinointi ja kaaoksen aiheuttaminen oli tekijä, jonka vuoksi Jeesuksen teloittamista alettiin suunnitella ja lopulta toteutettiinkin.” 

Suomen Pipliaseurav.4.26.7
Seuraa meitä