Taikuus ja ennustaminen

Muinaisessa Lähi-idässä taikuus ja ennustaminen kuuluivat keskeisesti ihmisten elämään. Ihmiset yrittivät monin erilaisin tavoin vaikuttaa jumaliin hallitakseen elämäänsä. Raamatussa kuitenkin yleensä kielletään taikuus ja ennustaminen.

Lukuisten säilyneiden mesopotamialaisten tekstien ansioista meillä on tietoa taikuuden ja ennustamisen eri lajeista. Tunnetuimpia olivat loitsut, tähtitiede ja sisäelimistä lukeminen.

Näitä menetelmiä käyttäneitä ("maageja") pidettiin oppineina tutkijoina. Oman taitonsa ansiosta he pystyivät lukemaan "merkkejä" uhrieläinten maksasta, tähtien asennoista tai merkittävistä tapahtumista. Tämän ansiosta he saattoivat tulkita jumalien suunnitelmia. Maagit myös tiesivät, miten epäsuotuisat tapahtumat saatettiin estää ja miten saatiin tapahtumaan sitä mitä toivottiin. He käyttivät työssään loitsuja, rukouksia ja rituaaleja. Näillä menetelmillä he yrittivät ehkäistä katastrofeja, ajaa pois demoneja, parantaa sairaita sekä palauttaa yhteyden ihmisten ja jumalien välille.

Raamatussa taikuus ja ennustaminen sisältävät henkiin vetoamista, kuolleiden kuulemista, pilvistä ennustamista ja manaamista. Kaikki nämä käytännöt tuomitaan vahvasti Raamatun teksteissä. Laajin kielto löytyy 5. Mooseksen kirjasta 5. Moos. 18:9-14. Siinä ennustaminen esitetään profetoimisen vastakohtana. Profetointia ei pidetä taikuutena tai ennustamisena, vaan jonakin aivan muuna. Tässä viitataan Mooseksen kaltaisiin profeettoihin, joka julisti lain sanomaa.

Ennustaminen on tärkeässä osassa myös kertomuksissa Joosefista Egyptissä ja Danielista Babylonian hovissa. Niissä manaajien viisautta ei suoraan kielletä, mutta halutaan osoittaa, että heidän viisautensa on vähäisempää kuin Jumalalta saatu viisaus. Tämä koskee myös Apostolien teoissa (esimerkiksi Ap. t. 8:4-25) esiintyvien noitien taitoja.

Raamattu sisältää myös esimerkkejä taikuudesta, joka ei ole tuomittavaa, esimerkiksi pappien ennuskivet (urim ja tummim 2. Moos. 28:29-30) ja pronssinen käärme (4. Moos. 21:4-9).