Pyhyys Vanhassa testamentissa: Jumalan pyhyys

Vanhassa testamentissa Jumalaa pidetään pyhimpänä olentona. Hänet on korotettu kaiken yläpuolelle, ja hän on kaiken pyhyyden lähde. Ihmisten on kunnioitettava Jumalan pyhyyttä elämällä Jumalan mielen mukaista elämää.

Jumalan pyhyys tarkoittaa, että hänet on korotettu kaiken olemassa olevan yläpuolelle. Hän on "Israelin Pyhä" (Jes. 1:4 ja Jer. 50:29) – ainut israelilaisten palvonnan kohde (Jes. 8:13-14). Jumala osoittaa oman pyhyytensä tekemällä suuria tekoja (4. Moos. 20:13 ja Hes. 20:41) sekä rankaisemalla pahan voimia (Hes. 28:22).

Israelilaisten tuli "pitää Jumalan nimi pyhänä" (Jes. 29:23), toisin sanoen – kuten Vanhassa testamentissa toistuva lause ilmaisee – he eivät saa "loukata (häpäistä) minun pyhää nimeäni" (3. Moos. 22:2 ja Hes. 20:39). Tämä tarkoitti, että heidän tuli kunnioittaa Jumalan pyhyyttä ja puolustaa hänen kunniaansa ja suuruuttaan (hänen "mainettaan"). Ihmiset saattoivat pitää Jumalan nimen pyhänä eri keinoin:

Sen sijaan synti häpäisi Jumalan nimen.

Jumala oli kaiken pyhyyden lähde, ja hän pystyi täyttämään ihmiset tai muut luomakunnan osat pyhyydellä. Kun Jumala oli pyhittänyt jotakin, hän oli varannut sen itselleen. Tämä koski esimerkiksi sapattia (2. Moos. 20:11), Israelin kansaa (2. Moos. 31:13 ja 3. Moos. 20:26) sekä pappeja (2. Moos. 29:44).

Myös Jumalalle alisteisia taivaallisia olentoja kutsutaan toisinaan "pyhiksi". Esimerkiksi Dan. 8:13 enkeleitä kutsutaan "pyhiksi". Katso myös Sak. 14:5 ja Ps. 16:3.