Pseudepigrafiset kirjat

Puolittain virallisen aseman kirkossa omaavien apokryfisten eli deuterokanonisten kirjojen lisäksi on olemassa myös muita juutalaisia ja varhaiskristillisiä kirjoituksia. Näitä ovat muun muassa:

Näitä teoksia kutsutaan eri nimillä protestanttisessa ja katolisessa perinteessä. Protestantit kutsuvat niitä ”pseudepigrafisiksi”, roomalaiskatoliset puolestaan ”apokryfisiksi”. Katoliset eivät siis käytä käsitettä apokryfinen viitatessaan deuterokanonisiin kirjoihin (niin kuin protestantit).

Tietyt pseudepigrafiset kirjoitukset ovat selvästi syntyneet juutalaisten keskuudessa, kuten Riemuvuosien kirja ja Henokin kirja. Katkelmia näistä kirjoista on löytynyt Qumranista. Ne ovat peräisin ajanlaskua alkua edeltäneiltä vuosisadoilta.

On kuitenkin epävarmaa, ovatko kaikki pseudepigrafiset kirjoitukset – kuten Salomon psalmit – syntyneet juutalaisuuden piireissä.

Joitakin pseudepigrafisia kirjoituksia kutsutaan juutalais-kristillisiksi. Ei tiedetä tarkkaan, missä ne syntyivät. Nämä kirjoitukset säilyivät kristillisen perinteen osana, ja siksi ne ovat väistämättä saaneet monia kristillisiä piirteitä. Lopputuloksen perusteella on joskus mahdotonta määritellä, onko kirja ollut alun perin kristittyjen laatima, vai onko kyseessä kristittyjen muunnelma juutalaisesta kirjasta.

Esimerkkejä juutalais-kristillisistä pseudepigrafeista ovat:

Termi tulee kreikan sanasta

pseudepigraphos

, joka tarkoittaa ”kirjoitettu väärällä nimellä”. Tämä tarkoittaa, että kirjoittaja on joku muu kuin se, jonka nimiin teos on laitettu. Pseudepigrafinen kirjallisuus on usein laitettu jonkun arvovaltaisen ja yhteisön arvostaman henkilön nimiin.  Kirjoittaja saattoi ilmoittaa teoksensa kirjoittajaksi paljon aikaisemmin eläneen henkilön hankkiakseen teokselleen arvovaltaa (tai kunnioittaakseen kirjoittajaksi nimeämäänsä henkilöä).