Rekisteröidy
Pään peittäminen
Raamatun aikoina sekä miehet että naiset käyttivät päänsä ympärillä vaatetta eli peittivät päänsä.
Miehet
Vanhan testamentin aikaan miehet peittivät päänsä ensisijaisesti suojautuakseen auringolta. Useimmissa tapauksissa he käyttivät päänsä ympärille käärittyä, turbaania muistuttavaa kangasta.
Uuden testamentin aikaan tietyt juutalaiset ryhmät peittivät päänsä myös uskonnollisista syistä, esimerkiksi rukoillessaan. Toisaalta Paavali sanoo 1. Kor. 11:4