Lapset

Raamatun aikoina oli tärkeää saada lapsia. Lapsettomuutta pidettiin suurena ongelmana. Toisin kuin nykyään, lapset olivat myös käytännöllinen välttämättömyys.

Lapsia pidettiin Jumalan lahjoina (Ps. 127:3). Lapsien saaminen varmisti vanhempien nimen jatkumisen. Lisäksi lapset auttoivat jo varhaisesta iästä alkaen koti- ja maatöissä. He myös huolehtivat vanhemmistaan, kun nämä tulivat vanhoiksi ja tarvitsivat apua.

Lapsettomalla naisella ei ollut arvoa. Tämä aiheutti ristiriitoja perheen sisällä. Esimerkiksi Peninna piinasi Hannaa tämän lapsettomuudesta 1. Sam. 1:6. Ja Raakel oli kateellinen sisarelleen Lealle tämän lapsista (1. Moos. 30: 1).
Lapsettomuus ymmärrettiin usein Jumalan rangaistuksena. Jumalasta riippui, tuliko nainen raskaaksi vai ei. Tämä ajatus esiintyy esimerkiksi 1. Moos. 29:31.

Jos nainen ei saanut lapsia, jalkavaimo saattoi synnyttää niitä hänen puolestaan.  Näin tapahtuu, muun muassa 1. Moos. 30:3, kun Raakel antoi orjattarensa Bilhan miehelleen Jaakobille vaimoksi. Kun Bilha tuli raskaaksi ja synnytti pojan, Raakel otti lapsen omaksi pojakseen (1. Moos. 30:6).
Sama tapahtuu Ruutin kirjassa, kun Noomi ottaa Ruutin poikavauvan Obedin syliinsä. Siitä lähtien naapurit kutsuvat Obedia ”Noomin pojaksi” (Ruut 4:17).

Pienet lapset eivät juuri pystyneet olemaan hyödyksi yhteiskunnassa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvoi, sitä enemmän hänellä oli sananvaltaa. Raamatun aikoina pojat olivat tärkeämpi kuin tyttäret (katso pojat ja tyttäret). Pojat jäivät asumaan omiin perheisiinsä, myös avioliittonsa jälkeen. Näin he pystyivät myös huolehtimaan vanhemmistaan.