Viisauden kirja (apokr.) 18

₁Sinun hurskaasi saivat olla kirkkaassa päivänvalossa.

Nuo toiset kuulivat heidän äänensä

mutta eivät kyenneet näkemään heitä,

ja he ylistivät hurskaitasi onnellisiksi,

koska nämä eivät kärsineet heidän laillaan.

₂He kiittivät omiasi siitä,

etteivät nämä kostaneet kärsimiään vääryyksiä,

ja vielä he hartaasti pyysivät,

että kansasi lähtisi lopullisesti pois.

₃Omalle kansallesi sinä annoit leimuavan tulipatsaan

oppaaksi tuntemattomalle taipaleelle,

auringoksi, joka ei polttanut heitä

heidän maineikkaalla vaelluksellaan.

₄Nuo toiset olivat ansainneet

sen, että heiltä riistettiin valo

ja heitä pidettiin vankeina pimeässä.

Hehän olivat vanginneet sinun kansasi,

jonka oli määrä välittää maailmalle

lain katoamaton valo.

₅Egyptiläiset olivat päättäneet tappaa hurskaitten pienet lapset

– yksi heitteille jätetty kuitenkin pelastui?

ja siksi sinä rankaisit heitä,

riistit suuren joukon heidän omia lapsiaan

ja hukutit heidät itsensä valtavan aallon alle.

₆Se yö ilmoitettiin ennalta esi-isillemme,

jotta he rauhassa ja luottavaisin mielin

voisivat iloita saamistaan lupauksista.

₇Sinun kansasi odotti oikeamielisten pelastusta

ja vihollisten tuhoa;

₈sinä rankaisit meidän vastustajiamme

ja samalla kutsuit meidät luoksesi

ja johdit kunniaan.

₉Sinun hurskaasi, jalojen miesten jälkeläiset,

toimittivat uhrinsa salassa

ja sitoutuivat yksimielisesti

noudattamaan tätä pyhää lakia:

hurskaiden tulee jakaa keskenään

niin menestys kuin vaaratkin.

Jo tuolloin he puhkesivat kiitokseen

ja lauloivat esi-isien ylistyslauluja.

₁₀Heidän lauluunsa vastasi riitasointuinen huuto,

ilman täytti sydäntä raastava vaikerrus,

kun viholliset itkivät lapsiaan.

₁₁Orja ja isäntä saivat saman tuomion,

alamainen kärsi yhdessä kuninkaan kanssa.

₁₂Yhtä aikaa ja yhtäläisesti

kuolema koetteli heitä,

ja vainajien määrä oli lukematon.

Eläviä ei ollut riittävästi hautaamaan kuolleita –

yhdessä silmänräpäyksessä

olivat heidän jaloimmat versonsa tuhoutuneet.

₁₃He olivat aluksi epäuskoisia

ja pitivät vitsauksiaan vain noitien työnä,

mutta esikoisten kuoltua he tunnustivat:

»Tuo kansa on Jumalan poika.»

₁₄Kun syvä hiljaisuus ympäröi kaiken

ja yö eteni kulkunsa puoliväliin,

₁₅sinä sinkosit valtaistuimeltasi kaikkivoivan sanasi.

Tuhon omaksi vihittyyn maahan

hyökkäsi taivaasta säälimätön soturi

₁₆kädessään terävä miekka,

sinun peruuttamaton käskysi.

Se tuli ja levitti kaikkialle kuolemaa,

se seisoi maan kamaralla ja ylti taivaisiin.

₁₇Unien kauhunäyt saivat tuomitut suunniltaan,

äkkiarvaamatta pelko tarttui heihin.

₁₈He kaatuivat kuka minnekin,

ja loppunsa lähetessä

he toivat julki, miksi olivat kuoleman omat.

₁₉Painajaiset olivat sen ilmoittaneet,

jotta he tuhoutuessaan

tietäisivät, miksi kärsivät.

₂₀Myös hurskaat tunsivat kuoleman kosketuksen,

monet saivat surmansa autiomaassa.

Vihan aikaa ei kuitenkaan kestänyt kauan,

₂₁sillä nuhteeton mies riensi kansansa avuksi

ja kävi taisteluun pyhän virkansa asein:

rukouksin, suitsukkein ja sovitusmenoin.

Hän nousi vihaa vastaan

ja teki onnettomuudesta lopun;

näin hän osoitti olevansa sinun palvelijasi.

₂₂Hän taltutti vihan,

mutta ei kättensä eikä aseiden voimalla vaan sanalla.

Sanalla hän pysäytti rankaisijan

muistuttamalla liitosta,

joka esi-isien kanssa oli valalla vannoen tehty.

₂₃Kun kuolleita jo makasi joukoittain

toinen toisensa päälle kaatuneina,

hän tuli väliin ja torjui hyökkäyksen,

katkaisi tien elossa olevien luo.

₂₄Hänen pitkässä kasukassaan

oli kuvattuna koko maailma,

jalokivien neljään riviin

oli kaiverrettu isien kunniakkaat nimet,

ja otsakoristeessa oli sinun kaikkivaltias nimesi.

₂₅Tuhooja pelästyi niitä ja väistyi –

hurskaille riitti pelkkä muistutus

siitä, mitä on Jumalan viha.