Viisauden kirja (apokr.) 16

₁Oikein olikin, että nuo ihmiset

saivat samat eläimet vaivoikseen

ja niiden laumat piinasivat heitä.

₂He saivat sinulta rangaistuksensa,

mutta omaa kansaasi sinä autoit.

Kun nälkä koetteli omiasi,

annoit heille uutta, outoa ruokaa,

toit viiriäisiä heidän syötäväkseen.

₃Mutta kun vihollisesi olivat nälissään,

heiltä meni ruokahalukin, elämisen ehto –

niin inhottavia olivat nuo eläimet,

jotka he riesakseen saivat.

Omiesi nälkä jäi sitä vastoin lyhyeksi,

kun he saivat harvinaista herkkuruokaa.

₄Sortajien tuli kokea ankara nälkä ja puute,

mutta omillesi vain osoitit,

kuinka heidän vihollisensa saivat kärsiä.

₅Myös omasi saivat kimppuunsa raivoisia petoja,

heitä menehtyi kiemurtelevien käärmeiden puremiin,

mutta sinä et mennyt vihassasi loppuun saakka.

₆Jonkin aikaa pidit heitä pelon vallassa

antaaksesi heille varoituksen,

mutta annoit myös pelastuksen merkin,

joka muistutti lakisi määräyksistä.

₇Se, joka nosti katseensa merkkiin, pelastui,

muttei edessään olleen merkin voimasta

vaan sinun, kaikkien pelastajan.

₈Tällä tavoin osoitit vihollisillemme,

että sinä, vain sinä, pelastat kaikesta pahasta.

₉Monet heistä kuolivat heinäsirkkojen ja paarmojen puremiin,

eikä löytynyt mitään keinoa,

jolla näiden ihmisten henki olisi voitu pelastaa.

Eläimet olivat heidän rangaistuksensa,

ja sen he olivat ansainneet.

₁₀Mutta sinun lapsiisi eivät pystyneet

edes myrkkykäärmeiden hampaat,

sillä armossasi sinä tulit avuksi

ja paransit heidät.

₁₁Jotta he muistaisivat sinun sanasi,

käärmeet purivat heitä,

mutta kohta he saivat avun.

Niin he eivät vajonneet unohdukseen

vaan saivat esteettä nauttia sinun hyvyydestäsi.

₁₂Eihän heitä parantanut yrtti eikä voide

vaan sinun sanasi, Herra,

se joka kaiken parantaa.

₁₃Sinulla on vallassasi elämä ja kuolema,

sinä viet alas tuonelan porteille

ja tuot sieltä pois.

₁₄Ihminen voi pahuudessaan tappaa toisen,

mutta kun tästä on henki kaikonnut,

hän ei saa sitä tulemaan takaisin,

ei hän enää saa vapaaksi sielua,

jonka tuoni on haltuunsa ottanut.

₁₅Sinun kättäsi on mahdoton paeta.

₁₆Kun jumalattomat kielsivät tuntevansa sinut,

he saivat tuntea käsivartesi voiman:

heitä pieksivät ennennäkemättömät sateet,

raekuurot ja vääjäämättä saapuvat myrskyt,

salamat tuhosivat heitä.

₁₇Ja kaikkein ihmeellisintä oli tämä:

vedessä, joka sammuttaa kaiken,

tuli voimistui entisestään,

sillä luonto taistelee oikeamielisten puolella.

₁₈Välillä lieskat laantuivat,

etteivät ne olisi polttaneet eläimiä,

jotka olit lähettänyt jumalattomien vaivoiksi –

heidän tuli omin silmin nähdä,

että heitä kohtasi Jumalan tuomio.

₁₉Välillä salamat, vaikka leimahtelivat sateen keskellä,

polttivat voimalla, jota ei tulella ole,

ja tuhosivat kaiken, mitä jumalattomien maassa kasvoi.

₂₀Mutta omalle kansallesi sinä annoit enkelten ruokaa,

lähetit taivaasta leipää, jonka he vaivaa näkemättä

saivat syödäkseen,

joka tarjosi heille iloa ja nautintoa

ja sopi jokaisen makuun.

₂₁Tuo ravinto, jonka annoit,

osoitti, kuinka hellä olet lapsillesi.

Se mukautui jokaisen makuun,

muuttui sellaiseksi kuin kukin tahtoi.

₂₂Se oli kuin lunta ja jäätä,

mutta tulessakaan se ei sulanut.

Näin heille osoitettiin tämä:

vaikka tuli leimusi rakeiden keskellä

ja liekehti rankkasateessakin

niin että poltti vihollisten sadon,

₂₃se menetti nyt voimansa,

jotta oikeamieliset tulisivat ravituiksi.

₂₄Luomakunta palvelee sinua, tekijäänsä,

se jännittää voimansa ja rankaisee väärämielisiä

mutta höllentää otettaan

auttaakseen niitä, jotka luottavat sinuun.

₂₅Niinpä se silloinkin palveli sinua

ja ravitsi lahjallasi kaikki

muuntuen sen mukaan, mitä kukin tarvitsi ja tahtoi.

₂₆Sinä rakastit näitä lapsiasi, Herra,

ja halusit opettaa heille tämän:

Eivät ihmistä ruoki vain maan tuotteet.

Ne, jotka sinuun uskovat,

saavat ravintonsa sinun sanastasi.

₂₇Tuo, mitä tuli ei kyennyt tuhoamaan,

suli hetkessä, eikä siihen tarvittu

kuin lämmin auringonpaiste.

₂₈Tällä sinä osoitit heille,

että jo ennen auringonnousua tulee kiittää sinua,

jo aamun sarastaessa tulee sinua rukoilla,

₂₉sillä kiittämättömän toivo sulaa kun talvinen kuura,

valuu pois kuin maahan viskattu vesi.