Psalmi 78

Kuuntele, kansani, mitä opetan,

tarkatkaa sanojani, te kaikki.

₂Minä aion esittää viisaiden mietteitä,

tuon julki menneisyyden arvoituksia,

₃vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,

joista isämme ovat meille kertoneet.

₄Me emme salaa niitä lapsiltamme

vaan kerromme tulevillekin polville

Herran voimasta, Herran teoista,

ihmeistä, joita hän on tehnyt.

₅Hän sääti Jaakobille säädöksensä,

hän antoi Israelille lakinsa

ja käski meidän isiämme

opettamaan ne lapsilleen,

₆jotta tulevakin polvi ne tuntisi,

jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat

ja kertoisivat omille lapsilleen.

₇Jumalaan heidän tulee turvautua,

muistaa, mitä hän on tehnyt,

ja noudattaa hänen käskyjään,

₈jotta eivät olisi kuin isänsä,

nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,

jotka häilyivät sinne tänne

eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

₉[Efraimilaiset, varustetut jousimiehet,

kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]

₁₀He eivät pitäneet Jumalan liittoa,

eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.

₁₁He unohtivat hänen tekonsa,

ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.

₁₂Egyptin maassa, Soanin tasangolla,

hän antoi isiemme kokea ihmeen.

₁₃Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki,

hän jähmetti vedet muuriksi.

₁₄Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin

ja tulen loisteen öisin.

₁₅Hän halkaisi kallioita autiomaassa,

ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.

₁₆Hän antoi purojen puhjeta kalliosta,

antoi vesien virrata.

₁₇Mutta yhä he tekivät syntiä,

autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.

₁₈Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa

vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.

₁₉He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat:

»Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?

₂₀Totta kyllä, hän iski kallioon,

ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat,

mutta pystyisikö hän antamaan leipää

ja hankkimaan lihaa kansalleen?»

₂₁Herra kuuli sen ja kiivastui:

tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä.

Hänen vihansa iski Israelin kansaan,

₂₂koska kansa ei uskonut Jumalaan

eikä luottanut hänen apuunsa.

₂₃Mutta sitten hän antoi pilville käskyn

ja avasi taivaan ovet,

₂₄ja mannaa satoi heidän ruoakseen,

hän antoi heille taivaan viljaa.

₂₅Ihmiset söivät enkelten leipää,

saivat ruokaa runsain määrin.

₂₆Hän päästi taivaasta irti itätuulen

ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.

₂₇Hän antoi sataa lihaa kuin tomua,

taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.

₂₈Hän pudotti ne heidän leiriinsä,

heidän asumustensa ympärille,

₂₉ja he ahmivat itsensä täyteen –

hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.

₃₀Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut.

Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,

₃₁saivat kokea Herran vihan.

Hän surmasi heidän parhaat miehensä,

löi maahan Israelin nuoret soturit.

₃₂Silti he yhäti tekivät syntiä,

eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.

₃₃Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta,

heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.

₃₄Nyt, kun hän surmasi heitä,

he alkoivat kysyä hänen mieltään,

he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

₃₅He muistivat, kuka on heidän kallionsa,

muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.

₃₆Mutta heidän sanoissaan piili petos,

valhe oli heidän kielellään.

₃₇He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan,

eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.

₃₈Mutta Jumala on laupias,

ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa.

Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa

eikä antanut kiivaudelleen valtaa.

₃₉Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä,

vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.

₄₀Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan,

murehduttivat häntä erämaassa!

₄₁Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää,

koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.

₄₂He eivät muistaneet hänen väkevää kättään,

eivät päivää, jona hän vapautti heidät

₄₃ja teki tunnustekonsa Egyptissä,

ihmeensä Soanin tasangolla.

₄₄Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat,

niin ettei niistä voinut juoda.

₄₅Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä,

sammakot turmelemaan heiltä kaiken.

₄₆Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille,

heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.

₄₇Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa,

rankkasateella heidän viikunapuunsa,

₄₈hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa,

ruton iskeä heidän laumoihinsa.

₄₉Hän päästi valloilleen vihansa hehkun,

vimmansa, raivonsa ja kiivautensa,

surmanenkeleiden suuren joukon.

₅₀Hän antoi vihansa purkautua,

hän ei säästänyt heitä kuolemalta

vaan jätti heidät ruton armoille.

₅₁Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä,

ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.

₅₂Mutta oman kansansa hän vei vapauteen.

Autiomaassa hän kaitsi omiaan

kuin paimen lampaita.

₅₃Hänen johdossaan he olivat turvassa,

ei heidän tarvinnut pelätä mitään,

mutta vihollisten joukon peitti meri.

₅₄Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen,

vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.

₅₅Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään

ja jakoi heille arvalla perintömaat,

antoi Israelin heimoille asumukset.

₅₆Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan,

he koettelivat häntä, Korkeinta!

He eivät noudattaneet hänen säädöksiään

₅₇vaan kääntyivät omille teilleen

ja olivat uskottomia kuten isänsä,

kelvottomia kuin löystynyt jousi.

₅₈He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla,

loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.

₅₉Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi,

hän hylkäsi Israelin kokonaan.

₆₀Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön,

teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.

₆₁Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi,

jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,

₆₂ja kansansa hän antoi miekan armoille,

niin hän omiinsa vihastui.

₆₃Tuli nielaisi nuoret miehet,

enää ei laulettu morsiamille,

₆₄papit kaatuivat vihollisen miekkaan,

lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.

₆₅Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu,

niin kuin soturi herää viinin huuruista.

₆₆Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle,

tuotti heille ikuisen häpeän.

₆₇Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan –

Efraimin heimoa hän ei valinnut,

₆₈vaan hän valitsi Juudan heimon

ja Siionin, rakkaan vuorensa.

₆₉Sille hän rakensi pyhäkkönsä,

korkean kuin taivaat, vankan kuin maa,

jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

₇₀Hän valitsi Daavidin, palvelijansa,

otti hänet lammaslaitumilta,

₇₁toi lampaiden ja karitsojen keskeltä

kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia,

hallitsemaan omaa maataan Israelia.

₇₂Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin,

johdatti sitä taitavin käsin.