Suuri kuivuus
1Kun maassa vallitsi suuri kuivuus, Jeremialle tuli tämä Herran sana:
2– Juuda suree,
sen kaupungit riutuvat,
portit vaipuvat murheissaan maahan.
Valitushuuto kohoaa Jerusalemista!
3Ylhäiset lähettävät palvelijansa etsimään vettä,
mutta kun nämä tulevat vesikuopalle,
pisaraakaan ei ole.
He palaavat astiat tyhjinä,
ja pettyneinä, alla päin
he peittävät kasvonsa.
4Myös talonpojat ovat lyötyjä
ja peittävät kasvonsa.
Pellot halkeilevat,
kun maa ei ole saanut sadetta.
5Peura poikii metsikössä
mutta hylkää vasansa,
kun ei ole mitään syötävää.
6Villiaasit seisovat paljailla kukkuloilla,
haukkovat ilmaa kuin sakaalit
ja katsovat riutunein silmin –
ruohoa ei ole.
7– Vaikka rikoksemme todistavat meitä vastaan,
auta, Herra, nimesi ja kunniasi tähden!
Monta kertaa me olemme luopuneet sinusta,
tehneet syntiä sinua vastaan.
8Herra, sinä olet Israelin toivo,
pelastaja ahdingon aikana!
Miksi olet nyt kuin muukalainen,
kuin vieras vaeltaja,
joka vain yhdeksi yöksi poikkeaa taloon?
9Miksi olet kuin neuvoton mies,
kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi?
Olethan sinä kuitenkin meidän keskellämme,
ja meitä kutsutaan sinun omiksesi.
Älä jätä meitä, Herra!
Kansa uskoo vääriä profeettoja
10Näin sanoo Herra tästä kansasta: »He kulkevat sinne ja tänne eivätkä hillitse askeleitaan – se on heille mieleen! Mutta minä, Herra, en enää sitä siedä. Minä muistan heidän rikoksensa ja rankaisen heitä heidän synneistään.»
11Herra sanoi minulle: »Älä rukoile tämän kansan puolesta, älä rukoile, että sille kävisi hyvin! 12Vaikka nämä ihmiset paastoavat, minä en kuule heidän valitustaan; vaikka he uhraavat polttouhreja ja ruokauhreja, he eivät saa minua leppymään. Miekalla, nälällä ja rutolla minä teen heistä lopun.»
13Minä vastasin: »Mutta Herra, Jumalani, profeetathan puhuvat heille näin: ’Ette tule näkemään miekkaa ettekä nälänhätää, sillä Herra antaa teille pysyvän onnen tässä maassa.’» 14Herra sanoi minulle: »Silkkaa valhetta julistavat profeetat minun nimissäni! Minä en ole heitä lähettänyt, en ole antanut heille tehtävää enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, tyhjiä ennustuksia ja petollisia kuvitelmiaan he teille julistavat. 15He ovat ennustaneet minun nimissäni, vaikka minä en ole lähettänyt heitä, ja sanoneet, ettei miekka eikä nälänhätä tule tähän maahan. Ja nyt minä, Herra, ilmoitan sinulle, mitä aion tehdä näille profeetoille: he kuolevat miekkaan ja nälkään! 16Samoin käy kansan, jolle he ennustavat – Jerusalemin kadut täyttyvät nälkään ja miekkaan menehtyneistä. Eikä ole ketään, joka hautaisi heidät ja heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä. Minä syöksen heidän päälleen onnettomuuden, jonka he pahuudellaan ovat ansainneet.»
Kansan valitus ja synnintunnustus
17– Puhu heille nämä sanat:
Kyyneleet vuotavat silmistäni
yötä päivää, taukoamatta.
Neitsyt, oma kansani,
on saanut ankaran iskun,
parantumattoman haavan!
18Kun menen ulos kaupungista,
näen kaikkialla miekan kaatamia!
Kun tulen kaupunkiin takaisin,
näen kaikkialla nälkään nääntyneitä!
Profeetat ja papitkin harhailevat ympäri maata
eivätkä tiedä, mitä tehdä.
19– Oletko, Herra, kokonaan hylännyt Juudan,
etkö lainkaan välitä Siionista?
Miksi olet lyönyt meitä niin,
ettemme enää toivu?
Me toivoimme rauhaa,
mutta mitään hyvää ei tullut.
Me odotimme, että haavamme parantuisivat,
mutta meille koittikin kauhun aika.
20Me tunnemme, että olemme olleet jumalattomia,
tiedämme isiemme rikokset.
Me olemme tehneet syntiä sinua vastaan!
21Sinun nimeesi me vetoamme –
älä heitä meitä pois,
älä anna valtaistuimesi kunnian joutua häväistyksi!
Muista liittoa, jonka teit kanssamme,
älä anna sen raueta!
22Voivatko vieraiden kansojen epäjumalat antaa sateen,
tai tekeekö taivas itse sadekuurot?
Etkö yksin sinä, Herra, Jumalamme!
Sinuun me panemme toivomme,
sinä olet kaiken luonut.
