Jesaja 17

₁Ennussana Damaskoksesta.

Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki,

siitä on tullut rauniokasa.

₂Kaupungit, joita se hallitsi,

jäävät hylätyiksi,

ne jäävät karjalaumoille,

jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.

₃Efraim menettää suojamuurinsa,

Damaskos kadottaa kuninkuuden,

ja Syyrian jäännöksen valta sortuu kuin Israelin mahti

– näin sanoo Herra Sebaot.

₄Sinä päivänä

Jaakobin heimon mahti vaipuu

ja kuihtuu sen kukoistus ja hyvinvointi.

₅Sen käy kuin pystyssä seisovan viljan:

korjuumies tulee ja katkaisee tähkät.

Sen käy kuin Refaimin alangon pellon,

kun tähkänpoimijat ovat tehneet työnsä:

₆sinne jää jälkikeruuta varten

sen verran kuin ravisteltuun oliivipuuhun

– kaksi, kolme marjaa latvaan,

neljä, viisi sinne tänne oksiin.

Näin sanoo Herra, Israelin Jumala.

₉Sinä päivänä teidän lujat kaupunkinne jäävät autioiksi,

yhtä autioiksi kuin ne kaupungit,

jotka hivviläiset ja amorilaiset hylkäsivät

paetessaan israelilaisten tieltä.

Ja kaikkialla on autius.

₁₀Sillä sinä, Israel,

olet unohtanut Jumalasi, joka sinut pelastaa,

et ole muistanut turvakalliotasi.

Istuta vain edelleenkin istutuksiasi ihanille jumalille

ja kasvata vieraita köynnöksiä!

₁₁Sinä istutat ja saat ne heti versomaan,

sinä kylvät ja saat ne jo huomenna kukkimaan.

Mutta kun tauti puhkeaa,

sato jää sinulta nauttimatta,

eikä lääkettä kipuusi ole.

₁₂Voi kansojen meren kohinaa!

Kumeana se pauhaa.

Voi kansanheimojen kuohuja!

Ne kohisevat kuin hyökyaallot,

₁₃ne jymisevät kuin suuret vedet.

Mutta kun Herra niille ärjäisee,

ne pakenevat maan ääriin.

Niitä ajetaan takaa,

niin kuin vuoriston tuuli ajelee akanoita,

ne kierivät niin kuin pallo-ohdakkeet myrskyssä.

₁₄Ilta on kauhuja täynnä,

aamun tullen ne ovat poissa.

Sellainen on ryöstäjiemme osa,

sellainen riistäjiemme arpa.