Raamattu 1992 (KR92)
42

Joosefin veljet tulevat Egyptiin

421

42:1,2
Ap. t. 7:11,12
Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: »Mitä te siinä vain katsotte toisianne? 2Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi.» 3Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4
42:4
1. Moos. 35:18
Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

5Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä. 6Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

7Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: »Mistä te tulette?» He vastasivat: »Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan.» 8Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä. 9

42:9
1. Moos. 37:8,10
Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: »Vakoojia te olette! Olette vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi helpointa tunkeutua.» 10He vastasivat: »Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa. 11Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.» 12Mutta Joosef sanoi: »Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua.» 13
42:13
1. Moos. 44:20
He sanoivat: »Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole.» 14Joosef sanoi: »Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette. 15
42:15
1. Moos. 43:5
Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää! 16Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!» 17Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

18Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: »Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies. 19Voitte osoittaa rehellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne. 20Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte puhuneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla.»

Veljet suostuivat tähän 21ja sanoivat toisilleen: »Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa.» 22

42:22
1. Moos. 37:21,22
Ruuben sanoi heille: »Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan.» 23Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä. 24Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

25Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten. 26He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle. 27Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa. 28Hän sanoi veljilleen: »Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!» Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: »Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?»

Veljekset palaavat isänsä luo

29Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan veljekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: 30»Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata. 31Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia. 32Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.’ 33Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: ’Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne 34ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.’»

35Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät. 36Heidän isänsä Jaakob sanoi: »Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!» 37Silloin Ruuben sanoi isälleen: »Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin.» 38Mutta Jaakob sanoi: »Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan.»

43

Veljekset palaavat Egyptiin

431Nälänhätä oli Kanaaninmaassa kova. 2Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: »Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää.» 3Juuda vastasi: »Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme. 4Me lähdemme kyllä Egyptiin ostamaan sinulle syötävää, jos annat veljemme tulla mukaan, 5

43:5
1. Moos. 42:15,20,44:23
mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: ’Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.’» 6Isä sanoi: »Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?» 7He vastasivat: »Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: ’Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?’ Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?»

8Juuda sanoi isälleen Israelille: »Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme. 9Minä otan itse vastatakseni hänestä, minut voit vaatia tilille hänen hengestään. Jos en tuo häntä takaisin tänne sinun luoksesi, minä olen aina oleva sinun edessäsi syyllinen. 10Jollemme olisi näin vitkastelleet, olisimme ehtineet käydä siellä jo kaksikin kertaa.»

11Heidän isänsä Israel sanoi: »Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuotteita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipähkinöitä ja manteleita. 12Ottakaa mukaanne kaksinkertainen määrä hopeaa, niin että voitte palauttaa sen hopean, joka oli pantu säkkienne suulle. Ehkä se oli joutunut sinne vahingossa. 13Ottakaa siis veljenne mukaan ja menkää takaisin. 14Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benjaminin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin.»

15Miehet kokosivat lahjansa, ottivat kaksinkertaisen määrän hopeaa ja lähtivät Egyptiin Benjamin mukanaan. Siellä he astuivat Joosefin eteen. 16Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: »Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani.» 17Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt. 18Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin taloon, he pelästyivät ja sanoivat: »Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme.»

19Kun tultiin talon portille, he menivät Joosefin taloutta hoitavan miehen luo ja sanoivat hänelle: 20»Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa, 21ja kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkimme, jokainen meistä löysi hopeansa täysimääräisenä säkkinsä suulta. Sen me olemme nyt tuoneet takaisin, 22ja meillä on vielä lisää hopeaa viljan ostamista varten. Emme tiedä, kuka oli pannut hopean säkkeihimme.» 23Taloudenhoitaja vastasi: »Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.» Ja hän toi Simeonin heidän luokseen.

24Sitten mies vei heidät sisälle taloon, toi heille vettä, että he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan, ja antoi rehua heidän aaseilleen. 25Odottaessaan Joosefia, jonka piti saapua keskipäivällä, he ottivat esiin lahjansa, sillä he olivat kuulleet, että he saisivat aterioida siellä. 26Kun Joosef tuli taloon, he veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä. 27Joosef tervehti heitä ja kysyi: »Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?» 28He vastasivat: »Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa.» Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen.

29Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: »Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?» Ja hän sanoi: »Jumala siunatkoon sinua, poika!» 30Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä. 31Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: »Tuokaa ruoka sisään.» 32

43:32
1. Moos. 46:34
Ja ruokaa tuotiin erikseen hänelle, erikseen veljille ja erikseen niille egyptiläisille, jotka söivät hänen luonaan, sillä egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta. 33Veljet sijoitettiin istumaan Joosefia vastapäätä, ikäjärjestyksessä, vanhin ensimmäiselle sijalle ja nuorin viimeiselle. Veljekset katselivat ihmeissään toisiaan. 34Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat.

44

Hopeamalja Benjaminin säkissä

441Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun. 2Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten.» Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.

3Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen. 4Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: »Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: ’Miksi olette palkinneet hyvän pahalla? 5Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette tehneet!’»

6Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty. 7He vastasivat: »Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista! 8Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta? 9Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!» 10Mies sanoi: »Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta.» 11Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne. 12Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä. 13Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.

14Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan. 15Joosef sanoi heille: »Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat.» 16Juuda vastasi: »Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut.» 17Mutta Joosef sanoi: »Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo.»

Juuda anoo armoa Benjaminille

18Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi:

»Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun – sinä, joka olet kuin farao. 19Sinä itse kysyit meiltä: ’Onko teillä isää tai veljeä?’ 20

44:20
1. Moos. 42:13
Ja me sanoimme sinulle: ’Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.’ 21Sinä sanoit meille: ’Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’ 22Ja me sanoimme sinulle: ’Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.’ 23Silloin sinä sanoit meille: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.’

24»Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut. 25Kun hän sitten kerran sanoi: ’Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää’, 26me vastasimme: ’Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.’ 27Niin isämme sanoi meille: ’Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. 28

44:28
1. Moos. 37:33
Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä. 29Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.’

30»Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt, 31niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan. 32

44:32
1. Moos. 43:9
Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: ’Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.’ 33Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana. 34Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi.»