1. Mooseksen kirja 42

₁Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: »Mitä te siinä vain katsotte toisianne? ₂Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi.» ₃Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. ₄Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

₅Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä. ₆Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

₇Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: »Mistä te tulette?» He vastasivat: »Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan.» ₈Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä. ₉Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: »Vakoojia te olette! Olette vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi helpointa tunkeutua.» ₁₀He vastasivat: »Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa. ₁₁Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.» ₁₂Mutta Joosef sanoi: »Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua.» ₁₃He sanoivat: »Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole.» ₁₄Joosef sanoi: »Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette. ₁₅Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää! ₁₆Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!» ₁₇Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

₁₈Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: »Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies. ₁₉Voitte osoittaa rehellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne. ₂₀Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte puhuneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla.»

Veljet suostuivat tähän ₂₁ja sanoivat toisilleen: »Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa.» ₂₂Ruuben sanoi heille: »Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan.» ₂₃Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä. ₂₄Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

₂₅Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten. ₂₆He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle. ₂₇Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa. ₂₈Hän sanoi veljilleen: »Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!» Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: »Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?»

₂₉Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan veljekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: ₃₀»Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata. ₃₁Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia. ₃₂Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.’ ₃₃Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: ’Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne ₃₄ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.’»

₃₅Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät. ₃₆Heidän isänsä Jaakob sanoi: »Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!» ₃₇Silloin Ruuben sanoi isälleen: »Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin.» ₃₈Mutta Jaakob sanoi: »Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan.»