1. Samuelin kirja 14

₁Eräänä päivänä Saulin poika Jonatan sanoi aseenkantajalleen: »Tule, mennään solan poikki filistealaisten etuvartion luo.» Isälleen hän ei maininnut mitään.

₂Saulilla oli telttansa Migronin granaattiomenapuun alla Geban lähistöllä, ja hänellä oli mukanaan noin kuusisataa miestä. ₃Efodia kantoi Ahia, Ikabodin veljen Ahitubin poika, jonka isänisä oli Pinehas, Silossa Herran pappina toimineen Eelin poika. Kukaan miehistä ei tiennyt Jonatanin lähdöstä.

₄Solassa, jonka poikki Jonatan aikoi mennä filistealaisten etuvartion luo, on molemmilla puolilla jyrkkä kallioseinämä. Toisen nimi on Boses ja toisen Senne, ₅toinen niistä kohoaa pohjoisessa Mikmasin puolella ja toinen etelässä Geban puolella.

₆Jonatan sanoi aseenkantajalleen: »Mennään tuonne noiden ympärileikkaamattomien etuvartion kohdalle. Ehkäpä Herra auttaa meitä. Herra voi kyllä antaa voiton yhtä hyvin pienen kuin suurenkin joukon voimin.» ₇Aseenkantaja vastasi hänelle: »Tee kuten hyväksi näet. Jatka vain eteenpäin, minä seuraan sinua, minne menetkin.» ₈Jonatan sanoi: »Hyvä! Mennään noiden miesten luo ja näyttäydytään heille. ₉Jos he sanovat meille: ’Pysykää paikoillanne, kunnes me tulemme sinne’, niin seisomme aloillamme emmekä kiipeä heidän luokseen. ₁₀Mutta jos he sanovat: ’Kiivetkää tänne’, silloin kiipeämme. Se on merkki siitä, että Herra antaa heidät meidän käsiimme.»

₁₁Kun he astuivat filistealaisten vartion näkyviin, filistealaiset sanoivat: »Kas! Heprealaiset alkavat ryömiä ulos koloista, joissa ovat piileskelleet.» ₁₂Ja vartioston miehet huutelivat Jonatanille ja hänen aseenkantajalleen: »Kiivetkää tänne, niin näytämme teille jotakin!» Silloin Jonatan sanoi aseenkantajalleen: »Kiipeä perässäni! Nyt Herra on antanut filistealaiset Israelin käsiin.» ₁₃Jonatan kiipesi jyrkännettä käsin ja jaloin, ja aseenkantaja seurasi perässä. Jonatanin edetessä filistealaiset kaatuivat maahan, ja hänen jäljessään tuleva aseenkantaja pisti heidät kuoliaaksi.

₁₄Tässä ensimmäisessä kahakassa Jonatan ja hänen aseenkantajansa tappoivat puolen kyntövaon pituisella matkalla parikymmentä miestä. ₁₅Silloin pakokauhu valtasi koko filistealaisten sotajoukon niin ylhäällä leirissä kuin etuvartiossakin, ja myös ryöstelemässä olevat osastot joutuivat pelon valtaan. Maa vavahteli, ja kaikkialla syntyi valtava kauhu.

₁₆Saulin tähystäjät Benjaminin Gebassa huomasivat vihollisjoukkojen ryntäilevän sinne tänne. ₁₇Silloin Saul sanoi väelleen: »Tarkastakaa joukot ja ottakaa selvää, onko joku poissa leiristämme.» Joukot tarkastettiin, ja silloin huomattiin, että Jonatan ja hänen aseenkantajansa olivat poissa. ₁₈Saul sanoi Ahialle: »Tuo tänne efodi!» Ahia näet kantoi silloin efodia israelilaisten edellä. ₁₉Mutta kun Saulin puhuessa papille sekasorto filistealaisten leirissä kävi yhä pahemmaksi, Saul sanoi: »Ei, anna sen olla!»

₂₀Saul ja hänen joukkonsa kohottivat sotahuudon ja lähtivät taisteluun. Filistealaiset olivat jo nostaneet miekkansa toisiaan vastaan, ja sekasorto oli täydellinen. ₂₁Ne heprealaiset, jotka aikaisemmin olivat joutuneet filistealaisten palvelukseen ja lähteneet heidän mukanaan sotaankin, siirtyivät Saulin ja Jonatanin johtamien israelilaisten puolelle. ₂₂Kun Efraimin vuoristossa piileskelleet israelilaiset kuulivat filistealaisten lähteneen pakoon, hekin yhtyivät taisteluun ja takaa-ajoon. ₂₃Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin.

Taistelu jatkui Bet-Avenin länsipuolelle saakka, ₂₄ja israelilaiset olivat lopen väsyneitä. Saul oli vannottanut joukkojaan sanoen: »Kirottu se mies, joka syö jotakin ennen iltaa, ennen kuin olen kostanut vihollisilleni.» Sen vuoksi he eivät olleet maistaneetkaan ruokaa.

₂₅Tuolla seudulla oli joka puolella mehiläispesiä, jopa maassakin oli hunajaa. ₂₆Kun sotilaat tulivat pesien luo, he näkivät hunajan valuvan niistä, mutta kukaan ei ottanut sitä suuhunsa, koska kaikki muistivat valansa ja pelkäsivät. ₂₇Mutta Jonatan ei ollut kuullut isänsä vannottavan väkeään. Niinpä hän kastoi sauvansa kärjen hunajakennoon, pisti hunajaa suuhunsa ja virkistyi niin että hänen silmänsä kirkastuivat. ₂₈Silloin yksi miehistä sanoi hänelle: »Sinun isäsi vannotti meitä kovasti ja sanoi: ’Kirottu se mies, joka syö tänään jotakin!’ Sen takia kaikki ovat väsyksissä.» ₂₉Jonatan vastasi: »Isäni on tuottanut tälle maalle onnettomuuden. Näettehän, miten silmäni kirkastuivat, kun vain vähän maistoin tätä hunajaa. ₃₀Jos sotilaatkin saisivat syödä ruokaa, joka on jäänyt vihollisilta saaliiksi, millaisen tappion me nyt tuottaisimmekaan filistealaisille!»

₃₁Israelilaiset löivät sinä päivänä filistealaiset ja ajoivat heitä takaa Mikmasista Aijaloniin saakka. ₃₂Lopen uupuneina ja nälissään miehet syöksyivät saaliin kimppuun, ottivat lampaita, härkiä ja vasikoita, teurastivat ne paljaalla maalla ja söivät veristä lihaa. ₃₃Mutta jotkut menivät kertomaan Saulille: »Miehet rikkovat Herran käskyä. He syövät veristä lihaa.» Saul vastasi: »Te olette tehneet pahan rikkomuksen. Vierittäkää nyt tänne suuri kivi!» ₃₄Sen jälkeen hän sanoi heille: »Menkää joka puolelle miesten luo ja käskekää heitä tuomaan sonninsa ja lampaansa tänne ja teurastamaan ja syömään ne täällä. Silloin he eivät syö veristä lihaa eivätkä riko Herran käskyä.» Kaikki miehet toivat sinä iltana sonninsa Saulin luo, ja he teurastivat ne siellä. ₃₅Näin Saul rakensi Herralle alttarin. Se oli ensimmäinen alttari, jonka hän rakensi Herralle.

₃₆Saul sanoi: »Meidän pitää vielä tänä yönä hyökätä filistealaisten kimppuun ja ahdistaa heitä aamunkoittoon saakka. Silloin voimme tuhota heidät viimeiseen mieheen.» Sotilaat vastasivat: »Tee niin kuin parhaaksi näet.» Mutta pappi sanoi: »Meidän täytyy ensin kysyä neuvoa Jumalalta.» ₃₇Saul kysyi Jumalalta: »Lähdenkö ajamaan takaa filistealaisia? Annatko heidät israelilaisten käsiin?» Mutta tällä kertaa Herra ei vastannut.

₃₈Silloin Saul sanoi: »Kaikki päälliköt, tulkaa tänne, että saamme selville, mistä synnistä tämä johtuu! ₃₉Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää: vaikka minun poikani Jonatan olisi tähän syypää, hänenkin olisi nyt kuoltava!» Mutta sotilaat olivat vaiti. ₄₀Saul sanoi israelilaisille: »Asettukaa te toiselle puolelle, niin minä ja poikani Jonatan asetumme toiselle.» Sotilaat vastasivat Saulille: »Tee niin kuin parhaaksi näet.» ₄₁Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: »Miksi et vastannut tänään palvelijallesi? Jos minä tai poikani Jonatan olemme syyllistyneet rikokseen, anna silloin, Herra, Israelin Jumala, vastaukseksi urim, mutta jos kansasi Israel on syyllinen, anna tummim.» Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta. ₄₂Sitten Saul käski: »Heittäkää arpaa minun ja poikani Jonatanin välillä!» Ja arpa osui Jonataniin.

₄₃Saul sanoi Jonatanille: »Kerro minulle, mitä olet tehnyt.» Jonatan vastasi: »Olen maistellut sauvani kärjellä hiukan hunajaa. Minä olen valmis kuolemaan.» ₄₄Saul sanoi: »Kohdatkoon minua Jumalan viha, jollet sinä nyt kuole, Jonatan!» ₄₅Mutta sotilaat huusivat Saulille: »Pitäisikö Jonatanin kuolla, vaikka hän on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Ei ikinä! Niin totta kuin Herra elää, ei yksikään hius saa pudota hänen päästään, sillä Jumalan avulla hän on tänään tekonsa tehnyt.» Ja sotilaat lunastivat Jonatanin vapaaksi kuolemasta. ₄₆Saul ei ajanut filistealaisia takaa pitemmälle, vaan palasi takaisin, ja niin filistealaiset pääsivät menemään omalle alueelleen.

₄₇Lujitettuaan asemansa Israelin kuninkaana Saul taisteli kaikkialla vihollisiaan vastaan. Näitä olivat Moab, Ammon, Edom, Soban kuninkaat ja filistealaiset. Hän oli voittoisa kaikkialla, minne kääntyikin. ₄₈Hän osoitti voimansa lyömällä myös amalekilaiset ja lopettamalla ryöstäjien retket Israelin alueille.

₄₉Saulin pojat olivat Jonatan, Jisvi ja Malkisua. Hänellä oli myös kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Merab ja nuoremman Mikal. ₅₀Saulin vaimo oli Ahinoam, Ahimaasin tytär. Sotaväen päällikkönä oli Abner, joka oli Saulin sedän Nerin poika. ₅₁Saulin isä Kis ja Abnerin isä Ner olivat molemmat Abielin poikia.

₅₂Kiivas sota filistealaisia vastaan jatkui koko Saulin elinajan, ja siksi Saul otti joukkoihinsa jokaisen rohkean ja voimakkaan miehen, jonka vain sattui näkemään.