34 LUKU. 34

₁Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa;

te kansakunnat, tarkatkaa.

Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on,

maanpiiri ja kaikki, mikä siitä kasvaa.

₂Sillä Herra on vihastunut kaikkiin kansoihin

ja kiivastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa;

hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi,

jättänyt heidät teurastettaviksi.

₃Heidän surmattunsa viskataan pois,

ja niitten raadoista nousee löyhkä,

ja vuoret valuvat heidän vertansa.

₄Kaikki taivaan joukot menehtyvät,

taivas kääritään kokoon niinkuin kirja,

ja kaikki sen joukot varisevat alas,

niinkuin lehdet varisevat viinipuusta,

niinkuin viikunapuusta raakaleet.

₅Sillä minun miekkani taivaassa

on juopunut vimmaan;

katso, se iskee alas Edomiin,

tuomioksi kansalle, jonka minä olen vihkinyt tuhoon.

₆Herran miekka on verta täynnä,

rasvaa tiukkuva,

karitsain ja kauristen verta,

oinasten munuaisrasvaa.

Sillä Herralla on uhri Bosrassa,

suuri teurastus Edomin maassa.

₇Villihärkiä kaatuu yhteen joukkoon,

mullikoita härkien mukana.

Heidän maansa juopuu verestä,

ja heidän multansa tiukkuu rasvaa.

₈Sillä Herralla on koston päivä,

maksun vuosi Siionin asian puolesta.

₉Edomin purot muuttuvat pieksi

ja sen multa tulikiveksi;

sen maa tulee palavaksi pieksi.

₁₀Ei sammu se yöllä eikä päivällä,

iäti nousee siitä savu;

se on oleva raunioina polvesta polveen,

ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.

₁₁Sen perivät pelikaanit ja tuonenkurjet,

kissapöllöt ja kaarneet asuvat siellä;

ja hän vetää sen ylitse autiuden mittanuoran

ja tyhjyyden luotilangan.

₁₂Ei ole siellä enää ylimyksiä

huutamassa ketään kuninkaaksi,

kaikki sen ruhtinaat ovat poissa.

₁₃Ja sen palatsit kasvavat orjantappuroita,

sen linnat polttiaisia ja ohdakkeita;

siitä tulee aavikkosutten asunto,

kamelikurkien tyyssija.

₁₄Siellä erämaan ulvojat ja ulisijat yhtyvät,

metsänpeikot toisiansa tapaavat.

Siellä yksin öinen syöjätär saa rauhan

ja löytää lepopaikan.

₁₅Siellä nuolikäärme pesii ja laskee munansa,

kuorii ne ja kiertyy kerälle pimentoonsa.

Sinne haarahaukatkin kokoontuvat yhteen.

₁₆Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa:

ei yhtäkään näistä ole puuttuva,

ei yksikään toistansa kaipaava. —

"Sillä minun suuni on niin käskenyt." —

Hänen henkensä on ne yhteen koonnut.

₁₇Hän on heittänyt arpaa niitten kesken,

ja hänen kätensä on sen niille mittanuoralla jakanut;

ne perivät sen ikiajoiksi,

asuvat siellä polvesta polveen.