33 LUKU. 33

₁Voi sinua hävittäjää,

joka itse olet hävittämättä,

sinua ryöstäjää,

jota ei kenkään ole ryöstänyt!

Kun olet loppuun asti hävittänyt,

hävitetään sinut,

kun olet ryöstösi ryöstänyt,

ryöstetään sinut.

₂Herra, armahda meitä,

sinua me odotamme.

Ole näitten käsivarsi joka aamu,

ole meidän apumme hädän aikana.

₃Kansat pakenevat sinun jylinäsi ääntä;

kun sinä nouset, hajoavat kansakunnat.

₄Teidän saaliinne viedään,

niinkuin tuhosirkat vievät;

niinkuin hyppysirkat hyökkäävät,

niin sen kimppuun hyökätään.

₅Herra on korkea,

sillä hän asuu korkeudessa.

Hän täyttää Siionin oikeudella ja vanhurskaudella.

₆Ja hän on sinun aikojesi vakuus,

avun runsaus, viisaus ja ymmärrys;

Herran pelko on oleva Siionin aarre.

₇Katso, sankarit huutavat ulkona,

rauhan sanansaattajat itkevät katkerasti.

₈Tiet ovat autioina,

polulta on kulkija poissa:

hän on rikkonut liiton,

ylenkatsonut kaupungit,

ei ole ihmistä minäkään pitänyt.

₉Maa murehtii ja nääntyy,

Libanon kuihtuu häpeästä,

Saaron on aromaaksi tullut,

Baasan ja Karmel varistavat lehtensä.

₁₀Nyt minä nousen, sanoo Herra,

nyt minä itseni korotan,

nyt minä kohoan korkealle.

₁₁Olkia te kannatte kohdussanne,

akanoita synnytätte;

teidän kiukkunne on tuli, joka kuluttaa teidät.

₁₂Ja kansat poltetaan kuin kalkki,

kuin katkotut orjantappurat,

jotka tulessa palavat.

₁₃Kuulkaa, te kaukaiset, mitä minä olen tehnyt;

te lähelläolevat, tuntekaa minun voimani.

₁₄Syntiset Siionissa peljästyvät,

vavistus valtaa jumalattomat:

"Kuka meistä voi asua kuluttavassa tulessa,

kuka asua iankaikkisessa hehkussa?"

₁₅Joka vanhurskaudessa vaeltaa

ja puhuu sitä, mikä oikein on,

joka halveksii väärää voittoa,

jonka käsi torjuu lahjukset luotaan,

joka tukkii korvansa kuulemasta veritöitä

ja sulkee silmänsä näkemästä pahaa,

₁₆hän on asuva kukkuloilla,

kalliolinnat ovat hänen turvansa;

hänelle annetaan hänen leipänsä,

eikä vesi häneltä ehdy.

₁₇Sinun silmäsi saavat katsoa kuningasta

hänen ihanuudessaan,

saavat nähdä avaran maan.

₁₈Sinun sydämesi muistelee kauhuja:

missä on nyt veronlaskija,

missä punnitsija,

missä tornien lukija?

₁₉Et näe enää sitä röyhkeätä kansaa,

kansaa, jolla on outo, käsittämätön puhe,

jonka sopertavaa kieltä ei kukaan ymmärrä.

₂₀Katso Siionia, juhliemme kaupunkia.

Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin,

rauhaisan asuinsijan,

telttamajan, jota ei muuteta,

jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti,

jonka köysistä ei yhtäkään katkaista.

₂₁Sillä voimallinen on meillä siellä Herra,

siellä on joet, on virrat, leveät rannasta toiseen,

joita ei kulje soutualus,

joiden poikki ei pääse uljas laiva.

₂₂Sillä Herra on meidän tuomarimme,

Herra on johdattajamme,

Herra on meidän kuninkaamme;

hän pelastaa meidät.

₂₃Nyt ovat köytesi höltyneet,

eivät pidä mastoa kannassaan kiinni,

eivät vedä lippua liehumaan.

Mutta silloin jaetaan riistosaalista runsaasti,

rammatkin ryöstävät ja raastavat.

₂₄Eikä yksikään asukas sano:

"Minä olen vaivanalainen".

Kansa, joka siellä asuu,

on saanut syntinsä anteeksi.