₁Siihen aikaan tapahtui, että Antiokuksen täytyi häpeällisesti vetäytyä pois Persian maanääriltä. ₂Hän oli nimittäin mennyt Persepolis nimiseen kaupunkiin aikoen ryöstää temppelin ja pitää kaupungin vallassaan. Siitä syystä nousivat kaupunkilaiset miehissä vastarintaan ja turvautuivat aseisiin. Ja niin täytyi Antiokuksen, kaupungin asukkaiden pakoon ajamana, häpeällisesti palata takaisin. ₃Kun hän sitten oli lähellä Ekbatanaa, saapui hänelle sanoma siitä, miten oli käynyt Nikanorin sekä Timoteuksen ja hänen väkensä. ₄Vihansa vimmassa hän silloin aikoi kostaa juutalaisille senkin pahan, minkä ne, jotka olivat ajaneet hänet pakoon, olivat tuottaneet hänelle. Siitä syystä hän käski vaununohjaajaa ajamaan hellittämättä, siksi kunnes matka oli suoritettu; ja kuitenkin oli taivaan tuomio jo hänen kintereillänsä. Sillä näin hän sanoi röyhkeydessänsä: "Kun saavun Jerusalemiin, teen minä sen suureksi hautausmaaksi juutalaisille". ₅Mutta Herra, Israelin Jumala, joka näkee kaiken, löi hänet parantumattomalla ja näkymättömällä vaivalla. Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun hän sai hellittämättömän sisusvaivan ja kovia tuskia sisälmyksiinsä, ₆mikä olikin aivan oikein hänelle, joka oli toisille tuottanut niin paljon hirmuista tuskaa heidän sisimpäänsä. ₇Mutta hän ei silti yhtään lakannut pöyhkeydestään, vaan oli yhä täynnä ylimielisyyttä, puuskuen tulta vihassansa juutalaisia vastaan ja käskien jouduttamaan matkaa. Silloin tapahtui, että hän syöksyi maahan vaunuista, jotka kiitivät tavattomalla nopeudella, ja pudotessaan loukkantui niin pahasti, että hänen ruumiinsa kaikki jäsenet murskautuivat. ₈Ja hän, joka yli ihmismittojen enenevässä pöyhkeydessään luuli voivansa käskeä meren aaltoja ja uskoi voivansa vaa'alla punnita korkeat vuoret, makasi nyt maahan viskattuna, niin että hänet oli kannettava paareilla pois, ollen kaikille ilmeisenä osoituksena Jumalan voimasta. ₉Vieläpä tuon jumalattoman ruumiista kihisi joukoittain matojakin, ja hänen vielä eläessään tuskissa ja vaivoissa hänen lihansa lohkeili pois, ja koko leiri kärsi kovasti hänen mätänevän ruumiinsa hajusta. ₁₀Ja häntä, joka vähää aikaisemmin oli luullut pääsevänsä taivaan tähtien tasalle, ei kukaan enää voinut kantaa tuon aivan sietämättömän hajun takia.

₁₁Nyt hän vihdoin, kokonaan murtuneena, alkoi luopua enimmästä pöyhkeydestänsä ja tulla oikeaan ymmärrykseen Jumalan kurituksen vaikutuksesta, kun hänen tuskansa hetki hetkeltä tulivat yhä kovemmiksi. ₁₂Ja kun hän ei enää voinut kestää edes omaa hajuansa, niin hän sanoi: "On oikein nöyrtyä Jumalan edessä ja olla mielessään pitämättä itseänsä Jumalan kaltaisena, kun on kuolevainen". ₁₃Nyt tuo hylkiö rukoili Kaikkivaltiasta, joka ei enää ollut häntä armahtava, ja lupasi ₁₄julistaa vapaaksi pyhän kaupungin, jonne hän kiiruhtaen oli matkalla, pannaksensa sen maan tasalle ja tehdäksensä sen hautausmaaksi; ₁₅ja tehdä juutalaiset, joille hänen päätöksensä mukaan ei pitänyt suotaman edes hautaa, vaan jotka lapsineen oli heitettävä haaskalintujen ja petoeläinten ruuaksi, kaikki tyynni ateenalaisten vertaisiksi. ₁₆Sen pyhän temppelin taas, jonka hän aikaisemmin oli ryöstänyt, hän lupasi koristaa mitä kauneimmilla lahjoilla ja lupasi korvata moninkertaisesti kaikki pyhät astiat sekä omista tuloistaan suorittaa ne kulut, joita uhreihin vaadittiin. ₁₇Tämän lisäksi hän vielä lupasi itse ruveta juutalaiseksi ja mennä jokaiseen asuttuun paikkaan julistamaan Jumalan voimaa.

₁₈Mutta kun tuskat eivät ensinkään tauonneet, sillä Jumalan vanhurskas tuomio oli kohdannut häntä, niin hän itse puolestansa jättäen kaiken toivon kirjoitti juutalaisille allaolevan, anomuskirjelmän tapaan kirjoitetun, kirjeen, joka kuului näin:

₁₉"Antiokus, kuningas ja sotapäällikkö, lähettää hyville juutalaisille alamaisilleen parhaan tervehdyksensä ja toivottaa heille terveyttä ja menestystä. ₂₀Voikaa hyvin, te ja teidän lapsenne, ja menestykööt asianne teidän mielenne mukaan. Minä panen toivoni taivaaseen ₂₁ja muistelen rakkaudella teidän kunnioitustanne ja hyväntahtoisuuttanne. Kun minä palatessani Persian maanääriltä olen sairastunut ankaraan tautiin, olen pitänyt välttämättömänä huolehtia kaikkien teidän yhteisestä turvallisuudestanne. ₂₂En tosin ole kokonaan toivoton tilastani, vaan minulla on päinvastoin hyviä toiveita siitä, että voitan sairauteni. ₂₃Mutta kun ajattelen, että isänikin, silloin kun hän teki sotaretken ylämaihin, määräsi valtansa perijän, ₂₄että, jos tapahtuisi jotakin odottamatonta taikka saapuisi tieto jostakin vastoinkäymisestä, kotona olevat eivät tulisi rauhattomiksi, kun tiesivät, kenelle valtakunnan hallitus oli jätetty, ₂₅ja kun vielä tämän lisäksi otan huomioon, kuinka läheisten maiden hallitsijat ja valtakunnan naapurit vaanivat sopivaa hetkeä ja odottavat, miten on käyvä, niin määrään täten poikani Antiokuksen kuninkaaksi — hänet minä jo monesti olenkin, matkustaessani ylämaakuntiin, uskonut hoidettavaksi useille teistä ja sulkenut hänet suosioonne, ja hänelle olen myös kirjoittanut sen, mitä tässä on kirjoitettuna — ₂₆niin minä kehoitan ja pyydän teitä kaikkia, että he itsekukin, muistaen niitä hyviä tekoja, joita yhteisesti ja yksityisesti olette saaneet osaksenne, säilyttäisitte poikaanikin kohtaan sen ystävällisen mielenlaadun, joka teillä minua kohtaan on. ₂₇Sillä minä olen varma, että hän, minun periaatteitani seuraten, on kohteleva teitä lempeästi ja ihmisystävällisesti."

₂₈Näin siis tämä murhamies ja pilkkaaja sai kärsiä ylen kovia tuskia, niinkuin hän itse oli niitä muille tuottanut, ja erosi elämästä mitä surkuteltavimmalla kuolemalla, vuoristossa, vieraalla maalla. ₂₉Hänen ruumiinsa toimitti haudatuksi hänen kasvatuskumppaninsa Filippus. Mutta peläten Antiokuksen poikaa tämä siirtyi Egyptiin Ptolemaios Filopatorin luokse.

₁Tuohon aikaan Antiokhos oli palaamassa Persiasta, ja hänen joukkonsa olivat täydessä epäjärjestyksessä. ₂Hän näet oli mennyt Persepolis-nimiseen kaupunkiin ryöstääkseen sen temppelin ja ottaakseen kaupungin haltuunsa, mutta siellä oli syntynyt levottomuuksia ja asukkaat olivat tarttuneet aseisiin. Taistelu oli kääntynyt kaupunkilaisten voitoksi: he olivat ajaneet hyökkääjät pakoon, ja Antiokhos oli joutunut lähtemään häpeälliselle paluumarssille.

₃Ekbatanan lähistölle ehdittyään kuningas sai tietää, mitä Nikanorille ja Timoteoksen joukoille oli tapahtunut. ₄Hän joutui raivosta suunniltaan ja päätti maksattaa juutalaisilla senkin nöyryytyksen, jonka takaa-ajajat olivat hänelle aiheuttaneet. Hän käski vaunumiehensä ajaa pysähtymättä perille asti. Mutta taivaan tuomio kulki hänen vierellään.

Antiokhos sanoi korskeasti: »Kun tulen Jerusalemiin, teen siitä juutalaisten hautausmaan.» ₅Mutta Herra, Israelin Jumala, joka näkee kaiken, löi häneen vaivan, joka ei ollut nähtävissä eikä parannettavissa. Hän oli tuskin saanut lausutuksi nuo sanat, kun hänen sisuksiinsa iski hellittämätön kipu ja hänen ruumiinsa oli kuin tulessa. ₆Tämä olikin aivan oikein tuolle miehelle, joka itse oli piinannut muiden sisuksia toinen toistaan kauheammilla kidutustavoilla. ₇Se ei kuitenkaan vienyt hänen röyhkeyttään, päinvastoin: hän käyttäytyi entistäkin korskeammin, lietsoi itseään raivoon juutalaisia vastaan ja käski jouduttaa matkantekoa. Mutta hevosten kiitäessä eteenpäin hän putosi päistikkaa vaunuista, ja törmäys oli niin raju, että kaikki hänen jäsenensä murskaantuivat.

₈Vielä äsken tuo mies oli pöyhkeydessään ja suuruudenhulluudessaan kuvitellut, että voisi käskeä meren aaltoja ja punnita vaa’alla korkeat vuoret. Nyt hän makasi maassa, ja hänet oli nostettava kantotuoliin. Näin kaikki saivat nähdä Jumalan voiman. ₉Tuon jumalattoman ruumiista tunki matoja, ja hän mätäni elävältä ankarissa kivuissa ja tuskissa. Koko armeija joutui kärsimään löyhkästä, joka hänen mätänevästä ruumiistaan lähti. ₁₀Vain hetkeä aiemmin tuo mies oli luullut yltävänsä taivaan tähtien tasalle, mutta nyt ei yksikään kyennyt kantamaan häntä sietämättömän lemun vuoksi.

₁₁Kun Antiokhos nyt lojui muserrettuna, hänen ylenmääräinen röyhkeytensä alkoi laantua. Tuskat eivät hetkeksikään hellittäneet, ja tuossa Jumalalta saamassaan kurituksessa hän tuli järkiinsä. ₁₂Kun hän ei enää itsekään voinut sietää löyhkäänsä, hän sanoi: »On oikein alistua Jumalan tahtoon. Kuolevaisen ei tule pitää itseään hänen vertaisenaan.»

₁₃Nyt, kun Kaikkivaltiaalta ei enää ollut armoa odotettavissa, tuo hylkiö ryhtyi rukoilemaan. Hän lupasi ₁₄julistaa vapaaksi pyhän kaupungin, jonne hän oli niin kiirehtinyt hävittääkseen sen maan tasalle ja muuttaakseen sen suureksi hautausmaaksi. ₁₅Juutalaisista hän lupasi nyt tehdä ateenalaisten veroisia, vaikka hän ei ennen ollut pitänyt heitä edes hautaamisen arvoisina, vaan olisi jättänyt heidät lapsineen lintujen ja petojen syötäväksi. ₁₆Pyhän temppelin, jonka hän aikaisemmin oli ryöstänyt, hän lupasi koristaa kauniilla lahjoilla, ja hän lupasi korvata moninkertaisesti kaikki pyhät esineet ja maksaa uhritoimituksista koituvat menot omista tuloistaan. ₁₇Eikä siinä kyllin: hän kääntyisi juutalaiseksi ja menisi julistamaan Jumalan voimaa kaikkialle, missä ihmisiä asui.

₁₈Tuskat eivät vähääkään lieventyneet, sillä Antiokhosta oli kohdannut Jumalan oikeudenmukainen tuomio. Silloin hän luopui paranemisen toivosta ja kirjoitti juutalaisille alla olevan kirjeen. Se oli anovan sävyinen ja kuului näin:

₁₉»Kuningas ja ylipäällikkö Antiokhos tervehtii juutalaisia, kunnioitettuja kansalaisiaan. Seuratkoon teitä onni ja menestys. ₂₀Jos te ja lapsenne voitte hyvin ja kaikki sujuu mielenne mukaisesti, kiitän koko sydämestäni Jumalaa, sillä toivomme on taivaassa. ₂₁Minuun on nyt iskenyt tauti, mutta muistelen kiitollisena sitä arvostusta ja myötämieltä, jota olette minulle osoittaneet.

»Kun nyt Persiasta palatessani olen vaikeasti sairastunut, olen katsonut välttämättömäksi huolehtia kaikkien yhteisestä turvallisuudesta. ₂₂En kylläkään pidä tilaani toivottomana, vaan päinvastoin suhtaudun hyvinkin toiveikkaasti mahdollisuuksiini selvitä tästä sairaudesta. ₂₃Muistan kuitenkin, kuinka isäni nimesi itselleen vallanperijän lähtiessään sotaretkelle ylänköalueille. Näin hän teki, ₂₄jotta kansa tietäisi, kenelle hallintovalta oli uskottu, eikä maassa syntyisi levottomuuksia, jos sattuisi jotakin odottamatonta tai saataisiin jokin epäsuotuisa viesti. ₂₅Otan myös huomioon lähialueiden hallitsijat ja valtakuntamme naapurit, jotka odottavat sopivaa tilaisuutta ja pitävät silmällä, miten tilanne kehittyy.

»Niinpä määrään, että minua seuraa kuninkaana poikani Antiokhos, jonka jo usein lähtiessäni ylänköjen maakuntiin olen uskonut teidän hoiviinne ja jota olen monille teistä suositellut. Hänelle itselleen olen kirjoittanut toisen kirjeen, jonka liitän tämän oheen.

₂₆»Pyydän nyt hartaasti, että pitäisitte mielessänne kaiken sen hyvän, mitä minä olen teille yleisesti ja yksityisesti tehnyt, ja suhtautuisitte poikaani yhtä ystävällisesti kuin olette minuun suhtautuneet. ₂₇Olen varma siitä, että hän minun esimerkkiäni seuraten kohtelee teitä lempeästi ja hyväntahtoisesti.»

₂₈Sellainen oli tuon murhamiehen ja jumalattoman rienaajan loppu: hän joutui kärsimään yhtä kauheita tuskia kuin oli toisille tuottanut ja koki surkean kuoleman vieraan maan vuorilla. ₂₉Filippos, joka oli hänen läheinen ystävänsä, toi ruumiin kotiin mutta lähti saman tien Egyptiin Ptolemaios Filometorin luo, koska pelkäsi Antiokhoksen poikaa.