₁Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa. ₂Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: "Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja." ₃Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat. ₄Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä. ₅Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin: ₆"Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo:

₇Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä. ₈Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: "En". Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen. ₉Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään."

₁₀Tämän jälkeen otettiin kolmas häväistäväksi. Ja kun häneltä vaadittiin hänen kieltänsä, niin hän pisti sen heti ulos, ojensi rohkeasti kätensä ₁₁ja sanoi ylväin mielin: "Taivaasta minä olen nämä jäsenet saanut, ja Hänen lakinsa tähden minä katson ne vähäarvoisiksi, ja minä toivon saavani ne Häneltä jälleen". ₁₂Silloin itse kuningaskin ja hänen seuralaisensa hämmästyivät nuorukaisen rohkeutta, kun hän ei mitään välittänyt tuskista.

₁₃Sittenkuin tämäkin oli heittänyt henkensä, kidutettiin ja häväistiin samalla tapaa neljättä. ₁₄Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään."

₁₅Sitten tuotiin heti viides kidutettavaksi. ₁₆Mutta hän katsoi kuninkaaseen ja sanoi: "Kun sinulla ihmisten keskuudessa on valta, niin sinä teet, mitä tahdot, vaikka sinä olet katoavainen; mutta älä luule, että Jumala on hyljännyt meidän kansamme. ₁₇Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi." ₁₈Sen jälkeen tuotiin kuudes, ja kun hän oli kuolemaisillansa, niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi pettämistä. Sillä me saamme kärsiä näitä omasta syystämme, koska me olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Me olemme ansainneet tämän ylen oudon kohtalon. ₁₉Mutta älä luule välttäväsi rangaistusta, sinä, joka olet ruvennut taistelemaan Jumalaa vastaan."

₂₀Mutta erittäinkin oli äiti ihailtava ja ansaitsee, että häntä kiittäen muistetaan. Sillä vaikka hän sai nähdä seitsemän poikansa menettävän henkensä yhden ainoan päivän kuluessa, niin hän kesti sen rohkealla mielellä, koska hän pani toivonsa Herraan. ₂₁Ja jalon mielenlaadun täyttämänä sekä miehen uljuudella rohkaisten naisellista mieltään hän isiensä kielellä lohdutti jokaista heistä, sanoen heille: ₂₂"Minä en tiedä, kuinka te olette minun kohtuuni ilmestyneet, enkä minä ole lahjoittanut teille henkeä enkä elämää, en myöskään minä ole yhteenliittänyt kunkin teidän alkuaineitanne. ₂₃Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden."

₂₄Mutta vaikka Antiokus luuli halveksittavan itseänsä ja epäili puhetta pilkalliseksi, niin hän ei ainoastaan ystävällisin sanoin puhutellut nuorinta, joka vielä oli jäljellä, vaan myös valalla vakuutti tekevänsä hänet rikkaaksi ja onnelliseksi ja ottavansa hänet ystäväkseen sekä uskovansa hänelle virkoja, jos hän luopuisi isiensä laista. ₂₅Mutta kun nuorukainen ei välittänyt tästä mitään, kutsutti kuningas äidin luoksensa ja kehoitti häntä neuvomaan nuorta poikaansa, että tämä pelastuisi. ₂₆Kuninkaan innokkaista kehoituksista äiti vihdoin ryhtyi taivuttamaan poikaansa. ₂₇Hän kumartui tätä kohti ja pilkaten julmaa tyrannia puhui isiensä kielellä näin: "Poikani, armahda minua, joka yhdeksän kuukautta olen sinua kantanut kohdussani ja imettänyt sinua kolme vuotta ja kasvattanut ja hoitanut sinua aina tähän ikään saakka. ₂₈Minä pyydän sinua, lapseni, luo silmäsi ylös taivasta kohti ja maahan ja katso kaikkea, mitä niissä on, ja tiedä, että Jumala on tehnyt ne tyhjästä, ja että ihmissuku syntyy samalla tapaa. ₂₉Älä pelkää tätä pyöveliä, vaan osoittaudu veljiesi arvoiseksi ja käy rohkeasti kuolemaan, että minä saisin sinut yhdessä veljiesi kanssa takaisin, kun armahduksen aika tulee."

₃₀Hän ei ollut vielä lopettanut puhettansa, kun nuorukainen sanoi: "Mitä te odotatte? Minä en tottele kuninkaan määräystä, vaan noudatan sen lain määräystä, joka on annettu meidän esi-isillemme Mooseksen kautta. ₃₁Mutta sinä, joka olet tehnyt hebrealaisille kaikkea pahaa, mitä keksiä voidaan, et pääse pakoon Jumalan käsistä. ₃₂Sillä me kärsimme omien syntiemme tähden. ₃₃Mutta vaikka hän, joka elää, meidän Herramme, kurittaaksensa ja kasvattaaksensa meitä on lyhyeksi aikaa vihastunut, niin hän jälleen armahtaa palvelijoitansa. ₃₄Mutta sinä, jumalaton ja rikollisin kaikista ihmisistä, älä turhaan pöyhkeile äläkä kersku epävarmoilla toiveilla, sinä, joka olet nostanut kätesi taivaan lapsia vastaan. ₃₅Sillä et sinä vielä ole päässyt kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tuomiota pakoon. ₃₆Sillä meidän veljemme saavat nyt, kärsittyään lyhyen tuskan, Jumalan liitossa ollen juoda ikuisesti virtaavaa elämää; mutta sinä saat Jumalan tuomitsemana kärsiä ansiosi mukaisen rangaistuksen pöyhkeydestäsi. ₃₇Minä uhraan nyt, niinkuin veljenikin, henkeni ja elämäni isäimme lakien puolesta rukoillen, että Jumala pian armahtaisi meidän kansaamme, mutta pakottaisi sinut tuskain ja kuritusten alla tunnustamaan, että hän yksin on Jumala, ₃₈ja että Kaikkivaltiaan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut meidän koko kansaamme, pysähtyisi minuun ja minun veljiini."

₃₉Silloin kuningas vihastui suuresti ja kohteli tätä vielä julmemmin kuin toista, koska oli niin katkeroitunut hänen pilkastaan. ₄₀Niin tämäkin siirtyi pois elämästä puhtaana, pannen kaiken luottamuksensa Herraan. ₄₁Viimeiseksi, poikiensa jälkeen, sai äitikin surmansa.

₄₂Nämä riittäkööt kuvauksiksi uhriaterioista ja ylenmääräisistä kidutuksista.

₁Tuohon aikaan otettiin kiinni myös seitsemän veljestä ja heidän äitinsä, ja kuningas käski piestä heitä raipoilla ja nahkaruoskilla, jotta heidät saataisiin syömään laissa kiellettyä sianlihaa. ₂Yksi veljeksistä ryhtyi silloin puhumaan kaikkien puolesta ja sanoi: »Mitä sinä meitä kuulustelet? Me olemme valmiit kuolemaan. Mieluummin me kuolemme kuin rikomme isiemme lakeja.»

₃Kuningas raivostui ja käski panna padat ja pannut tulelle. ₄Kohta ne jo hehkuivat kuumuutta. Kuningas käski leikata toisten puolesta puhuneelta kielen, repiä irti hänen päänahkansa ja silpoa hänen jäsenensä veljien ja äidin nähden. ₅Kun hän oli joka puolelta silvottu mutta vielä eli, kuningas käski panna hänet tulella olevaan pannuun. Katkun levitessä pannulta veljet ja heidän äitinsä rohkaisivat toisiaan kuolemaan urheasti. He sanoivat: ₆»Herra Jumala näkee tämän, ja voimme olla varmat siitä, että hän antaa meille lohdun. Totta on, että Mooseskin laulussaan puhuu avoimesti Israelin kansaa vastaan, mutta Mooses sanoo myös: ’Hän säälii palvelijoitaan.’»

₇Kun veljeksistä ensimmäinen näin oli saanut surmansa, tuotiin toinen piinattavaksi. Kiduttajat repivät häneltä hiukset ja päänahan irti ja kysyivät: »Syötkö suosiolla, vai silvommeko sinut jäsen jäseneltä?» ₈»En syö», hän vastasi isiensä kielellä. Niinpä hän sai kärsiä saman kidutuksen kuin ensimmäinen. ₉Henkitoreissaan hän sanoi: »Sinä pahuuden kätyri! Tämän elämän sinä meiltä riistät, mutta koko maailman kuningas herättää meidät uuteen, ikuiseen elämään, koska me kuolemme hänen lakiensa tähden.»

₁₀Sitten otettiin kolmas veli piinattavaksi. Kun miehet ryhtyivät leikkaamaan hänen kieltään, hän työnsi sen heti suusta, ojensi pelotta kätensä ₁₁ja sanoi vakaalla äänellä. »Taivaasta minä olen nämä saanut, ja Jumalan lakien tähden annan ne auliisti pois, koska toivon saavani ne häneltä jälleen takaisin.» ₁₂Tuskat eivät merkinneet nuorukaiselle mitään, ja kuningas ja tämän seuralaiset hämmästyivät hänen rohkeuttaan.

₁₃Nuorukaisen kuoltua miehet häpäisivät ja kiduttivat samalla tavoin neljättä veljestä. ₁₄Kuoleman lähetessä hän sanoi: »Hyvä näin, että kuollessani ihmisten tappamana voin luottaa siihen, että Jumala herättää minut kuolleista. Sinulla ei tule olemaan ylösnousemusta eikä uutta elämää.»

₁₅Heti tämän jälkeen tuotiin viides veli kidutettavaksi. ₁₆Hän katsoi kiinteästi kuninkaaseen ja sanoi: »Sinulla on valta ihmisten keskuudessa, ja voit tehdä mitä mielit, vaikka olet kuolevainen. Mutta älä luule, että Jumala on hylännyt meidän kansamme. ₁₇Odota vain, saat vielä nähdä, kuinka suuri hänen mahtinsa on ja kuinka hän kurittaa sinua ja jälkeläisiäsi.»

₁₈Tämän jälkeen tuotiin kuudes veli, ja viime hetkillään hän sanoi: »Älä kuvittele turhia itsestäsi. Nämä kärsimykset ovat omaa syytämme: me olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Miten ihmeteltävää tämä kaikki onkaan! ₁₉Älä luule, että selviät ilman rangaistusta – sinähän yrität taistella Jumalaa vastaan.»

₂₀Erityisen ihailtava ja muistamisen arvoinen on äiti, joka yhtenä ja samana päivänä näki seitsemän poikansa kuolevan ja kesti sen urheasti, koska hän pani toivonsa Herraan. ₂₁Vakain mielin hän isiensä kielellä rohkaisi jokaista heistä, ja naisen ajattelutapaan yhtyi hänessä miehen pelottomuus, kun hän sanoi heille: ₂₂»En tiedä, kuinka te ilmestyitte kohtuuni, enkä minä antanut teille henkeä ja elämää enkä koonnut niitä aineksia, joista kukin teistä on muodostunut. ₂₃Ihmisen muovaa maailman luoja, hän, joka suunnittelee ja muovaa kaiken muunkin. Armossaan hän myös antaa teille takaisin hengen ja elämän, koska te nyt luovutte niistä hänen lakinsa tähden.»

₂₄Antiokhos ymmärsi naisen äänensävystä, että tämä ei kunnioittanut häntä vaan puhui loukkaavasti. Hän alkoi nyt suostutella veljeksistä nuorinta, joka vielä oli jäljellä, ja jopa vannoi ja vakuutti, että tekisi pojasta rikkaan ja onnellisen, ottaisi hänet ystäviensä joukkoon ja uskoisi hänelle korkeita virkoja, jos hän luopuisi isiensä uskosta. ₂₅Kun nuorukainen ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa, kuningas kutsui äidin luokseen ja kehotti häntä neuvomaan poikaansa ja pelastamaan hänet.

₂₆Kuningas sai pitkään puhua naiselle, ennen kuin tämä suostui taivuttelemaan poikaansa. ₂₇Äiti kumartui pojan puoleen ja puhui hänelle isiensä kielellä. Julmaa tyrannia uhmaten hän sanoi: »Poikani, sääli minua! Minä kannoin sinua kohdussani yhdeksän kuukautta ja imetin kolme vuotta, minä ruokin ja kasvatin sinua ja autoin sinua eteenpäin tähän ikääsi saakka. ₂₈Minä pyydän, lapseni: katso taivasta ja maata ja kaikkea, mitä niissä on, ja muista, että Jumala on luonut kaiken sen tyhjästä ja että ihmissuku on syntynyt samalla tavoin. ₂₉Älä pelkää tuota pyöveliä, vaan ole veljiesi vertainen ja käy rohkeasti kuolemaan, jotta Jumalan armosta vielä saisin sinut veljiesi kanssa takaisin.»

₃₀Äiti sai tuskin sanotuksi tämän, kun poika jo sanoi:

»Mitä te odotatte? En minä tottele kuninkaan käskyä – minä tottelen sen lain käskyä, jonka Mooses esi-isillemme välitti. ₃₁Sinä, joka olet keksinyt kaikki mahdolliset tavat piinata heprealaisia, et vältä Jumalan kättä! ₃₂Me kärsimme omien syntiemme vuoksi, ₃₃ja jos meidän Jumalamme, elävä Herra, vihastuukin meihin ja jonkin aikaa kurittaa ja kasvattaa meitä, hän kyllä tekee taas sovinnon palvelijoidensa kanssa.

₃₄»Mutta sinä, jumalaton ja ihmisistä saastaisin, älä pöyhkeile tyhjällä, älä mahtaile turhilla toiveilla! Sinä olet kohottanut kätesi taivaan lapsia vastaan ₃₅etkä siis voi paeta kaikkivaltiaan ja kaiken näkevän Jumalan tuomiota. ₃₆Minun veljeni joutuivat kärsimään vain lyhyen aikaa ja saavat nyt nauttia ikuisesta elämästä, jonka Jumalan liitto heille takaa, mutta sinä saat Jumalan tuomion ja kärsit oikeudenmukaisen rangaistuksen korskeudestasi. ₃₇Minä luovun kyllä veljieni tavoin ruumiistani ja hengestäni isiemme lakien tähden, mutta minä myös rukoilen, että Jumala pian armahtaisi kansaamme. Minä pyydän häntä saattamaan sinut ahdinkoon ja koettelemuksiin, jotta tunnustaisit, että hän yksin on Jumala. ₃₈Minä rukoilen, että Jumalan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut koko meidän kansaamme, pysähtyisi minuun ja veljiini.»

₃₉Kuningas meni raivosta suunniltaan, kun näki, että nuorukainen vähät välitti hänestä, ja vimmoissaan hän kidutti tätä vielä raaemmin kuin toisia. ₄₀Niin tämäkin poika erkani elämästä itseään tahraamatta ja luottaen vakaasti Herraan. ₄₁Viimeisenä kuoli poikien äiti.

₄₂Nyt lienen jo kertonut riittämiin saastaisen uhrilihan syönnistä ja hirveistä kidutuksista.