₁Tähän aikaan teki Antiokus toisen sotaretkensä Egyptiin. ₂Silloin tapahtui, että koko kaupungissa nähtiin lähes neljänkymmenen päivän aikana ilmojen halki kiitäviä ratsumiehiä, joilla oli kullalla kirjaillut puvut ja jotka olivat jaetut osastoihin ja asestetut keihäillä; ₃nähtiin myöskin miekkoja paljastettavan ja ratsuväen osastoja, jotka olivat taistelujärjestyksessä, hyökkäyksiä ja vastahyökkäyksiä molemmin puolin, kilpien liikuntaa ja paljon keihäitä, lentäviä nuolia, kultakoristeiden kimaltelua ja kaikenkaltaisia panssarisuojuksia. ₄Sentähden kaikki rukoilivat, että näky tietäisi hyvää.

₅Mutta kun oli levinnyt väärä huhu, että Antiokus muka oli kuollut, kokosi Jaason itsellensä vähintään tuhat miestä ja hyökkäsi äkkiarvaamatta kaupunkia vastaan. Kun nyt ne, jotka olivat muureilla, oli karkoitettu ja kaupunki viimein jo oli vallattu, pakeni Menelaus linnaan. ₆Mutta Jaason pani säälimättä toimeen verilöylyjä omien kansalaistensa keskuudessa. Hän ei ajatellut, että menestys taistelussa omia heimolaisia vastaan on suurin vastoinkäyminen, vaan luuli saaneensa voiton vihollisista eikä kansalaisistaan. ₇Hän ei kuitenkaan päässyt valtaan, vaan sai lopuksi hankkeestansa häpeää, kun hänen täytyi pakolaisena mennä jälleen ammonilaisten maahan. ₈Ja tällaisen lopun sai hänen paha elämänsä: hänet pantiin vankeuteen arabialaisten ruhtinaan Aretaan luona, ja sitten hän kaikkien vainoamana pakeni kaupungista kaupunkiin; häntä vihattiin laista luopuneena ja inhottiin isänmaansa ja kansalaistensa teloittajana, ja lopuksi hänet ajettiin pois Egyptiin. ₉Hän, joka oli karkoittanut niin monta pois isänmaastaan, sai itse surmansa vieraalla maalla mentyään lakedaimonilaisten luo saadaksensa siellä heimolaisuutensa nojalla turvapaikan. ₁₀Ja häntä, joka oli antanut hautaamatta heittää pois niin monia, ei kukaan itkenyt, eikä hän saanut minkäänlaista hautausta, ei myöskään hautaa isäinsä tykönä.

₁₁Kun tieto siitä, mitä oli tapahtunut, saapui kuninkaalle, luuli hän, että Juudea oli noussut kapinaan. Sentähden hän lähti liikkeelle Egyptistä mieli täynnä pedon raivoa ja valtasi kaupungin asevoimin. ₁₂Ja hän käski sotilaitansa säälimättä lyömään kuoliaiksi ne, jotka joutuivat heidän käsiinsä, ja teurastamaan ne, jotka pakenivat huoneisiinsa. ₁₃Niin surmattiin nuoret ja vanhat, tuhottiin alaikäiset ja vaimot ja lapset, teurastettiin neitsyet ja imeväiset. ₁₄Kahdeksankymmentä tuhatta henkeä sai tuhonsa kaiken kaikkiaan kolmessa päivässä, neljäkymmentä tuhatta surmattiin käsikähmässä ja yhtä monta myytiin. ₁₅Mutta tyytymättä tähän hän röyhkeydessään meni sisälle tuohon kaikkein pyhimpään temppeliin koko maan päällä, lain ja isänmaansa pettäneen Menelauksen johtamana, ₁₆ja anasti saastaisille käsillänsä pyhät astiat; ne lahjat, jotka monet kuninkaat olivat sinne asettaneet lisätäksensä paikan loistoa ja kunniaa, hän epäpyhillä käsillänsä raastoi pois. ₁₇Ja Antiokus tuli mieleltään pöyhkeäksi eikä nähnyt, että Kaikkivaltias lyhyeksi aikaa oli vihastunut kaupungin asukasten syntien tähden ja että paikka siitä syystä oli jäänyt ilman varjelusta. ₁₈Ellei aikaisemmin olisi jouduttu monien syntien valtaan, olisi hän aivan samoin kuin Heliodorus, jonka kuningas Seleukos oli lähettänyt tarkastamaan aarrekammiota, sinne tultuansa heti saanut ruoskaniskujen pakottamana luopua röyhkeydestänsä. ₁₉Mutta Herra ei ollut valinnut kansaa paikan tähden, vaan paikan kansan tähden. ₂₀Siitä syystä itse paikkakin, joka oli tullut osalliseksi kansaa kohdanneista onnettomuuksista, sittemmin sai osansa myös hyvistä teoista; ja sitten kuin se Kaikkivaltiaan vihan tähden oli joutunut vihollisen valtaan, se taas, kun tuo korkein hallitsija oli leppynyt, korotettiin suureen kunniaan. ₂₁Antiokus vei siis temppelistä tuhat kahdeksansataa talenttia ja lähti sitten nopeasti Antiokiaan. Ja pöyhkeydessänsä hän luuli voivansa tehdä maan laivoilla purjehdittavaksi ja meren jalkaisin kuljettavaksi, sillä hänen sydämensä ylpeys oli suuri. ₂₂Hän jätti myös päällysmiehiä vaivaamaan kansaa: Jerusalemiin frygialaissyntyisen Filippuksen, joka oli mieleltään vielä julmempi kuin se, joka hänet oli toimeen asettanut, ₂₃Garisimiin Andronikuksen ja näiden lisäksi Menelauksen, joka kaikkein pahimmin, vielä enemmän kuin toiset, sorti kansalaisia, koska hän oli vihamielinen juutalaisia kohtaan. ₂₄Hän lähetti myöskin mysialaisten päällikön Apolloniuksen kahdenkymmenen kahden tuhannen miehen vahvuisen sotajoukon etunenässä ja käski hänen surmata kaikki täysi-ikäiset miehet sekä myydä vaimot ja nuorukaiset. ₂₅Tämä oli saapuvinaan Jerusalemiin rauhallisissa aikeissa ja pysyi hiljaa aina pyhään sapatinpäivään asti. Silloin hän havaitessaan juutalaisten pitävän juhlaa käski väkensä asestautua. ₂₆Ja kaikki ne, jotka olivat tulleet katsomaan näytelmää, hän antoi yhdellä haavaa pistää kuoliaiksi. Sitten hän ryntäsi täysissä aseissa kaupunkiin ja surmasi paljon väkeä. ₂₇Mutta Juudas Makkabilainen vetäytyi kymmenkunnan muun kanssa vuoristoon, missä hän seuralaisineen eli metsän eläinten tavoin. He käyttivät ravinnoksensa ainoastaan yrttejä, etteivät saastuttaisi itseänsä niinkuin muut.

₁Tuohon aikaan Antiokhos lähti toiselle sotaretkelleen Egyptiin. ₂Kaikkialla Jerusalemissa nähtiin silloin näkyjä melkein neljänkymmenen päivän ajan: Taivaan halki karautti ratsumiehiä osasto osaston perään. Heillä oli täysi taisteluvarustus ja kullalla kirjaillut vaatteet; ₃miekat välkehtivät, ratsuväenosastoja järjestettiin rynnäkköön, hyökättiin milloin tältä, milloin tuolta puolen, kilvet aaltoilivat ja keihäitä oli vieri vieressä, ilmassa viuhui nuolia, ja kultakoristeet ja kaikenlaiset haarniskat leimusivat tulta. ₄Kaikki rukoilivat, että nämä näyt olisivat hyvä enne.

₅Pian alettiin huhuta, että Antiokhos olisi saanut surmansa. Tämän väärän tiedon saatuaan Jason kokosi toistatuhatta miestä ja hyökkäsi yllättäen Jerusalemiin. Hän ajoi muurilla olleet sotilaat vartiopaikoiltaan ja otti ennen pitkää kaupungin haltuunsa, ja Menelaoksen oli paettava linnoitukseen. ₆Jason tappoi säälittä oman kaupunkinsa väkeä. Hän ei ymmärtänyt, että omien maanmiesten lyöminen on tappioista suurin; hän luuli panneensa polvilleen vihollisensa, mutta nujersikin oman kansansa.

₇Valtaan Jason ei kuitenkaan päässyt. Petos toi hänelle pelkkää häpeää, ja hän joutui taas pakenemaan Ammanitiksen alueelle. ₈Vielä surkeammaksi kääntyi hänen elämänsä loppu. Aretas, arabialaisten kuningas, otti hänet vangiksi, ja pakoon päästyään hän kiersi kaupungista kaupunkiin, koska kaikki vainosivat, vihasivat ja inhosivat häntä – olihan hän raskaasti rikkonut lakia ja teurastanut oman maansa väkeä. Lopulta hän ajautui Egyptiin ₉ja lähti sieltä laivalla Spartaan, koska toivoi saavansa maasta turvapaikan kansojen sukulaisuuden perusteella. Mies, joka oli karkottanut monet isänmaastaan, kuoli itse vieraana vieraalla maalla. ₁₀Hän oli jättänyt joukoittain kuolleita lojumaan hautaamattomina, ja nyt hän jäi itse tyystin vaille suruväkeä ja hautajaismenoja eikä päässyt esi-isiensä hautaan.

₁₁Kun kuningas sai tietää näistä tapahtumista, hän luuli Juudean nousseen kapinaan ja lähti Egyptistä kuin raivostunut peto. Hän otti asevoimin Jerusalemin haltuunsa ₁₂ja käski sotilaidensa säälittä tappaa kaikki tielleen sattuvat ja ottaa hengiltä jokaisen, joka pyrki kotiinsa pakoon. ₁₃He surmasivat nuoria ja vanhoja, murhasivat naisia ja lapsia ja teurastivat nuoria tyttöjä ja sylilapsia. ₁₄Tätä kesti kolme päivää, ja heidän uhreikseen joutui kahdeksankymmentätuhatta ihmistä. Verilöylyssä kuoli neljäkymmentätuhatta henkeä, ja ainakin yhtä monta myytiin orjiksi.

₁₅Tämäkään ei kuninkaalle riittänyt, vaan hän julkesi tunkeutua temppeliinkin, maailman pyhimpään paikkaan. Sinne hänet opasti Menelaos, tuo mies, joka oli hylännyt lain ja pettänyt isänmaansa. ₁₆Saastaisilla käsillään hän tarttui pyhiin esineisiin ja lahjoihin, joita monet kuninkaat olivat asettaneet nähtäville lisätäkseen temppelin loistoa ja kunniaa; kaikki ne hän kahmi epäpuhtaisiin käsiinsä.

₁₇Antiokhos oli ylpeä itsestään. Hän ei ymmärtänyt, että Valtias oli hetkellisesti vihastunut kaupungin asukkaisiin heidän syntiensä tähden ja siksi jättänyt temppelin oman onnensa nojaan. ₁₈Jos kaupungissa ei aiemmin olisi syyllistytty niin moniin synteihin, Antiokhoksen olisi käynyt samalla tavoin kuin Heliodoroksen, jonka kuningas Seleukos lähetti tarkastamaan aarrekammion: hänetkin olisi pysäytetty ruoskaniskuin heti kun hän julkeasti astui sisään. ₁₉Mutta Herra ei ollut valinnut kansaansa temppeliä varten, vaan temppelin kansaansa varten. ₂₀Siksi temppelikin sai osansa kansan koettelemuksista ja myöhemmin yhtä lailla Jumalan hyvistä teoista: vaikka Kaikkivaltias vihassaan hylkäsi sen, se pääsi taas loistoonsa ja kunniaansa, kun Korkein Valtias leppyi.

₂₁Antiokhos ryösti temppelistä kaikkiaan tuhatkahdeksansataa talenttia ja lähti sitten kiireesti Antiokiaan. Pöyhkeydessään hän kuvitteli, että voisi purjehtia kuivalla maalla ja kävellä meren aalloilla – niin suuruudenhullu hän oli. ₂₂Hän jätti kansan vaivoiksi omia käskynhaltijoitaan: Jerusalemiin frygialaissyntyisen Filippoksen, joka oli luonteeltaan vielä raaempi kuin se, jolta oli virkansa saanut, ₂₃sekä Garisiminvuorelle Andronikoksen. Lisäksi maahan jäi Menelaos, joka sorti maanmiehiään pahemmin kuin kukaan muu.

Juutalaisvihassaan ₂₄kuningas Antiokhos lähetti maahan vielä Apollonioksen, mysialaisten päällikön, jolla oli komennossaan kaksikymmentäkaksituhatta miestä, ja käski tappaa kaikki asekuntoiset miehet ja myydä naiset ja lapset orjiksi. ₂₅Jerusalemiin saavuttuaan Apollonios esiintyi sovinnollisesti ja pysytteli aloillaan pyhään sapatinpäivään saakka, mutta kun hän näki juutalaisten lopettavan arkiset työnsä, hän komensi väkensä katselmukseen. ₂₆Kun kaupungista tultiin seuraamaan tapahtumaa, hän käski tappaa kaikki, ja sitten hän ryntäsi sotilaineen kaupunkiin ja surmasi suuren joukon ihmisiä.

₂₇Mutta Juudas, lisänimeltään Makkabilainen, otti mukaansa kymmenkunta miestä ja pakeni vuorille. Siellä hän ja hänen kumppaninsa elivät kuin villieläimet ja söivät ainoastaan kasvisravintoa, etteivät saastuttaisi itseään.