₁Kun Nikanor sai tietää, että Juudas ja hänen miehensä oleskelivat Samarian alueella, päätti hän hyökätä heidän kimppuunsa lepopäivänä, jolloin sen voi tehdä ilman vaaraa. ₂Silloin sanoivat ne juutalaiset, jotka pakosta seurasivat häntä: "Älä millään muotoa surmaa heitä niin julmasti ja raa'asti, vaan osoita kunnioitusta sille päivälle, jonka Kaikkinäkevä on varustanut suuremmalla kunnialla kuin muut päivät". ₃Mutta tuo pääkonna kysyi, onko taivaassa sellainen valtias, joka on määrännyt pitämään sapatinpäivää. ₄Ja kun nämä empimättä julistivat: "Kyllä on, elävä Herra itse, joka hallitsee taivaassa, hän on käskenyt kunnioittamaan seitsemättä päivää", ₅niin toinen sanoi: "Ja minä olen valtias maan päällä, ja minä käsken tarttumaan aseisiin ja panemaan täytäntöön sen, mitä kuningas vaatii". Hänen ei kuitenkaan onnistunut täyttää katalaa aiettansa.

₆Ja Nikanor, joka röyhkeili kaikessa ylpeydessänsä, oli päättänyt pystyttää julkisen muistomerkin saatuaan voiton Juudaasta ja hänen joukostansa. ₇Mutta Makkabilainen ei hetkeksikään luopunut siitä varmuudesta ja lujasta toivosta, että hän saisi avun Herralta. ₈Ja hän kehoitti miehiänsä, etteivät pelkäisi pakanain hyökkäystä, vaan muistaisivat niitä tapauksia, jolloin he ennen olivat saaneet avun taivaasta, ja odottaisivat nytkin lujasti voittoa, jonka Kaikkivaltias oli heille antava. ₉Hän rohkaisi heitä lain ja profeettain sanoilla ja muistutti heille myös taisteluja, jotka he olivat taistelleet, ja sai heidät niin vielä innokkaammiksi. ₁₀Ja herätettyään heidän rohkeutensa hän antoi määräykset, samalla vielä osoittaen, kuinka pakanat olivat olleet uskottomia ja rikkoneet valat. ₁₁Kun hän näin oli varustanut jokaisen heistä, ei niin paljon kilpien ja keihäiden tuottamalla turvallisuudella, kuin sillä rohkaisulla, jonka miehekkäät sanat vaikuttavat, kertoi hän vielä kaikkien suureksi iloksi erittäin uskottavan unen.

₁₂Ja hänen unessa näkemänsä näky oli tällainen: Entinen ylimmäinen pappi, Onias, joka oli jalo ja hyvä mies, vaatimaton kanssakäymisessä, lempeä mielenlaadulta, arvokas puheessa, ja joka nuoruudestaan saakka oli harrastanut kaikkea, mikä hyveellistä on, tämä oli kädet ojennettuina rukoillut juutalaisten koko seurakunnan puolesta. ₁₃Sitten oli samalla tavoin ilmestynyt mies, jonka harmaat hapset ja loistava näkö herättivät huomiota ja jonka olemuksessa oli jotakin ihmeellistä ja erikoisen ylevää. ₁₄Ja Onias oli puhjennut puhumaan: "Tämä on Jeremias, Jumalan profeetta, joka rakastaa veljiänsä ja on paljon rukoillut kansan ja pyhän kaupungin puolesta". ₁₅Silloin oli Jeremias ojentanut oikean kätensä ja antanut Juudaalle kultaisen miekan ja sitä antaessaan lausunut hänelle näin: ₁₆"Ota tämä pyhä miekka lahjana Jumalalta; sinä murskaat sillä vastustajasi".

₁₇Kun he nyt olivat saaneet rohkeutta Juudaan erinomaisista sanoista, jotka olivat omiansa herättämään urhoollisuutta ja vuodattamaan miehuutta nuoriin mieliin, päättivät he, etteivät pystyttäisi leiriä, vaan koska kaupunki ja pyhä temppeli olivat vaarassa, jalosti hyökkäisivät päin, antautuisivat kaikella rohkeudella taisteluun ja niin ratkaisisivat asian. ₁₈Sillä he olivat vähemmän peloissaan vaimojensa ja lastensa taikka veljiensä ja sukulaistensa puolesta, mutta enimmin ja ensi sijassa pyhitetyn temppelin tähden. ₁₉Mutta niidenkään tuska, jotka olivat jääneet kaupunkiin, ei ollut vähäinen, koska he pelosta vavisten ajattelivat taistelua avoimella kentällä.

₂₀Kun sitten kaikki jo odottivat pian tapahtuvaa ratkaisua, kun viholliset jo olivat koonneet joukkonsa ja heidän sotaväkensä asettunut taistelujärjestykseen, kun norsut oli viety sopivalle kohdalle ja ratsuväki järjestetty kummallekin sivulle, ₂₁niin Makkabilainen, nähdessään joukkojen tulevan ja havaitessaan aselajien moninaisuuden sekä norsujen raivon, ojensi kätensä taivasta kohti ja huusi avuksensa Herraa, ihmeitten tekijää; sillä hän tiesi, ettei voittoa saada aseilla, vaan että Jumala antaa sen niille, joiden hän katsoo sen ansaitsevan. ₂₂Hän lausui rukoillessansa näin: "Sinä, Herra, lähetit Juudan kuninkaan Hiskian aikana enkelisi, joka surmasi Sanheribin sotajoukosta sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä. ₂₃Lähetä nytkin, oi taivaan valtias, hyvä enkeli meidän edellämme levittämään pelkoa ja kauhua. ₂₄Lyököön sinun väkevä käsivartesi kauhulla ne, jotka jumalanpilkka huulillansa ovat tulleet sinun pyhää kansaasi vastaan." Tähän hän lopetti.

₂₅Nikanor ja hänen väkensä hyökkäsivät silloin eteenpäin sotatorvien ja taistelulaulujen raikuessa, ₂₆mutta Jumalaa avuksihuutaen ja rukoillen Juudas ja hänen miehensä kävivät vihollisten kimppuun. ₂₇Ja niin he, käsillänsä taistellen ja sydämillänsä rukoillen Jumalaa, tuhosivat kokonaista kolmekymmentä viisi tuhatta miestä, sillä Jumalan ilmeinen apu innosti heitä suuresti.

₂₈Kun työ oli suoritettu ja he iloiten palasivat kotiin, näkivät he Nikanorin, joka makasi kuolleena maassa täydessä asevarustuksessaan. ₂₉Silloin nousi huuto ja hälinä, ja he ylistivät Herraa isäinsä kielellä. ₃₀Ja hän, joka aina oli ruumiillaan ja sielullaan ensimmäisenä taistellut kansalaistensa puolesta ja uskollisesti säilyttänyt nuoruutensa myötätunnon heimolaisiansa kohtaan, käski hakkaamaan irti Nikanorin pään sekä käden käsivarsinensa ja viemään ne Jerusalemiin. ₃₁Kun hän oli saapunut sinne, kutsui hän kokoon heimolaisensa ja asetti papit alttarin eteen sekä lähetti sitten noutamaan niitä, jotka olivat linnoituksessa. ₃₂Ja hän näytti heille riettaan Nikanorin päätä ja tuon pilkkaajan kättä, jonka hän ylimielisiä sanoja puhuen oli ojentanut Kaikkivaltiaan pyhää huonetta kohti. ₃₃Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi. ₃₄Ja kaikki kohottivat kiitosvirren taivaaseen Herralle, ilmeisen avun antajalle, sanoen: "Ylistetty olkoon hän, joka on säilyttänyt pyhän paikkansa saastuttamattomana!" ₃₅Mutta Juudas antoi ripustaa Nikanorin pään ulos linnoituksesta kaikkien katseltavaksi ja näkyväksi merkiksi Herran avusta. ₃₆Ja kaikki säätivät yhteisellä päätöksellä, että tätä päivää ei suinkaan saisi jättää viettämättä, vaan että kahdennentoista kuukauden — jonka syyriankielinen nimi on adar — kolmattatoista päivää, Mardokain päivän edellistä päivää, oli pidettävä juhlapäivänä.

₃₇Kun siis Nikanorin aikeet saivat tällaisen lopun ja kun hebrealaiset niistä ajoista asti ovat pitäneet kaupunkia hallussansa, niin minäkin lopetan kertomukseni tähän. ₃₈Ja jos se on ollut hyvin ja taitavasti kokoonpantu, niin se on sellainen, miksi itsekin olen sitä halunnut; jos se sitävastoin on kokoonpanoltaan heikko ja keskinkertainen, niin olen kuitenkin yrittänyt tehdä parhaani. ₃₉Niinkuin viini yksiksensä juotuna ja samaten toisaalta vesi yksinään on vastenmielistä, mutta viini veteen sekoitettuna on hyvänmakuista ja miellyttävää, samoin myöskin taitavasti sommiteltu kertomus on mieluista niiden korville, jotka saavat kirjan käsiinsä.

Ja tähän tahdon lopettaa.

₁Nikanor sai tietää, että Juudas oli miehineen Samariassa, ja päätti hyökätä heidän kimppuunsa lepopäivänä, koska heistä ei ollut silloin pienintäkään vaaraa. ₂Juutalaiset, jotka oli väkisin otettu hänen joukkoihinsa, sanoivat hänelle: »Älä missään tapauksessa tee niin, älä surmaa häntä noin julmalla ja karkealla tavalla! Kunnioita päivää, josta kaiken näkevä Jumala on tehnyt muita kunnioitetumman ja pyhemmän.» ₃Tuo roistoista pahin kysyi heiltä, missä sellainen valtias oli, joka oli käskenyt viettää sapatinpäivää. Taivaassako? ₄»Juuri siellä», he vastasivat. »Itse elävä Herra, taivaan valtias, on käskenyt pyhittää sapatinpäivän.» ₅Silloin Nikanor sanoi: »Maan päällä valtias olen minä, ja minä käsken teidän ottaa aseenne ja tehdä, mitä kuningas on määrännyt.» Hän ei kuitenkaan kyennyt toteuttamaan katalaa aiettaan.

₆Nikanor, jonka röyhkeydellä ei ollut rajaa, oli päättänyt pystyttää julkiselle paikalle muistomerkin, joka kertoisi, kuinka hän oli kukistanut Juudaksen joukot. ₇Mutta Makkabilainen pysyi horjumatta uskossaan ja luotti vakaasti siihen, että Herra auttaisi heitä. ₈Hän sanoi miehilleen, että heidän ei tullut pelätä pakanoiden hyökkäystä – muistivathan kaikki, miten he ennenkin olivat saaneet avun taivaasta. Samoin he nyt voivat odottaa voittoa, jonka Kaikkivaltias antaisi heille. ₉Hän rohkaisi heitä lain ja profeettojen sanoilla ja muistutti heitä taisteluista, jotka he jo olivat voittaneet. Näin hän sai heidän taistelutahtonsa kohoamaan entisestään.

₁₀Valettuaan tällä tavoin miehiinsä rohkeutta Juudas jakoi heille tehtävät ja painotti samalla, millaisia pettureita ja valansa rikkojia pakanat olivat. ₁₁Hän aseisti jokaisen heistä, eivätkä he saaneet turvakseen vain kilpeä ja keihästä, vaan ennen muuta lujan luottamuksen, jonka hänen innostava puheensa synnytti. Lopuksi hän kertoi heille unensa, joka oli erittäin uskottava ja kohotti entisestään kaikkien mielialaa.

₁₂Juudaksen näky oli tällainen: Hänelle ilmestyi Onias, entinen ylipappi, hieno ja jaloluonteinen mies, jolla oli vaatimattomat tavat, miellyttävä käytös ja hyvät puhujanlahjat ja joka lapsuudestaan asti oli kaikin tavoin harjaantunut hyveisiin. Onias kohotti kätensä ja rukoili koko juutalaisten kansan puolesta. ₁₃Sitten ilmestyi samalla tavoin toinen mies, harmaahapsinen, kunnianarvoisa vanhus, jota ympäröi ihmeellinen, ylivertainen vallan ja voiman tuntu. ₁₄Onias sanoi: »Tämä mies rakastaa veljiään ja rukoilee hellittämättä kansansa ja pyhän kaupungin puolesta. Hän on Jeremia, Jumalan profeetta.» ₁₅Jeremia ojensi oikean kätensä ja antoi Juudakselle kultaisen miekan, ja sen antaessaan hän lausui: ₁₆»Ota tämä pyhä miekka. Se on Jumalan antama miekka; sillä sinä lyöt vihollisesi.»

₁₇Kun soturit nyt olivat rohkaistuneet ylevistä sanoista, joilla Juudas kykeni kannustamaan heitä urhoollisuuteen ja tekemään nuorukaisista miesten veroisia, he päättivät, etteivät pystyttäisi leiriä vaan ryntäisivät uljaasti hyökkäykseen ja ratkaisisivat taistelun käymällä rohkeasti päin vihollista. Oma kaupunki, uskonto ja temppeli olivat vaarassa! ₁₈Vaimojensa ja lastensa, veljiensä ja sukulaistensa puolesta he eivät niinkään paljon pelänneet, vaan ennen kaikkea heitä ahdisti pyhitetyn temppelin kohtalo. ₁₉Myös ne, jotka olivat jääneet kaupunkiin, olivat ahdistuksen vallassa ja ajattelivat levottomina taistelua, joka käytäisiin avoimella kentällä.

₂₀Kaikki odottivat edessä olevaa yhteenottoa. Vihollinen oli jo ryhmittänyt joukkonsa ja asettanut ne taistelujärjestykseen, norsut oli viety sopiville kohdin ja ratsuväki oli sijoitettu rintaman sivustoille. ₂₁Kun Makkabilainen näki kentälle asettuneet valtavat joukot, eri osastojen monenlaiset aseet ja raivoisat norsut, hän kohotti kätensä taivasta kohti ja huusi avukseen Herraa, joka tekee ihmeitä. Hän tiesi, että taistelua eivät ratkaise aseet vaan Herra antaa voiton sille, joka sen ansaitsee. ₂₂Näin hän rukoili Herraa: »Valtias! Juudan kuninkaan Hiskian aikana sinä lähetit enkelisi, ja hän surmasi Sanheribin sotajoukosta satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä. ₂₃Lähetä nytkin, taivaan valtias, hyvä enkeli kulkemaan edellämme ja levittämään pelkoa ja kauhua! ₂₄Lyö väkevällä, kauhistavalla kädelläsi nuo, jotka herjaus huulillaan marssivat sinun pyhää kansaasi vastaan!» Näihin sanoihin hän päätti rukouksensa.

₂₅Sotatorvet soivat ja taisteluhuudot kaikuivat, kun Nikanorin joukot lähtivät hyökkäykseen, ₂₆mutta Juudaksen miehet kävivät taisteluun rukoillen ja huutaen avukseen Herraa. ₂₇He taistelivat käsiensä voimalla mutta rukoilivat sydämessään Jumalaa, ja he kaatoivat ainakin kolmekymmentäviisituhatta miestä ja riemuitsivat siitä, että Jumala näin oli näkyvästi osoittanut mahtinsa.

₂₈Kun työ oli tehty ja he olivat juhlamielellä lähdössä taistelukentältä, he huomasivat Nikanorin, joka makasi kuolleena täysissä taisteluvarusteissaan. ₂₉Silloin nousi huuto ja meteli, ja he ylistivät Valtiasta isiensä kielellä. ₃₀Juudas, joka henkeen ja vereen oli kaikessa ensimmäisenä taistellut maanmiestensä puolesta ja nuoresta pitäen tuntenut kansansa asian omakseen, käski hakata irti Nikanorin pään ja käden olkapäätä myöten ja viedä ne Jerusalemiin.

₃₁Kaupunkiin tultuaan Juudas kutsui maanmiehensä koolle ja käski pappien asettua alttarin eteen. Sitten hän lähetti hakemaan Akran linnoituksen väkeä. ₃₂Hän näytti heille tuon kurjan Nikanorin päätä ja kättä, jonka tämä oli herjaten ja kerskaillen ojentanut Kaikkivaltiaan pyhää asuntoa kohti. ₃₃Sitten hän leikkasi irti jumalattoman Nikanorin kielen ja käski heittää sen pala palalta linnuille. Tuon miehen mielettömyyden palkan, hänen oman kätensä, hän käski ripustaa temppelin edustalle. ₃₄Kaikki ylistivät Herraa, joka oli osoittanut mahtinsa. He kohottivat katseensa taivasta kohti ja huusivat: »Kiitetty olkoon hän, joka on varjellut pyhän paikkansa saastutukselta!» ₃₅Juudas käski sitten kiinnittää Nikanorin pään linnoituksen muuriin, jotta se olisi siinä kaikkien nähtävissä, kertomassa, että Herra auttaa kansaansa.

₃₆Yhteisellä päätöksellä säädettiin, että tätä päivää ei milloinkaan saisi jättää huomiotta, vaan että kahdennentoista kuukauden eli aramean kielellä adar-kuun kolmattatoista päivää, Mordokain päivän aattoa, tuli viettää juhlapäivänä.

₃₇Niin siis kävi Nikanorin. Noista ajoista alkaen Jerusalem on ollut heprealaisten hallussa, ja niinpä lopetan selontekoni tähän. ₃₈Jos se on ollut miellyttävä lukea ja selkeästi rakennettu, niin juuri siihen olen pyrkinytkin; jos se taas on kömpelösti kokoonpantu ja muutenkin keskinkertainen, olen kuitenkin yrittänyt tehdä parhaani. ₃₉Viini on sellaisenaan vahingollista, samoin pelkkä vesi, mutta vedellä sekoitettu viini maistuu hyvältä ja tekee juomisesta nautinnon. Samoin on kirjoittajan esitystavan varassa, onko kertomus niiden mieleen, jotka siihen tutustuvat.

Tähän katson parhaaksi lopettaa.