₁Kolmen vuoden kuluttua saapui Juudaalle ja hänen miehillensä sanoma, että Demetrius, Seleukoksen poika, oli purjehtinut Tripolin satamaan, vahva sotajoukko ja laivasto johdossansa, ₂ja ottanut valtaansa maan, raivattuaan tieltänsä Antiokuksen ja tämän holhoojan Lysiaan. ₃Niin eräs Alkimus, entinen ylimmäinen pappi, joka siihen aikaan, jolloin uskonnon sekoittamista ei vielä ollut tapahtunut, oli ehdoin tahdoin saastuttanut itsensä, kun hän näki, ettei voinut millään tapaa pelastaa asemaansa eikä enää päästä pyhän alttarin ääreen, ₄tuli vuonna 151 kuningas Demetriuksen luo tuoden hänelle kultaisen seppeleen ja palmunoksan sekä näiden tavanmukaisten lahjojen lisäksi muutamia temppelin öljypuunoksia. Sen päivän hän vielä oli hiljaa. ₅Mutta sitten hän sai tilaisuuden, joka edisti hänen mielettömiä hankkeitansa. Demetrius kutsui hänet neuvoston kokoukseen ja kysyi häneltä, minkälainen oli juutalaisten mieliala ja mitä aikeita heillä oli. Hän vastasi silloin tähän: ₆"Ne juutalaiset, joita kutsutaan hasidilaisiksi ja joita Juudas Makkabilainen johtaa, pitävät vireillä sotaa ja levottomuuksia eivätkä anna valtakunnan päästä rauhaan. ₇Siitä syystä minä, jolta on riistetty minun isiltä peritty arvoni, nimittäin ylimmäisen papin virka, olen tullut tänne, ₈ensinnäkin, koska vilpittömästi harrastan sitä, mikä koskee kuningasta, ja toiseksi myös, koska ajattelen omia kansalaisiani; sillä noiden äskenmainittujen henkilöiden järjettömyys tuottaa suunnatonta vahinkoa koko meidän heimollemme. ₉Kun sinä siis, oi kuningas, olet ottanut selon kaikesta tästä yksityiskohtaisesti, niin osoita huolenpitoasi meidän maastamme ja ahdingossa olevasta kansastamme sen armollisen ihmisystävyyden mukaisesti, joka sinulla on kaikkia kohtaan. ₁₀Sillä niin kauan kuin Juudas on elossa, on mahdotonta päästä rauhallisiin oloihin." ₁₁Hänen näin puhuttuansa alkoivat heti muut neuvosherrat, jotka olivat vihamielisiä Juudasta kohtaan, vielä enemmän yllyttää Demetriusta. ₁₂Silloin hän suoraapäätä kutsutti luoksensa Nikanorin, joka aikaisemmin oli ollut norsuosaston päällikkö, nimitti hänet Juudean käskynhaltijaksi ja lähetti hänet matkalle ₁₃antaen hänelle sellaisen kirjallisen määräyksen, että hänen tuli raivata Juudas itse pois tieltä, hajottaa hänen väkensä ja asettaa Alkimus ylimmäiseksi papiksi tuohon kaikkein korkeimpaan temppeliin. ₁₄Ja ne pakanat, jotka olivat lähteneet Juudasta pakoon pois Juudeasta, liittyivät suurin joukoin Nikanoriin, koska arvelivat, että juutalaisten vastoinkäymiset ja onnettomuudet olisivat eduksi heille itsellensä.

₁₅Mutta kun he saivat kuulla Nikanorin tulosta ja pakanain vihamielisestä menettelystä, sirottivat he multaa päänsä päälle ja rukoilivat häntä, joka on asettanut oman kansansa olemaan iankaikkisiin aikoihin saakka ja joka aina pitää huolta omasta perintöosastansa, ilmestyen sen auttajaksi. ₁₆Johtajan käskystä väki sitten heti lähti sieltä liikkeelle ja kohtasi heidät Dessaun kylässä. ₁₇Mutta Simon, Juudaan veli, oli joutunut taisteluun Nikanorin kanssa ja oli vastustajain aikaansaaman äkillinen säikähdyksen vuoksi hetken aikaa horjunut. ₁₈Siitä huolimatta Nikanor, kun hän kuuli, kuinka urhoollisia Juudas ja hänen miehensä olivat ja millaista uljuutta he osoittivat taisteluissa isänmaansa puolesta, epäröi ratkaista asiaa verenvuodatuksella. ₁₉Sentähden hän lähetti Posidoniuksen, Teodotuksen ja Mattatiaan tarjoamaan ja vastaanottamaan rauhansopimusta. ₂₀Sittenkuin siitä oli pitkän aikaa neuvoteltu, esitti johtaja asian koko miehistölle, ja kun ilmeni, että kaikki olivat samaa mieltä, suostuivat he sopimukseen. ₂₁He määräsivät sitten päivän, jona he kahden kesken yhtyisivät samassa paikassa. Ja kun hän astui sinne, asetettiin kummaltakin puolelta esiin istuimet. ₂₂Juudas oli järjestänyt asestettuja miehiä valmiiksi sopiviin paikkoihin siltä varalta, että viholliset odottamatta ryhtyisivät väkivaltaan. Niin he neuvottelivat keskenänsä asiallisesti. ₂₃Nikanor vietti sitten jonkun aikaa Jerusalemissa eikä tehnyt mitään sopimatonta; sotaväen, jota oli koottu suuria joukkoja, hän päästi hajalle. ₂₄Ja Juudasta hän piti aina seurassansa; sillä hän oli sydämestään kiintynyt tähän mieheen. ₂₅Hän kehoitti häntä menemään naimisiin ja hankkimaan itsellensä lapsia. Juudas menikin naimisiin, eli onnellisena ja nautti elämästä.

₂₆Mutta kun Alkimus havaitsi heidän keskinäisen ystävyytensä ja tehdyt sopimukset, rohkaisi hän mielensä, meni Demetriuksen luokse ja syytti Nikanoria valtakunnan edun vastaisista mielipiteistä; sillä tämä oli nimittänyt valtakunnan vihollisen, Juudaan, hänen seuraajaksensa. ₂₇Niin kuningas vihastui kovin ja ärtyneenä tuon pääkonnan panettelujen vaikutuksesta kirjoitti Nikanorille sanoen olevansa kovin tyytymätön sopimuksiin ja käskien lähettämään Makkabilaisen heti vangittuna Antiokiaan. ₂₈Kun tämä määräys saapui Nikanorille, peljästyi hän ja tuli sangen pahalle mielelle siitä, että hänen piti purkaa sopimukset, vaikka mies ei ollut tehnyt mitään rikosta. ₂₉Mutta koska ei ollut mahdollista toimia vastoin kuningasta, odotteli hän sopivaa tilaisuutta suorittaakseen tehtävänsä viekkaudella. ₃₀Makkabilainen havaitsi kuitenkin, että Nikanor oli tullut suhteessaan häneen jäykemmäksi eikä enää kohdellut häntä yhtä ystävällisesti kuin tavallisesti; ja kun hän ymmärsi, että tämä jäykkyys ei merkinnyt mitään hyvää, keräsi hän ympärilleen suuren joukon kannattajiaan ja pysyi piilossa Nikanorilta.

₃₁Mutta kun toinen huomasi, että mies oli aivan kauniisti hänet pettänyt, meni hän tuohon ylen suureen ja pyhään temppeliin, juuri kun papit toimittivat lainmääräämiä uhreja, ja vaati, että mies oli jätettävä hänen valtaansa. ₃₂Ja vaikka nämä valalla vakuuttivat, etteivät tietäneet, missä etsitty oli, ₃₃ojensi hän oikean kätensä temppeliä kohti ja vannoi näin: "Ellette jätä Juudasta sidottuna minun käsiini, jaotan minä tämän jumalanhuoneen maan tasalle ja revin maahan alttarin ja pystytän tälle paikalle komean temppelin Viininjumalalle". ₃₄Tämän sanottuansa hän lähti pois. Mutta papit ojensivat kätensä taivasta kohti ja huusivat avuksi häntä, joka aina taistelee meidän kansamme puolesta, ja sanoivat näin: ₃₅"Sinulle, Herra, joka et tarvitse mitään kaikesta siitä, mikä on, on kuitenkin otollista, että meidän keskuudessamme on temppeli, jossa sinä asut. ₃₆Ja nyt, pyhä Herra, jolta kaikki pyhitys tulee, varjele iankaikkisiin aikoihin asti saastuttamattomana tämä huone, joka juuri äsken on puhdistettu."

₃₇Mutta eräs Rasis, joka oli Jerusalemin vanhimpia, annettiin ilmi Nikanorille. Hän oli kansalaisiansa rakastava ja suuresti kunnioitettu mies, joka hyväntahtoisuutensa vuoksi myös oli saanut lisänimen "juutalaisten isä". ₃₈Hän oli nimittäin aikaisempina aikoina, kun uskonnonsekoitusta ei vielä ollut tapahtunut, esittänyt selvityksiä juutalaisuudesta ja kaikella kestävyydellä pannut alttiiksi henkensä ja elämänsä juutalaisuuden puolesta. ₃₉Kun nyt Nikanor tahtoi näyttää, kuinka suuresti hän vihasi juutalaisia, lähetti hän enemmän kuin viisisataa sotilasta vangitsemaan häntä. ₄₀Sillä hän arveli hänen vangitsemisellaan tuottavansa juutalaisille suuren tappion. ₄₁Mutta kun joukko oli valtaamaisillansa tornin ja ryntäsi pihan porttia vastaan käskien tuoda tulta ja sytyttää ovet, heittäytyi Rasis, kun hän jo oli kaikilta tahoilta saarrettu, omaan miekkaansa. ₄₂Ylevämielisesti hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin joutua noiden katalain käsiin ja alistua väkivaltaan, jota hänen jalo mielenlaatunsa ei ansainnut. ₄₃Mutta kun hän kiireessään ja kiihtymyksessään ei saanut pistoa osumaan oikeaan kohtaan ja joukko jo tunkeutui ovista sisään, niin hän juoksi rohkeasti muurille ja viskautui miehekkäästi alas keskelle joukkoa. ₄₄Kun tämä silloin nopeasti väistyi syrjään ja syntyi välimaa, putosi hän keskelle tätä tyhjää paikkaa. ₄₅Mutta ollen vielä hengissä ja kiihtyneenä vihasta hän nousi seisomaan, ja vaikka veri virtaamalla virtasi hänestä ja hänen haavansa olivat ammottavat, juoksi hän läpi joukon ja asettui seisomaan kallion jyrkänteelle. ₄₆Ja vaikka veri hänestä jo oli vuotanut aivan kuiviin, hän repäisi ulos sisälmyksensä, tarttui niihin molemmin käsin ja viskasi ne joukolle. Sitten hän huusi häntä, jonka vallassa elämä ja henki ovat, antamaan ne hänelle kerran takaisin, ja päätti näin päivänsä.

₁Kolmen vuoden kuluttua Juudaksen miehet saivat tietää, että Demetrios, Seleukoksen poika, oli saapunut Tripoliksen satamaan ja tuonut mukanaan kokonaisen laivaston ja voimakkaan sotajoukon. ₂Hän oli ottanut maan haltuunsa ja teloituttanut Antiokhoksen ja tämän kasvatuksesta vastanneen Lysiaksen.

₃Muuan Alkimos, joka aiemmin oli ollut ylipappi mutta ehdoin tahdoin tahrannut itsensä levottomuuksien aikana, tajusi, ettei voinut millään keinoin itse pelastaa asemaansa eikä enää päästä pyhälle alttarille. ₄Niinpä hän vuonna 151 meni kuningas Demetrioksen luo ja vei tälle kultaisen seppeleen, palmunoksan ja lisäksi temppelin oliivipuiden oksia, kuten tapana oli. Muuta Alkimos ei sinä päivänä tehnyt, ₅mutta hän sai tilaisuuden edistää mielettömiä hankkeitaan, kun Demetrios kutsui hänet neuvoston istuntoon ja kysyi, millainen mieliala Juudeassa vallitsi ja millaisia suunnitelmia juutalaisilla oli.

Alkimos vastasi kuninkaalle:

₆»Ne juutalaiset, joita kutsutaan hasideiksi ja joita johtaa Juudas Makkabilainen, kapinoivat ja kahakoivat yhtenään eivätkä anna valtakunnan elää rauhassa. ₇Minultakin on riistetty suvussani kulkenut kunniakas ylipapin virka, ja sen tähden olen nyt tullut tänne – ₈ennen muuta siksi, että kuninkaan menestys on sydäntäni lähellä, mutta myös siksi, että ajattelen maanmiehiäni. Koko kansamme näet kärsii pahoin noiden ihmisten riehunnasta.

₉»Pyydänkin siis, kuninkaani, että otat selvää kaikista näistä asioista ja toimit meidän maamme ja joka taholta ahdistetun kansamme parhaaksi. Osoita meille sitä lempeyttä ja myötätuntoa, jota tunnet kaikkia kohtaan. ₁₀Niin kauan kuin Juudas on elossa, valtakunnan olot eivät voi pysyä vakaina.»

₁₁Alkimoksen puhuttua tähän tapaan neuvoston jäsenet kiirehtivät heti yllyttämään Demetriosta, sillä he suhtautuivat vihamielisesti Juudakseen. ₁₂Demetrios kutsui suoraa päätä puheilleen Nikanorin, joka oli ollut norsujoukkojen päällikkönä, nimitti hänet Juudean sotilaskomentajaksi ja lähetti hänet matkaan. ₁₃Nikanor sai kuninkaalta käskykirjeen, jonka mukaan hänen tuli tappaa Juudas, hajottaa tämän joukot ja asettaa Alkimos korkeimman temppelin ylipapiksi. ₁₄Juudean vierasheimoiset, jotka olivat paenneet Juudaksen tieltä, liittyivät nyt joukoittain Nikanoriin, koska ajattelivat hyötyvänsä juutalaisten tappioista ja vastoinkäymisistä.

₁₅Kun Juudeassa kuultiin, että Nikanor oli tulossa ja pakanat aikoivat käydä hyökkäykseen, kaikki sirottivat multaa päälleen ja rukoilivat häntä, joka oli ikiajoiksi erottanut itselleen oman kansan ja aina ilmestynyt omiensa avuksi. ₁₆Johtajansa käskystä he lähtivät heti liikkeelle sieltä ja kohtasivat vihollisen Dessaun kylässä.

₁₇Simon, Juudaksen veli, oli jo ottanut yhteen Nikanorin joukkojen kanssa ja oli jäämässä alakynteen, koska vihollinen oli onnistunut yllättämään hänet. ₁₈Nikanor varoi kuitenkin ryhtymästä täysimittaiseen taisteluun, sillä hän oli kuullut, kuinka uljaasti ja urhoollisesti Juudaksen miehet taistelivat isänmaansa puolesta. ₁₉Hän lähetti Poseidonioksen, Theodotoksen ja Mattatian neuvottelemaan rauhansopimuksesta.

₂₀Sopimusta käsiteltiin perusteellisesti. Johtaja piti joukkonsa tilanteen tasalla, ja kun sitten havaittiin, ettei ehdoista ollut erimielisyyttä, kaikki myöntyivät sopimukseen. ₂₁Osapuolet sopivat tämän jälkeen päivästä, jona johtajat kohtaisivat toisensa. Valitulle paikalle ajoivat kummaltakin puolelta vaunut, ja kunniaistuimet asetettiin paikoilleen. ₂₂Juudas oli sijoittanut aseistettuja miehiään sopiviin paikkoihin, etteivät viholliset pääsisi yllättämään ja tekemään pahojaan. Neuvottelut vietiin kuitenkin sovinnollisesti päätökseen.

₂₃Nikanor asui sitten Jerusalemissa eikä tehnyt mitään, millä olisi vihastuttanut kansan, vaan päinvastoin hajotti sen väen, joka oli kerääntynyt hänen luokseen. ₂₄Juudaksen hän piti aina seurassaan, ja hän ystävystyi yhä läheisemmin Juudaksen kanssa ₂₅ja kehotti tätä ottamaan vaimon ja hankkimaan lapsia. Juudas menikin naimisiin, asui perheensä parissa ja vietti rauhallista elämää.

₂₆Kun Alkimos näki, kuinka hyvissä väleissä miehet olivat, hän otti sopimustekstin mukaansa ja lähti Demetrioksen luo. Hän väitti, että Nikanorin hankkeet olivat vaaraksi valtakunnalle: Nikanor oli näet nimittänyt Juudaksen, koko valtakunnan vihollisen, lähimmäksi miehekseen.

₂₇Tuo roistoista pahin sai syytöksillään aikaan sen, että kuningas raivostui ja kirjoitti Nikanorille kirjeen, jossa teki selväksi, ettei pitänyt lainkaan tuonkaltaisista sopimuksista, ja käski viipymättä vangita Makkabilaisen ja lähettää hänet Antiokiaan. ₂₈Kun kirje tavoitti Nikanorin, tämä otti asian raskaasti eikä hyväksynyt sitä, että hänen piti rikkoa sopimus, vaikka toinen osapuoli ei ollut tehnyt mitään väärää. ₂₉Kuningasta ei kuitenkaan ollut vastustaminen, ja niin hän ryhtyi etsimään sopivaa tilaisuutta voidakseen jonkin juonen avulla toteuttaa saamansa käskyn.

₃₀Makkabilainen kuitenkin huomasi, että Nikanor suhtautui häneen aiempaa pidättyvämmin ja kohteli häntä kylmemmin heidän tavanomaisissa tapaamisissaan, ja hän ymmärsi, että tuo etäinen käytös ei luvannut hyvää. Niinpä hän kokosi suurehkon joukon miehiään ja vetäytyi piiloon Nikanorin ulottuvilta.

₃₁Kun Nikanor tajusi, että Juudas oli voittanut hänet oveluudessa, hän meni Korkeimman pyhään temppeliin, jossa papit olivat juuri toimittamassa lain määräämiä uhreja, ja käski heitä luovuttamaan miehen. ₃₂Kun papit vannoivat, etteivät tienneet, missä etsitty oli, ₃₃Nikanor ojensi oikean kätensä temppeliä kohti ja vannoi puolestaan: »Jos te ette ota Juudasta kiinni ja tuo häntä minulle, minä hajotan tämän Jumalan pyhäkön maan tasalle, revin alttarin kappaleiksi ja pystytän tähän mahtavan temppelin Dionysokselle.» ₃₄Tämän sanottuaan hän lähti pois.

Papit kohottivat kätensä taivasta kohti ja huusivat avuksi häntä, joka aina taistelee meidän kansamme puolesta. He sanoivat: ₃₅»Herra, sinä et tarvitse mitään, mutta olet itse katsonut hyväksi, että temppelisi ja asuinsijasi on meidän keskellämme. ₃₆Herra, sinä pyhistä pyhin, varjele siis tätä rakennusta, joka juuri on puhdistettu, ja pidä se tahrattomana ikiaikoihin saakka!»

₃₇Muuan Rasis-niminen mies, joka kuului Jerusalemin vanhimpien neuvostoon, annettiin ilmi Nikanorille. Hän toimi aina maanmiestensä parhaaksi, ja niinpä häntä kunnioitettiin yleisesti ja kutsuttiin hyvien tekojensa ansiosta »juutalaisten isäksi». ₃₈Siihen aikaan, kun levottomuudet repivät maata, hän oli joutunut syytteeseen tinkimättömästä juutalaisuudestaan ja silloin päättäväisesti asettanut ruumiinsa ja henkensä alttiiksi juutalaisuuden puolesta. ₃₉Nikanor halusi tehdä selväksi, kuinka syvästi hän vihasi juutalaisia, ja lähetti yli viisisataa sotilasta pidättämään Rasisin. ₄₀Hän arveli, että tuon miehen kiinniotto koskisi pahasti juutalaisiin.

₄₁Sotilaat olivat tuota pikaa valtaamassa Rasisin talon tornia: he yrittivät murtaa etupuolen portin ja huusivat toisia tuomaan tulta ja sytyttämään ovet. Kun Rasis nyt oli joka puolelta saarroksissa, hän lävisti rintansa omalla miekallaan. ₄₂Hän halusi mieluummin kuolla kunniakkaasti kuin joutua noiden roistojen käsiin ja kärsiä kohtelua, joka ei ollut hänen jalon syntyperänsä arvoista.

₄₃Sekasorron keskellä isku ei kuitenkaan osunut tarkasti, ja kun sotilaat ryntäsivät ovista sisään, Rasis juoksi rohkeasti muurille ja heittäytyi sankarillisesti alas kohti hyökkääjiä. ₄₄Sotilaat väistivät kiireesti, ja hän putosi heidän keskelleen jääneeseen aukkoon. ₄₅Vieläkin hän jäi henkiin, ja vihasta hehkuen hän nousi pystyyn ja juoksi vaikeasti haavoittuneena, yltä päältä veressä miesjoukon halki, kunnes seisahtui kallion jyrkänteelle. ₄₆Veri oli jo vuotamassa hänestä kuiviin, mutta hän veti vielä sisälmyksensä esiin, tarttui niihin molemmin käsin ja viskasi ne sotilaille. Hän rukoili suureen ääneen, että Herra, jonka vallassa elämä ja henki on, antaisi ne kerran hänelle takaisin, ja näin hän erkani elämästä.