₁Antiokus, kuningas Demetriuksen poika, lähetti meren saarilta kirjeen Simonille, juutalaisten ylimmäiselle papille ja ruhtinaalle, ja koko kansalle. ₂Se kuului näin:

"Kuningas Antiokus tervehtii Simonia, ylimmäistä pappia ja ruhtinasta, ja Juudan kansaa. ₃Koska eräät kelvottomat miehet ovat saaneet haltuunsa isiemme valtakunnan, mutta minun aikomukseni on saada takaisin valtakunta, saattaakseni sen entiseen kuntoonsa, ja minä olen pestannut suuren joukon sotaväkeä ja varustanut sotalaivoja, ₄ja minun aikomukseni on nousta maihin ja kulkea maan halki kostaakseni niille, jotka ovat hävittäneet meidän maatamme ja tehneet autioiksi monet valtakunnan kaupungit, ₅niin minä nyt vahvistan sinun hyväksesi kaikki ne huojennukset, jotka sinulle ovat myöntäneet ennen minua hallinneet kuninkaat, ja jätän vaatimatta kaikki muutkin maksut, jotka he ovat jättäneet sinulta vaatimatta. ₆Ja minä annan sinulle luvan lyöttää omaa rahaa maatasi varten. ₇Jerusalem ja pyhäkkö olkoot vapaat; ja kaikki aseet, jotka sinä olet hankkinut, ja kaikki linnoitukset, jotka sinä olet rakentanut ja jotka ovat sinun hallussasi, jääkööt sinulle. ₈Ja kaikki, mitä sinä olet velkaa kuninkaalle ja mitä vastedes tulet kuninkaalle velkaa olemaan, jääköön tästä päivästä alkaen kaikkiin tuleviin aikoihin asti sinulta vaatimatta. ₉Ja kun me jälleen olemme saaneet pystyyn valtakuntamme, niin me osoitamme sinulle ja sinun kansallesi ja pyhäkölle suurta kunniaa, niin että teidän maineenne tulee tunnetuksi koko maailmassa."

₁₀Vuonna 174 Antiokus astui isiensä maahan, ja kaikki sotaväki meni hänen puolelleen, niin että vain harvoja jäi Tryfonin luo. ₁₁Ja kuningas Antiokus ajoi häntä takaa, mutta hän pääsi pakoon ja tuli Dooraan, joka on meren rannalla. ₁₂Sillä hän huomasi, että onnettomuudet olivat kerääntyneet häntä uhkaamaan ja että sotajoukot olivat hyljänneet hänet. ₁₃Ja Antiokus leiriytyi Dooran edustalle, johdossaan sata kaksikymmentä tuhatta miestä jalkaväkeä ja kahdeksantuhatta ratsumiestä. ₁₄Ja hän saarsi kaupungin, ja laivat ottivat osaa taisteluun meren puolelta; niin hän ahdisti kaupunkia maan ja meren puolelta eikä sallinut kenenkään mennä ulos kaupungista eikä siihen sisälle.

₁₅Sillävälin tulivat Numenius ja hänen seuralaisensa Roomasta, tuoden mukanansa kuninkaille ja maille kirjeet, joissa oli tämä kirjoitus: ₁₆"Lucius, Rooman konsuli, tervehtii kuningas Ptolemaiosta. ₁₇Juutalaisten lähettiläät ovat, ylimmäisen papin Simonin ja Juudan kansan lähettäminä, tulleet meidän luoksemme ystävinämme ja liittolaisinamme, uudistamaan meidän välillämme vanhastaan vallinneen ystävyyden ja sotaliiton. ₁₈Ja he toivat kultaisen kilven, jonka arvo on tuhat miinaa. ₁₉Niin me näimme hyväksi kirjoittaa kuninkaille ja kansoille, etteivät he pyrkisi tuottamaan heille onnettomuutta, eivät ahdistaisi sodalla heitä, heidän kaupunkejaan ja maitaan eivätkä tekisi liittoa heidän vihollistensa kanssa. ₂₀Ja me olemme päättäneet vastaanottaa heiltä kilven. ₂₁Jos siis jotkin kelvottomat miehet ovat paenneet heidän maastaan teidän luoksenne, niin luovuttakaa ne ylimmäiselle papille Simonille, että hän saisi rangaista niitä heidän lakiensa mukaan."

₂₂Saman hän kirjoitti myös kuningas Demetriukselle ja Attalukselle ja Ariarateelle ja Arsakeelle, ₂₃ja saman kirjeen saivat kaikki maat: Sampsame, Sparta, Deelos, Myndos, Sikyon, Karaia, Samos, Pamfylia, Lykia, Halikarnassos, Koos, Side, Arados, Rodos, Faselis, Gortyna, Knidos, Kypro ja Kyrene. ₂₄Ja jäljennöksen siitä hän lähetti ylimmäiselle papille Simonille.

₂₅Kuningas Antiokus ryhtyi tulonsa jälkeisenä päivänä piirittämään Dooraa, vei lakkaamatta joukkoja sitä vastaan ja rakensi piirityskoneita; ja hän sulki Tryfonin kaupunkiin, niin ettei kukaan päässyt sisään eikä ulos. ₂₆Ja Simon lähetti hänelle kaksituhatta valiomiestä auttamaan häntä taistelussa, sekä hopeaa ja kultaa ja runsaasti sotatarpeita. ₂₇Mutta kuningas ei tahtonut ottaa niitä vastaan, vaan peruutti kaiken, mitä hän ennen oli hänelle luvannut, ja rikkoi suhteensa häneen. ₂₈Ja hän lähetti Simonin luokse yhden ystävistään, Atenobiuksen, neuvottelemaan hänen kanssaan, ja käski sanoa: "Te pidätte vallassanne Joppea, Gasaraa ja Jerusalemin linnaa, kaupunkeja, jotka kuuluvat minun valtakuntaani. ₂₉Niiden alueet te olette tehneet autioiksi ja tuottaneet maalle suurta vahinkoa; ja te olette vallanneet monta muuta paikkakuntaa minun valtakunnassani. ₃₀Luovuttakaa nyt siis takaisin ne kaupungit, jotka te olette vallanneet, ja maksakaa niiden paikkakuntien verot, jotka te olette anastaneet Juudean alueen ulkopuolelta. ₃₁Jollette sitä tee, niin antakaa sen sijaan viisisataa talenttia hopeata, sekä korvauksena tuottamastanne hävityksestä ja kaupunkien veroista toiset viisisataa talenttia; muutoin me tulemme ja sodimme teitä vastaan."

₃₂Kuninkaan ystävä Atenobius tuli siis Jerusalemiin. Ja kun hän näki Simonin komeuden ja tarjoilupöydän kultaisine ja hopeaisine kalustoineen sekä monilukuisen palvelusväen, niin hän hämmästyi. Ja hän esitti nyt hänelle kuninkaan sanat. ₃₃Silloin Simon vastasi hänelle ja sanoi: "Me emme ole ottaneet vierasta maata emmekä vallanneet muiden alueita, vaan ainoastaan isiemme perintöosan, jonka vihollisemme ovat aikoinaan vastoin oikeutta anastaneet. ₃₄Mutta koska nyt on meidän aikamme, niin me pidämme kiinni isiemme perinnöstä. ₃₅Mitä Joppeen ja Gasaraan tulee, joita sinä vaadit takaisin, niin ne tuottavat suurta vahinkoa kansallemme ja maallemme; niistä me kuitenkin tahdomme maksaa sata talenttia." Mutta Atenobius ei vastannut hänelle sanaakaan. ₃₆Ja hän palasi kiukkua täynnä kuninkaan tykö ja kertoi hänelle nämä sanat sekä Simonin komeuden ja kaiken, mitä hän oli nähnyt. Silloin kuningas suuresti vihastui.

₃₇Mutta Tryfon astui laivaan ja pakeni Ortosiaan. ₃₈Silloin kuningas asetti rannikkoalueen päälliköksi Kendebeuksen ja antoi hänelle jalka- ja ratsuväkeä. ₃₉Ja hän käski hänen ahdistaa Juudeaa, ja hän käski hänen linnoittaa Kedronin ja vahvistaa sen portit ja sotia kansaa vastaan. Mutta kuningas itse ajoi Tryfonia takaa. ₄₀Kendebeus tuli nyt Jamniaan ja alkoi hätyyttää kansaa ja tehdä hyökkäyksiä Juudeaan ja ottaa väkeä vangiksi ja surmauttaa heitä. ₄₁Ja hän linnoitti Kedronin ja sijoitti sinne ratsu- ja jalkaväkeä, joiden tuli lähteä partioretkille pitkin Juudean teitä, niinkuin kuningas oli häntä käskenyt.

₁Antiokhos , kuningas Demetrioksen poika, lähetti meren saarilta kirjeen Simonille, israelilaisten ylipapille ja käskynhaltijalle, ja koko kansalle. ₂Kirje kuului näin:

»Kuningas Antiokhos tervehtii ylipappia ja käskynhaltijaa Simonia ja koko juutalaisten kansaa.

₃»Eräät miehet, jotka ovat tuhoisia kuin rutto, ovat ottaneet haltuunsa isieni valtakunnan, mutta minä aion ottaa sen heiltä takaisin ja palauttaa maahan entiset olot. Olenkin jo palkannut suuren joukon sotaväkeä ja varustanut sotalaivoja, ₄ja aion nousta rannikolla maihin ja etsiä käsiini nuo miehet, jotka ovat hävittäneet maani ja autioittaneet sen monet kaupungit.

₅»Niinpä vahvistan nyt kaikki ne verohelpotukset, jotka edeltäjäni ovat sinulle suoneet, ja kaikki muut etuudet, jotka he ovat myöntäneet sinulle. ₆Annan sinulle myös oikeuden lyödä omaa rahaa, jota voitte käyttää maassanne. ₇Jerusalem ja temppeli ovat nyt vapaat. Samoin saat pitää kaikki hankkimasi aseet ja myös linnoitukset, jotka olet varustanut ja jotka ovat sinun hallussasi. ₈Kaikki, minkä olet kuninkaalle velkaa ja mitä kuningas vastedes voisi sinulta vaatia, annetaan sinulle anteeksi tästä hetkestä ikuisiin aikoihin asti. ₉Kun saan valtakunnan haltuuni, suon sinulle, kansallesi ja temppelille sellaiset kunnianosoitukset, että teidän maineenne kantautuu maailman ääriin saakka.»

₁₀Vuonna 174 Antiokhos saapui isiensä maahan, ja joukot siirtyivät hänen puolelleen; Tryfonille ei jäänyt paljonkaan väkeä. ₁₁Antiokhos lähti Tryfonin perään, ja tämä pakeni meren rannalla olevaan Doraan , ₁₂koska ymmärsi tilanteen kaiken aikaa pahenevan sotilaiden hylättyä hänet.

₁₃Antiokhos toi joukkonsa Doran edustalle. Hänellä oli satakaksikymmentätuhatta jalkamiestä ja kahdeksantuhatta ratsumiestä, ₁₄ja hän ryhtyi piirittämään kaupunkia. Laivat saartoivat Doran meren puolelta, ja hän ahdisti kaupunkia maalta ja mereltä, niin ettei kukaan päässyt ulos eikä sisään.

₁₅Numenios ja hänen seuralaisensa palasivat Roomasta, ja heillä oli mukanaan eri kuninkaille ja kansoille osoitettu kirje, joka kuului näin:

₁₆»Lucius , Rooman konsuli, tervehtii kuningas Ptolemaiosta . ₁₇Ystäviemme ja liittolaistemme juutalaisten edustajat, jotka ylipappi Simon ja juutalaisten kansa olivat lähettäneet, tulivat luoksemme uudistamaan aiemmin solmimamme ystävyys- ja liittosopimuksen. ₁₈He toivat mukanaan tuhannen minan arvoisen kultakilven. ₁₉Niinpä päätimme kirjoittaa kuninkaille ja kansoille, ettei heidän tule suunnitella mitään sellaista, mikä vahingoittaisi juutalaisia. Heidän ei tule lähteä sotaan juutalaisia, heidän kaupunkejaan tai heidän maataan vastaan, eivätkä he saa liittoutua juutalaisia vastaan sotivien kanssa. ₂₀Päätimme myös ottaa vastaan juutalaisten lähettämän kilven. ₂₁Jos jotkut ovat paenneet heidän maastaan teidän luoksenne, luovuttakaa nuo luopiot ylipappi Simonille, jotta hän voi rangaista heitä juutalaisten lain mukaan.»

₂₂Samansisältöisen kirjeen saivat myös kuningas Demetrios, Attalos, Ariarathes ja Arsakes ₂₃sekä kaikki maat: Sampsame, Sparta, Delos, Myndos, Sikyon, Kaaria, Samos, Pamfylia, Lyykia, Halikarnassos, Rodos, Faselis, Kos, Side, Arados, Gortyn, Knidos, Kypros ja Kyrene. ₂₄Ylipappi Simon sai kirjeestä jäljennöksen.

₂₅Kuningas Antiokhos ahdisti Doraa, ja hänen joukkonsa etenivät uusista kaupunginosista yhä syvemmälle. Hän rakennutti piirityslaitteita ja sulki Tryfonin tiukasti kaupunkiin.

₂₆Simon lähetti kaksituhatta valiosotilasta Antiokhoksen joukkoihin sekä lisäksi hopeaa ja kultaa ja tarvittavia varusteita. ₂₇Antiokhos ei kuitenkaan halunnut ottaa näitä vastaan vaan rikkoi kaikki lupauksensa, jotka oli aiemmin Simonille antanut, ja katkaisi välinsä häneen.

₂₈Athenobios, joka oli Antiokhoksen ystävä, sai käskyn mennä neuvottelemaan Simonin kanssa ja viedä hänelle tällaisen viestin: »Te olette miehittäneet Joppen, Geserin ja Akran, minun valtakuntani kaupungit. ₂₉Olette ajaneet niistä asukkaat pois ja tehneet koko maalle paljon vahinkoa. Te olette ottaneet haltuunne monia muitakin minulle kuuluvia alueita. ₃₀Luovuttakaa heti kaupungit, jotka olette miehittäneet, ja maksakaa minulle verotulot, jotka olette Juudean ulkopuolelta hankkimiltanne alueilta saaneet. ₃₁Muussa tapauksessa vaadin teiltä näiden verotulojeni menetyksen ja aiheuttamienne vahinkojen korvaukseksi viisisataa talenttia hopeaa sekä toiset viisisataa talenttia korvaukseksi kaupunkien maksamien verojen menetyksestä. Ellen saa niitä, tulen maahanne ja ryhdyn sotaan teitä vastaan.»

₃₂Kuninkaan ystävä Athenobios tuli Jerusalemiin ja tyrmistyi, kun näki Simonin loisteliaan hovin, tarjoilupöytien kultaiset ja hopeiset astiastot ja kaiken muun ylellisyyden. Kun hän esitti kuninkaan viestin, ₃₃Simon vastasi hänelle: »Emme me ole vallanneet vieraita alueita emmekä isännöi toisten mailla. Me olemme ottaneet haltuumme esi-isiemme perintömaat, jotka vihollisemme ovat aikojen kuluessa anastaneet. ₃₄Kun saimme tilaisuuden, otimme isiemme perinnön taas omaan hallintaamme. ₃₅Sitä paitsi nuo Joppe ja Geser, joita vaaditte, ovat olleet kansallemme ja maallemme pelkkä riesa. Voimme antaa niistä sata talenttia.»

Athenobios ei vastannut Simonille sanallakaan ₃₆vaan lähti suutuspäissään pois ja palasi kuninkaan luo. Kun hän kertoi, mitä Simon oli sanonut, ja kuvaili tämän loisteliasta hovia ja muuta näkemäänsä, kuningas joutui raivon valtaan.

₃₇Tryfonin onnistui paeta laivalla Orthosiaan . ₃₈Kuningas nimitti nyt Kendebaioksen rannikkoalueen komentajaksi ja antoi tämän käyttöön sekä jalkaväkeä että ratsuväkeä. ₃₉Hän käski Kendebaioksen viedä joukkonsa leiriin lähelle Juudean rajaa, ja päällikkö sai myös käskyn vahvistaa Kidronin varustuksia ja lujittaa sen portteja sekä käydä sotaa paikallista väestöä vastaan. Itse hän lähti ajamaan takaa Tryfonia.

₄₀Kendebaios saapui Jamniaan ja alkoi hätyyttää kansaa. Hän hyökkäili Juudeaan, otti sieltä väkeä vangiksi ja pani toimeen verilöylyjä. ₄₁Saatuaan Kidronin linnoitukset kuntoon hän sijoitti kaupunkiin ratsuväkeä ja muita joukkoja, niin että sieltä käsin pystyi partioimaan Juudean teillä, kuten kuningas oli määrännyt.