₁Kun Simon kuuli, että Tryfon oli koonnut suuren sotajoukon tullakseen Juudan maahan ja hävittääkseen sen, ₂ja kun hän näki, että kansa oli pelon ja kauhun vallassa, niin hän lähti Jerusalemiin ja kokosi kansan. ₃Ja hän rohkaisi heitä ja sanoi heille: "Te tiedätte itse, mitä minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme tehneet lain ja pyhäkön puolesta ja mitä sotia ja ahdistuksia me olemme kestäneet. ₄Sentähden ovat kaikki minun veljeni hukkuneet Israelin puolesta, ja minä yksinäni olen jäänyt jäljelle. ₅Mutta nyt, pois se minusta, että minä säästäisin henkeäni millään ahdingon hetkellä! Sillä minä en ole parempi veljiäni. ₆Päinvastoin, minä tahdon kostaa kansani ja pyhäkön, vaimojemme ja lastemme puolesta, sillä kaikki pakanakansat ovat vihassaan kokoontuneet tuhotakseen meidät. ₇Silloin kansan rohkeus syttyi uudelleen, kun he kuulivat nämä sanat. ₈Ja he vastasivat suurella äänellä sanoen: "Sinä olet meidän johtajamme Juudaan ja Joonatanin, veljesi, sijassa; ₉käy sinä meidän sotamme, ja kaiken, mitä sinä käsket, me teemme". ₁₀Hän kokosi nyt kaikki sotakuntoiset miehet, rakennutti kiiruusti valmiiksi Jerusalemin muurit ja varusti sitä joka puolelta. ₁₁Ja hän lähetti Joonatanin, Absalomin pojan, riittävän suuren sotajoukon kanssa Joppeen. Tämä ajoi pois sen asukkaat ja jäi itse sinne.

₁₂Mutta Tryfon lähti liikkeelle Ptolemaiksesta, johdossaan suuri sotajoukko, hyökätäkseen Juudan maahan, ja hänellä oli mukanaan Joonatan vangittuna. ₁₃Mutta Simon leiriytyi Adidaan, tasangon äärelle. ₁₄Kun Tryfon sai tietää, että Simon oli astunut veljensä Joonatanin sijalle ja että hän aikoi ryhtyä häntä vastaan taisteluun, niin hän lähetti hänen luokseen lähettiläitä sanomaan: ₁₅"Sen rahan tähden, minkä veljesi Joonatan on velkaa kuninkaan rahastoon niistä viroista, mitä hänellä oli, me pidämme häntä vankina. ₁₆Lähetä nyt sata talenttia hopeata ja kaksi hänen poikaansa panttivangeiksi, ettei hän vapaaksi päästyään luopuisi meistä, niin me päästämme hänet irti." ₁₇Simon käsitti kyllä, että he puhuivat hänelle petollisesti, mutta hän lähetti kuitenkin hopean ja pojat, ettei herättäisi kansassa vastaansa suurta vihamielisyyttä. ₁₈Sillä se olisi voinut sanoa: "Hän menetti henkensä sentähden, että minä en lähettänyt rahaa enkä poikia lunnaiksi". ₁₉Hän lähetti siis pojat ja sata talenttia; mutta Tryfon rikkoi lupauksensa eikä päästänyt Joonatania vapaaksi. ₂₀Sen jälkeen Tryfon tuli ja hyökkäsi maahan sitä hävittämään, ja hän kulki kiertotietä Adoran kautta. Mutta Simon ja hänen sotajoukkonsa kulkivat sivutusten hänen kanssaan joka paikkaan, mihin hän vain meni. ₂₁Ja linnassaolijat lähettivät Tryfonin luo lähettiläitä pyytämään, että hän tulisi kiiruusti heidän luoksensa erämaan halki ja lähettäisi heille elintarpeita. ₂₂Silloin Tryfon käski kaiken ratsuväkensä laittautua valmiiksi ja mennä sinne. Mutta sinä yönä satoi ylen paljon lunta, eikä hän voinut päästä sinne lumen vuoksi. Silloin hän lähti liikkeelle ja meni Gileadiin. ₂₃Ja kun hän lähestyi Baskamaa, teloitutti hän Joonatanin, ja tämä haudattiin sinne. ₂₄Sitten Tryfon kääntyi takaisin ja meni omaan maahansa.

₂₅Silloin Simon lähetti tuomaan veljensä Joonatanin luut, ja hän hautasi hänet isiensä kaupunkiin Moodeiniin. ₂₆Ja koko Israel piti suuret valittajaiset hänen muistokseen, ja he surivat häntä pitkän aikaa. ₂₇Ja Simon rakennutti isänsä ja veljiensä haudalle korkean, kauas näkyvän rakennuksen, joka oli taka- ja etupuolelta tehty hakatusta kivestä. ₂₈Sen päälle hän pystytti seitsemän pyramidia, toisen toistansa vastaan: isälleen, äidilleen ja neljälle veljelleen. ₂₉Ja pyramideihin hän teetti taiteellisia koristuksia, asettaen ympärille suuria pilareja, ja teetti pilareihin asevarustuksia ikuiseksi muistoksi, ja asevarustusten viereen oli kiveen veistetty laivoja, että kaikki merenkulkijat ne näkisivät. ₃₀Sellainen oli se hautarakennus, jonka hän teetti Moodeiniin, ja se on säilynyt tähän päivään asti.

₃₁Mutta Tryfon menetteli kavalasti nuorta Antiokus kuningasta kohtaan ja teloitutti hänet. ₃₂Sitten hän julistautui kuninkaaksi hänen sijaansa ja pani Aasian kruunun päähänsä ja kohteli maata hyvin väkivaltaisesti.

₃₃Simon rakensi jälleen Juudean linnoitukset, varusti ne yltympäri korkeilla torneilla ja vahvoilla muureilla sekä porteilla ja salvoilla ja varastoi elintarpeita linnoituksiin. ₃₄Sitten Simon valitsi muutamia miehiä ja lähetti heidät kuningas Demetriuksen luo hankkimaan maalle lievennystä, sillä Tryfonin kaikki teot olivat pelkkää ryöstämistä. ₃₅Kuningas Demetrius lähetti hänelle suostumuksensa, vastasi hänelle ja kirjoitti hänelle näin kuuluvan kirjeen: ₃₆"Kuningas Demetrius tervehtii ylimmäistä pappia, kuningasten ystävää Simonia sekä vanhimpia ja Juudan kansaa. ₃₇Sen kultaisen seppeleen ja palmunoksan, jonka te lähetitte, me olemme vastaanottaneet, ja me olemme valmiit tekemään teidän kanssanne täydellisen rauhan ja kirjoittamaan virkamiehille lievennysten myöntämisestä teille. ₃₈Kaikki mitä me olemme teihin nähden säätäneet, jää voimaan, ja linnoitukset, jotka te olette rakentaneet, kuulukoot teille. ₃₉Me suomme teille anteeksi tekemänne erehdykset ja rikkomukset tähän päivään asti, ja me jätämme vaatimatta sen seppeleveron, joka teidän oli suoritettava, älköönkä mitään muutakaan maksua, jota Jerusalemissa on kannettu, enää kannettako. ₄₀Ja jos muutamat teistä ovat sopivia otettaviksi henkivartiostoomme, niin otettakoon heidät siihen, ja olkoon meidän välillämme rauha."

₄₁Niin otettiin vuonna 170 pakanain ies pois Israelista. ₄₂Ja Israelin kansa alkoi kirjoittaa asiakirjoissaan ja sopimuksissaan: "Simonin, juutalaisten suuren ylimmäisen papin, sotapäällikön ja ruhtinaan ensimmäisenä vuonna".

₄₃Siihen aikaan Simon leiriytyi Gasaran edustalle ja saartoi sen sotaväellä. Ja hän valmisti piirityskoneen ja kuljetti sen kaupunkia vastaan, mursi aukon erääseen torniin ja valtasi sen. ₄₄Piirityskoneessa-olijat syöksyivät nyt kaupunkiin, ja kaupungissa syntyi suuri hämminki. ₄₅Ja kaupungin asukkaat nousivat, vaatteet reväistyinä, vaimoineen ja lapsineen muureille ja huusivat suurella äänellä ja pyysivät, että Simon tekisi heidän kanssaan sovinnon. ₄₆Ja he sanoivat: "Älä kohtele meitä pahojen tekojemme mukaan, vaan laupeutesi mukaan". ₄₇Silloin Simon sopi heidän kanssaan eikä enää sotinut heitä vastaan; mutta kuitenkin hän ajoi heidät ulos kaupungista ja puhdisti talot, joissa oli epäjumalankuvia, ja niin hän kulki siihen sisälle virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa. ₄₈Ja hän poisti siitä kaiken saastutuksen ja sijoitti siihen miehiä, jotka noudattivat lakia; ja hän vahvisti sen entistä lujemmaksi ja rakensi siihen itselleen asunnon.

₄₉Mutta Jerusalemin linnaväki oli estetty pääsemästä ulos maaseudulle, se ei voinut ostaa eikä myydä; sentähden se kärsi kovaa puutetta ja monet heistä kuolivat nälkään. ₅₀Silloin he huusivat ja anoivat Simonilta sovintoa. Hän suostuikin siihen; kuitenkin hän ajoi linnaväen sieltä pois ja puhdisti linnan saastutuksesta. ₅₁Ja hän tuli sinne kahdentenakymmenentenä kolmantena päivänä toista kuuta vuonna 171 laulaen ylistystä ja palmunoksia kantaen, kannelten, kymbaalien ja harppujen, virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa, koska suuri vihollinen oli hävitetty Israelista. ₅₂Ja hän sääti, että tätä päivää oli vietettävä joka vuosi riemuiten. Sitten hän varusti vielä enemmän linnan vieressä olevaa temppelivuorta; ja hän itse asui siellä ominensa. ₅₃Mutta kun Simon näki, että hänen poikansa Johannes oli kunnon mies, asetti hän hänet koko sotaväen päälliköksi, ja Johannes asui Gasarassa.

₁Simon sai tietää, että Tryfon oli koonnut suuren armeijan hyökätäkseen Juudeaan ja tuhotakseen sen perin pohjin. ₂Kun hän näki, että kansa oli kauhun vallassa, hän lähti Jerusalemiin, keräsi maanmiehensä koolle ₃ja puhui heille rohkaisevasti.

Simon sanoi: »Te tiedätte, mitä minä, veljeni ja koko isäni suku olemme tehneet Jumalan lain ja temppelin puolesta ja millaisiin taisteluihin ja koettelemuksiin me olemme joutuneet. ₄Tässä sodassa kaikki veljeni ovat kaatuneet Israelin puolesta; vain minä olen enää jäljellä. ₅Miksi minä nyt varjelisin henkeäni, oli tilanne kuinka paha tahansa! En minä ole veljiäni arvokkaampi. ₆Minäkin käyn puolustamaan kansaani ja sen temppeliä ja teidän vaimojanne ja lapsianne. Minä lyön pakanakansat, jotka vihaavat meitä ja ovat koonneet joukkonsa tehdäkseen meistä lopun.»

₇Simonin puhe sytytti israelilaiset, ₈ja he huusivat yhteen ääneen: »Sinä olet meidän johtajamme, sinä johdat meitä veljiesi Juudaksen ja Jonatanin jälkeen! ₉Jatka taisteluamme – me teemme kaiken mitä käsket!»

₁₀Simon kokosi kaikki taistelukelpoiset miehet, ja samaan aikaan hän kiirehti Jerusalemin muurien kunnostusta saadakseen kaupungin linnoitetuksi joka puolelta. ₁₁Jonatan, Absalomin poika, sai Simonilta käskyn mennä tarpeeksi suuren sotajoukon kanssa Joppeen. Hän karkotti sen asukkaat ja asettui joukkoineen sinne.

₁₂Tryfon lähti Ptolemaiksesta ja marssitti suuren armeijansa kohti Juudeaa. Vangiksi otettu Jonatan oli hänen mukanaan. ₁₃Simon puolestaan leiriytyi Hadidiin, joka oli rannikkotasangon itälaidalla. ₁₄Kun Tryfon sai tietää, että Simon oli astunut veljensä Jonatanin tilalle ja aikoi pian lähteä hyökkäykseen, hän lähetti viemään Simonille viestin, jossa sanoi: ₁₅»Olen vanginnut veljesi Jonatanin, koska hän on velkaa kuninkaalle. Hän ei ole suorittanut virkoihinsa liittyviä maksuja. ₁₆Lähetä nyt sata talenttia hopeaa ja kaksi hänen poikaansa panttivangeiksi. Minä vapautan hänet, kunhan saan takeet siitä, ettei hän vapaaksi päästyään nouse minua vastaan.»

₁₇Simon tajusi, että viesti oli pelkkä juoni, mutta hän lähetti hakemaan rahat ja pojat, ettei herättäisi kansassa suuttumusta. ₁₈Häntähän olisi voitu syyttää Jonatanin kuolemasta, jos hän ei olisi antanut rahoja ja poikia viholliselle. ₁₉Hän lähetti pojat ja sata talenttia, mutta Tryfon söi sanansa eikä päästänyt Jonatania vapaaksi.

₂₀Tämän jälkeen Tryfon komensi joukkonsa liikkeelle hyökätäkseen Juudeaan ja hävittääkseen sen. Hän lähti kiertämään Adoraan vievää tietä pitkin, mutta Simon johti joukkonsa häntä vastaan kaikkialla, minne hän yritti mennä. ₂₁Jerusalemin linnoituksen väki lähetti Tryfonin luo viestinviejiä pyytämään, että hän kiireesti tulisi autiomaan kautta heidän avukseen ja toisi heille muonavaroja. ₂₂Tryfon panikin koko ratsuväkensä heti lähtövalmiuteen, mutta seuraavana yönä puhkesi lumimyrsky eivätkä ratsumiehet päässeet lähtemään paljon lumen takia. Hän suuntasi nyt kulkunsa Gileadia kohti. ₂₃Baskaman lähistöllä hän käski tappaa Jonatanin, ja tämä haudattiin sille seudulle. ₂₄Sitten Tryfon lähti sieltä ja palasi omaan maahansa.

₂₅Simon lähetti noutamaan veljensä Jonatanin luut ja hautasi hänet isiensä kaupunkiin Modeiniin. ₂₆Koko Israel suri syvästi Jonatania, ja surujuhlaa vietettiin monta päivää. ₂₇Simon rakennutti isänsä ja veljiensä haudan päälle korkean, kauas näkyvän muistomerkin, joka sekä edestä että takaa päällystettiin sileäksi hiotuilla kivillä. ₂₈Hän pystytti myös seitsemän vastakkain seisovaa pyramidia isänsä, äitinsä ja neljän veljensä kunniaksi. ₂₉Nämä kaikki hän ympäröi korkeiden, taidokkaiden pylväiden kehällä. Pylväisiin hän teetti taisteluvarustuksia vainajien ikuiseksi muistoksi, ja varusteiden väliin tehtiin laivoja esittäviä korkokuvia merellä matkaavien ihailtavaksi. ₃₀Tällainen oli hautamuistomerkki, jonka hän rakennutti Modeiniin, ja se on siellä vielä tänäkin päivänä.

₃₁Tryfon vehkeili nuorta kuningas Antiokhosta vastaan ja lopulta murhautti tämän. ₃₂Hän nousi Antiokhoksen valtaistuimelle ja kruunautti itsensä Aasian kuninkaaksi, ja hän sai maassa paljon pahaa aikaan.

₃₃Simon rakennutti Juudeaan linnoituksia. Hän teetti niihin korkeat tornit, vahvat muurit ja lujasti teljettävät portit ja sijoitti niiden suojiin muonavarastoja. ₃₄Hän myös valitsi muutamia miehiä ja lähetti heidät Demetrioksen luo pyytämään, että kuningas keventäisi maan verotusta ja muita rasitteita, koska Tryfonin toimet olivat silkkaa ryöväystä.

₃₅Demetrios kirjoitti Simonille vastauskirjeen. Se kuului näin:

₃₆»Kuningas Demetrios tervehtii ylipappi Simonia, kuninkaiden ystävää, sekä juutalaisten vanhimpia ja koko kansaa. ₃₇Olen ottanut vastaan kultaisen seppeleen ja palmunoksan, jotka lähetitte, ja olen valmis solmimaan kanssanne lopullisen rauhan ja antamaan virkamiehille kirjalliset määräykset teille suotavista helpotuksista.

₃₈»Kaikki, mitä olen teidän asioistanne päättänyt, pysyy voimassa, ja rakentamanne linnoitukset kuuluvat teille. ₃₉Annan teille anteeksi laiminlyöntinne ja rikkomuksenne, joihin ennen tätä päivää olette syyllistyneet. Luovun myös vaatimasta seppeleveroa, jonka olette minulle velkaa, ja kaikkia muitakin Jerusalemille kuuluneita maksuja. ₄₀Jos joukossanne on miehiä, jotka ovat soveliaita kirjoittautumaan kuninkaan kaartiin, tehkööt niin. Olkoon meidän välillämme rauha.»

₄₁Vuonna 170 vieraiden kansojen ies nostettiin Israelin yltä. ₄₂Kansa alkoi merkitä sopimuksiin ja asiakirjoihin: »Ylipappi Simonin, sotilaskomentajan ja juutalaisten johtajan, ensimmäisenä hallitusvuotena.»

₄₃Noihin aikoihin Simon marssitti joukkonsa Geseriä vastaan ja saartoi kaupungin. Hän rakennutti piiritystornin, ja miehet veivät sen kaupunginmuurin tornin vierelle, mursivat muuriin aukon ja valtasivat tornin. ₄₄Piiritystornin miehistö tunkeutui kaupunkiin, ja kaduilla syntyi suuri sekasorto. ₄₅Kaupungin asukkaat nousivat vaimoineen ja lapsineen muurille, repäisivät vaatteensa, huusivat suureen ääneen ja anoivat, että Simon tekisi sovinnon heidän kanssaan. ₄₆He pyysivät: »Älä kohtele meitä pahuutemme mukaan vaan armahda meitä!»

₄₇Simon myöntyi heidän pyyntöönsä ja lopetti taistelun. Hän kuitenkin karkotti sieltä kaikki asukkaat ja puhdisti ne asunnot, joista löytyi epäjumalankuvia. Sitten hän tuli juhlavasti kaupunkiin ylistys- ja kiitoslaulujen kaikuessa. ₄₈Hän raivasi kaupungista kaiken, mikä oli epäpuhdasta, ja sijoitti sinne asumaan ihmisiä, jotka noudattivat lakia. Hän myös vahvisti kaupungin varustuksia ja rakennutti sinne itselleen asunnon.

₄₉Jerusalemin Akran asukkaita estettiin lähtemästä linnoituksesta, ja kun heiltä vielä kiellettiin kaikenlainen kaupankäynti, he alkoivat nähdä nälkää ja monet heistä menehtyivät. ₅₀He rukoilivat Simonilta rauhaa, ja hän suostui siihen. Hän kuitenkin pakotti Akran asukkaat lähtemään pois ja puhdisti linnoituksen kaikesta saastuttavasta.

₅₁Vuonna 171 , toisen kuun kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, israelilaiset astuivat sisään linnoitukseen. Kansa kantoi palmunlehviä ja puhkesi ylistykseen, kiitos- ja ilolaulut raikuivat ja lyyrat, harput ja symbaalit soivat, sillä Israel oli päässyt vapaaksi ainaisesta vihollisestaan.

₅₂Simon määräsi, että tätä päivää tuli vuosittain viettää iloisena juhlapäivänä. Hän linnoitti sitten entistä lujemmin temppelivuoren, joka oli lähellä Akraa, ja asettui väkineen sen alueelle. ₅₃Kun hän näki, että hänen pojastaan Johanneksesta oli kasvanut mies, hän pani tämän sotajoukkojen johtajaksi. Johannes asettui asumaan Geseriin.