₁Kun Joonatan näki, että aika oli hänelle suotuisa, valitsi hän miehiä ja lähetti ne Roomaan vahvistamaan ja uudistamaan heidän kanssaan solmittua ystävyydenliittoa. ₂Myöskin Spartaan ja muihin paikkoihin hän lähetti samansisältöiset kirjeet. ₃Kun he olivat saapuneet Roomaan, menivät he neuvostokokoukseen ja sanoivat: "Ylimmäinen pappi Joonatan ja Juudan kansa ovat lähettäneet meidät uudistamaan heidän kanssaan solmitun ystävyyden ja liiton entisillä ehdoilla". ₄Ja roomalaiset antoivat heille kirjeet kunkin paikkakunnan viranomaisille, että he auttaisivat heitä pääsemään rauhassa Juudan maahan. ₅Tämä on sen kirjeen jäljennös, jonka Joonatan kirjoitti spartalaisille:

₆"Joonatan, kansan ylimmäinen pappi, suuri neuvosto ja papit ja muu Juudan kansa tervehtivät spartalaisia veljiään. ₇Jo aikaisemmin on teidän kuninkaanne Areus lähettänyt ylimmäiselle papille Oniaalle kirjeen, vakuuttaen, että te olette meidän veljiämme; sen jäljennös on tähän liitetty. ₈Ja Onias kohteli teidän lähettämäänne miestä kaikella kunnioituksella ja otti vastaan kirjeen, jossa nimenomaan puhuttiin liitosta ja ystävyydestä. ₉Vaikka me nyt emme olekaan niiden tarpeessa, koska ne pyhät kirjat, jotka ovat meidän hallussamme, ovat meidän lohdutuksenamme, ₁₀niin me kuitenkin olemme rohjenneet lähettää teidän tykönne lähetystön uudistamaan veljeyttä ja ystävyyttä, ettemme kävisi teille vieraiksi; sillä paljon on aikaa kulunut siitä, kun te lähetitte meidän tykömme lähetystön. ₁₁Me puolestamme muistelemme teitä joka aika ja lakkaamatta, juhlina ja muina siihen sopivina päivinä, uhreja uhratessamme ja rukoillessamme, niinkuin tulee ja on soveliasta veljiä muistella. ₁₂Me iloitsemme teidän kunniastanne. ₁₃Mutta meitä ovat joka puolelta kohdanneet monet ahdingot ja monet taistelut, ja ympärillämme olevat kuninkaat ovat sotineet meitä vastaan. ₁₄Me emme ole kuitenkaan tahtoneet näillä taisteluilla vaivata teitä tai muita liittolaisiamme ja ystäviämme. ₁₅Sillä meillä on taivaasta apu, joka meitä auttaa. Ja niin me olemme päässeet vapaiksi vihollisistamme, mutta meidän vihollisemme ovat nöyryytetyt. ₁₆Mutta nyt me olemme valinneet Numeniuksen, Antiokuksen pojan, ja Antipaterin, Jaasonin pojan, ja lähettäneet heidät roomalaisten tykö uudistamaan heidän kanssaan aikaisemmin solmitun ystävyyden ja sotaliiton. ₁₇Samalla me olemme antaneet heidän tehtäväkseen matkustaa myös teidän tykönne ja tervehtiä teitä ja antaa teille kirjeemme, joka koskee veljeytemme uudistamista. ₁₈Teette nyt hyvin, jos tähän meille vastaatte."

₁₉Ja tämä on sen kirjeen jäljennös, jonka spartalaiset lähettivät Oniaalle: ₂₀"Areus, spartalaisten kuningas, tervehtii ylimmäistä pappia Oniasta. ₂₁Spartalaisia ja juutalaisia koskevassa kirjeessä on tavattu tieto, että he ovat veljiä ja että he ovat Aabrahamin sukua. ₂₂Kun me nyt olemme saaneet tämän tietää, niin tekisitte hyvin, jos kirjoittaisitte meille, miten teidän on. ₂₃Ja me puolestamme kirjoitamme nyt teille: Teidän karjanne ja tavaranne ovat meidän, ja meidän omamme on teidän. Me annamme siis lähettiläiden tehtäväksi saattaa teille tämänmukaisen sanoman."

₂₄Kun Joonatan sai kuulla, että Demetriuksen sotapäälliköt olivat tulleet takaisin sotimaan häntä vastaan, ja että heillä oli vielä suurempi sotajoukko kuin edellisellä kerralla, ₂₅niin hän lähti liikkeelle Jerusalemista ja meni heitä vastaan Hamatin alueelle; sillä hän ei tahtonut antaa heille aikaa hyökätä hänen maahansa. ₂₆Ja hän lähetti vakoojia heidän leiriinsä; ja nämä palasivat ja kertoivat hänelle, että he valmistautuivat käymään heidän kimppuunsa yöllä. ₂₇Kun aurinko laski, niin Joonatan käski väkensä valvoa ja olla aseissa ja siten olla valmiina taistelemaan läpi koko yön; hän asetti myös vartijoita yltympäri leirin. ₂₈Kun vastustajat saivat kuulla, että Joonatan ja hänen väkensä olivat valmiit taisteluun, niin he peljästyivät ja menettivät rohkeutensa; sitten he sytyttivät tulet leirissään ja menivät pois. ₂₉Mutta Joonatan ja hänen väkensä eivät huomanneet sitä ennenkuin aamulla, sillä he näkivät tulien palavan. ₃₀Joonatan ajoi heitä takaa, mutta hän ei saanut heitä käsiinsä, sillä he olivat jo menneet Eleuteros-joen ylitse. ₃₁Sitten Joonatan kääntyi niitä arabialaisia vastaan, joita kutsutaan sabadilaisiksi, voitti heidät ja otti heidän omaisuutensa saaliiksi. ₃₂Sitten hän lähti liikkeelle ja tuli Damaskoon ja kulki koko maan halki.

₃₃Myös Simon oli lähtenyt paikoiltaan ja kulkenut läpi maan hamaan Askaloniin ja lähistöllä oleviin linnoituksiin asti; sitten hän kääntyi Joppea vastaan ja valloitti sen. ₃₄Sillä hän oli kuullut, että he aikoivat luovuttaa linnoituksen Demetriuksen puoluelaisille; sentähden hän asetti sinne varusväen sen turvaksi.

₃₅Kun Joonatan oli palannut takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja päätti yksissä neuvoin heidän kanssaan rakentaa Juudeaan linnoituksia, ₃₆korottaa Jerusalemin muureja, pystyttää korkean muurin linnan ja kaupungin välille eristämään linnan kaupungista, että se jäisi yksiksensä, niin etteivät linnassaolijat voisi ostaa eikä myydä. ₃₇He siis kokoontuivat rakentamaan; osa itäistä muuria talvipuron varrelta oli sortunut, ja niin sanottu Kafenata pantiin kuntoon. ₃₈Ja Simon linnoitti Alankomaassa olevan Adidan ja varusti sen vahvoilla porteilla ja salvoilla.

₃₉Mutta Tryfon tahtoi tulla Aasian kuninkaaksi ja panna kruunun päähänsä ja saada kuningas Antiokuksen käsiinsä. ₄₀Häntä huoletti kuitenkin se, ettei Joonatan sitä sallisi, vaan ryhtyisi häntä vastaan taisteluun; hän etsi sentähden keinoja ottaakseen vangiksi ja tappaakseen hänet. Hän lähti liikkeelle ja tuli Beetsaniin. ₄₁Ja Joonatan lähti häntä vastaan, mukanaan neljäkymmentä tuhatta taisteluun valmista valiomiestä, ja tuli Beetsaniin. ₄₂Kun Tryfon näki, että hän oli tullut suurin sotavoimin, kavahti hän käydä häneen käsiksi. ₄₃Ja hän otti hänet vastaan kaikella kunnialla, suositteli häntä kaikille ystävilleen ja antoi hänelle lahjoja ja käski ystäviään ja sotaväkeään tottelemaan Joonatania niinkuin häntä itseään. ₄₄Ja hän sanoi Joonatanille: "Minkätähden sinä olet vaivannut kaikkea tätä väkeä tänne, vaikka välillämme ei ole sodan uhkaa? ₄₅Päästä siis nyt heidät kotiinsa, mutta valitse itsellesi muutamia harvoja miehiä, jotka ovat sinun saattueenasi, ja tule minun kanssani Ptolemaikseen, niin minä luovutan sinulle sen ynnä muut linnoitukset ja muun sotaväen ja kaikki virkamiehet; sitten minä käännyn takaisin ja menen pois, sillä sen asian vuoksi minä olen tullut." ₄₆Joonatan uskoi häntä ja teki niinkuin Tryfon oli sanonut: hän päästi kotiin sotaväen, ja tämä lähti pois Juudan maahan. ₄₇Mutta kolmetuhatta miestä hän jätti luoksensa: kaksituhatta miestä niistä hän jätti Galileaan, mutta tuhat miestä seurasi hänen mukanansa.

₄₈Mutta kun Joonatan oli tullut Ptolemaikseen, sulkivat Ptolemaiksen asukkaat portit, ottivat hänet vangiksi ja tappoivat kaikki hänen mukanaan seuranneet miekalla. ₄₉Sitten Tryfon lähetti jalkaväkeä ja ratsumiehiä Galileaan ja suurelle tasangolle surmaamaan kaikki Joonatanin miehet. ₅₀Mutta kun nämä saivat tietää, että hänet oli vangittu ja että hän seuralaisineen oli joutunut tuhon omaksi, niin he rohkaisivat toisiaan ja kävivät esiin tiheissä riveissä valmiina taisteluun. ₅₁Kun takaa-ajajat näkivät, että he aikoivat taistella henkensä edestä, niin he kääntyivät takaisin. ₅₂Niin he pääsivät kaikki rauhassa Juudan maahan. Ja he surivat Joonatania ja hänen miehiään ja olivat suuresti peloissaan; ja Israel piti suuret valittajaiset.

₅₃Mutta kaikki ympärillä olevat pakanakansat pyrkivät tuhoamaan heidät. Sillä he sanoivat: "Heillä ei ole johtajaa eikä auttajaa. Sotikaamme siis heitä vastaan ja hävittäkäämme heidän muistonsa ihmisten keskuudesta."

₁Kun Jonatan huomasi, että tilanne oli kehittymässä hänelle suotuisaksi, hän valitsi muutamia miehiä ja lähetti heidät Roomaan vahvistamaan ja uudistamaan roomalaisten kanssa solmitun ystävyysliiton. ₂Samassa tarkoituksessa hän lähetti kirjeitä Spartaan ja eräille muille tahoille.

₃Jonatanin miehet matkasivat Roomaan, ja kun heidät kutsuttiin neuvoston kokoukseen, he sanoivat: »Ylipappi Jonatan ja juutalaisten kansa lähettivät meidät tänne, jotta kanssamme tehty ystävyys- ja liittosopimus uudistettaisiin entisin ehdoin.» ₄Roomalaiset antoivat heille mukaan kirjeitä, joissa velvoittivat eri paikkakuntien viranomaiset turvaamaan heidän paluumatkansa Juudeaan.

₅Kirje, jonka Jonatan lähetti Spartaan, kuului sanasta sanaan näin:

₆»Ylipappi Jonatan, kansan vanhimmat, papit ja koko juutalaisten kansa tervehtivät veljiään spartalaisia.

₇»Jo kauan sitten teidän kuninkaanne Areios lähetti ylipappi Oniakselle kirjeen, jossa sanoi teidän olevan veljiämme; tämä käy ilmi oheen liittämästäni kirjeen jäljennöksestä. ₈Onias otti lähettiläänne kunnioittavasti vastaan ja sai häneltä tuolloin kirjeen, jossa puhuttiin ystävyydestä ja liittosopimuksesta. ₉Sopimus ei tosin ole meille välttämätön, koska meillä on tukenamme pyhät kirjoituksemme, ₁₀mutta halusimme silti tällä kirjeellä uudistaa veljesliittomme ja ystävyytemme. Siitä, kun saimme teiltä viestin, on kulunut jo pitkä aika, emmekä halua teidän suhtautuvan meihin kuin vieraaseen kansaan.

₁₁»Aina ja lakkaamatta, niin suurissa juhlissamme kuin muinakin juhlapäivinä, olemme uhratessamme ja rukoillessamme muistaneet teitä niin kuin veljiään tulee ja sopii muistaa. ₁₂Samoin olemme iloinneet teidän suuresta maineestanne. ₁₃Itse olemme kokeneet monia sotia ja muita kovia aikoja, kun naapurimaittemme kuninkaat ovat käyneet kimppuumme. ₁₄Emme kuitenkaan ole halunneet vaivata näillä sodilla teitä emmekä muitakaan liittolaisiamme ja ystäviämme, ₁₅sillä meillä on apunamme taivas. Se on pelastanut meidät vihollisiltamme ja painanut heidät polvilleen.

₁₆»Valitsimme joukostamme Numenioksen, Antiokhoksen pojan, ja Antipatroksen, Jasonin pojan, ja lähetimme heidät Roomaan uudistamaan aiemmin solmimamme ystävyys- ja liittosopimuksen. ₁₇Annoimme heille ohjeet, että heidän tulisi samalla matkalla tuoda teille tervehdyksemme ja antaa teille tämä kirje, jossa ehdotamme veljesliittomme uudistamista. ₁₈Olemme kiitollisia, jos vastaatte viestiimme.

₁₉»Tässä on jäljennös kirjeestä, jonka Onias sai:

₂₀»Areios, Spartan kuningas, tervehtii ylipappi Oniasta. ₂₁Eräästä kirjoituksesta on käynyt ilmi, että spartalaiset ja juutalaiset ovat sukua keskenään, Abrahamin sukua kummatkin. ₂₂Kun tämä nyt on tullut tietoomme, olisin kiitollinen, jos lähettäisitte minulle kirjeen ja kertoisitte, mitä teille kuuluu. ₂₃Minä puolestani vastaan teille jo tämän: teidän karjanne ja muu omaisuutenne on meidän, ja se, minkä me omistamme, on teidän. Olen antanut ohjeen, että näin teille tulee ilmoittaa.»

₂₄Jonatan sai tietää, että Demetrioksen sotapäälliköt olivat tulossa takaisin entistä suuremman armeijan kanssa ja aikoivat pakottaa hänet taisteluun. ₂₅Silloin hän lähti Jerusalemista ja vei joukkonsa heitä vastaan Hamatin seudulle , koska ei halunnut päästää heitä tulemaan omalle alueelleen. ₂₆Hän lähetti vihollisleiriin tiedustelijoita, ja palatessaan nämä kertoivat, että joukot valmistautuivat hyökkäämään yöllä israelilaisten kimppuun.

₂₇Auringon laskettua Jonatan käski miestensä olla valveilla ja aseissa ja pysyä taisteluvalmiudessa läpi yön, ja hän asetti etuvartiot leirin ympärille. ₂₈Kun vastapuolen sotilaat huomasivat, että Jonatan ja hänen joukkonsa olivat valmiit taisteluun, heidän rohkeutensa petti. He sytyttivät leiritulet mutta lähtivät itse pois. ₂₉Jonatan ja hänen miehensä eivät havainneet vihollisen pakoa ennen aamua, koska näkivät tulien palavan. ₃₀Jonatan lähti heti takaa-ajoon, mutta ei saavuttanut vihollista, joka ehti Eleutherosvirran toiselle puolen.

₃₁Nyt Jonatan vei joukkonsa niitä arabialaisia vastaan, joita kutsutaan sabadilaisiksi, löi heidät ja ryösti heidän omaisuutensa. ₃₂Tämän jälkeen hän eteni Damaskokseen ja jatkoi sitten marssiaan koko maan halki.

₃₃Myös Simon lähti liikkeelle ja vei miehensä Askeloniin ja sen lähiseutujen linnoitettuihin kaupunkeihin saakka. Sitten hän kääntyi Joppeen ja otti sen kaiken varalta haltuunsa, ₃₄koska oli kuullut, että kaupunkilaiset aikoivat luovuttaa linnoituksen Demetrioksen väelle. Hän varmisti kaupungin jättämällä sinne varusväeksi omia miehiään.

₃₅Kun Jonatan palasi Jerusalemiin, hän kutsui kansan vanhimmat neuvonpitoon. Yhdessä he päättivät, että Juudeaan oli rakennettava linnoituksia, ₃₆Jerusalemin muureja oli korotettava ja kaupungin ja Akran väliin oli pystytettävä korkea muuri, jotta linnoitus jäisi eristyksiin eikä sen väki pystyisi käymään kauppaa kenenkään kanssa. ₃₇Kansa kokoontui ensin pystyttämään itäisen laakson laidalla olevia muureja, jotka olivat toisin paikoin sortuneet, ja Jonatan kunnosti myös Kafenataksi kutsutun kaupunginosan. ₃₈Simon rakennutti uudelleen läntisten kukkuloiden Hadidin , linnoitti kaupungin ja pani sen portteihin vahvat teljet.

₃₉Tryfon havitteli Aasian kruunua ja pyrki siksi pääsemään eroon kuningas Antiokhoksesta. ₄₀Hän kuitenkin pelkäsi, että Jonatan asettuisi poikkiteloin ja kävisi taisteluun häntä vastaan. Sen tähden hän mietti, millä tavoin saisi vangituksi Jonatanin ja raivatuksi hänet tieltään. Hän vei joukkonsa Bet-Seaniin ₄₁mutta kohtasi siellä Jonatanin, joka marssitti häntä vastaan neljäkymmentätuhatta valiosotilasta.

₄₂Kun Tryfon näki, kuinka suuri armeija Jonatanilla oli mukanaan, hän ei rohjennut käydä taisteluun. ₄₃Hän otti Jonatanin juhlavasti vastaan, esitteli hänet kaikille ystävilleen ja antoi hänelle lahjoja. Hän jopa käski ystäviensä ja sotilaidensa totella Jonatania niin kuin häntä itseään.

₄₄Tryfon sanoi Jonatanille: »Miksi sinä olet haalinut kaiken tuon väen tänne? Emmehän me ole keskenämme sodassa. ₄₅Anna heidän mennä kotiin! Ota mukaasi muutama mies ja tule kanssani Ptolemaikseen, niin luovutan kaupungin sinulle. Saat saman tien muutkin linnoitukset ja kaikki alueen sotilaat ja virkamiehet. Sitten minä lähden täältä ja palaan kotipuoleen; tätä vartenhan minä tänne tulin.»

₄₆Jonatan uskoi Tryfonia ja teki niin kuin tämä oli ehdottanut. Hän lähetti sotajoukot pois, ja ne lähtivät takaisin Juudeaan. ₄₇Hän kyllä jätti itselleen kolmetuhatta miestä; kaksituhatta jäi Galileaan, tuhat miestä hän otti mukaansa.

₄₈Kun Jonatan saapui Ptolemaikseen, sen asukkaat sulkivat portit, ottivat hänet kiinni ja löivät hengiltä kaikki hänen mukanaan tulleet. ₄₉Sitten Tryfon lähetti ratsujoukoilla vahvistettua jalkaväkeä Galileaan ja suurelle tasangolle tuhotakseen loputkin Jonatanin joukot.

₅₀Mutta kun Jonatanin miehet saivat kuulla, että heidän johtajansa oli vangittu ja koko osasto oli otettu hengiltä, he rohkaisivat toinen toistaan ja lähtivät vihollista vastaan tiiviissä taistelujärjestyksessä. ₅₁Kun takaa-ajajat näkivät, että israelilaiset olivat valmiit taistelemaan viimeiseen mieheen, he kääntyivät takaisin. ₅₂Näin israelilaiset palasivat rauhassa Juudeaan, mutta he surivat Jonatania ja hänen tovereitaan ja olivat pelon vallassa. Syvä murhe painoi koko Israelia.

₅₃Kaikki naapurikansat ryhtyivät nyt toimeen tuhotakseen israelilaiset. »Heillä ei ole enää johtajaa eikä auttajaa», pakanat sanoivat. »Nyt on aika lähteä sotaan heitä vastaan. Pyyhkäistään heidät ihmisten joukosta, pyyhkäistään muistoa myöten!»