₁Mutta Egyptin kuningas keräsi suuren sotajoukon, joka oli luvultaan kuin hiekka meren rannalla, sekä paljon laivoja; sillä hän pyrki saamaan haltuunsa Aleksanderin valtakunnan petoksella ja liittämään sen omaan valtakuntaansa. ₂Ja hän lähti Syyriaan vakuuttaen rauhaa, ja kaupunkien asukkaat avasivat hänelle porttinsa ja menivät häntä vastaan, sillä kuningas Aleksander oli käskenyt ottaa hänet vastaan, koska hän oli hänen appensa. ₃Mutta kun Ptolemaios tuli kaupunkeihin, asetti hän samalla jokaiseen kaupunkiin sotajoukkoja varusväeksi. ₄Kun hän lähestyi Asdodia, näytettiin hänelle Daagonin poltettu temppeli ja miten Asdod ja sen ympärillä olevat kaupungit oli hävitetty ja ruumiit sinne tänne viskelty, sekä niiden poltettujen jäännökset, jotka Joonatan oli sodassa polttanut; niitä oli näet kasattu hänen tiensä vierille. ₅Ja kuninkaalle kerrottiin Joonatanin halventamiseksi, mitä tämä oli tehnyt, mutta kuningas oli vaiti. ₆Ja Joonatan tuli Joppeen ottamaan kuningasta suurella komeudella vastaan, ja he tervehtivät toisiaan ja jäivät sinne yöksi. ₇Sitten Joonatan saattoi kuningasta joelle saakka, jonka nimenä on Eleuteros, ja palasi takaisin Jerusalemiin. ₈Mutta kuningas Ptolemaios otti haltuunsa rannikkokaupungit aina merenrannalla sijaitsevaan Seleukiaan asti ja hautoi pahoja aikeita Aleksanderia vastaan. ₉Ja hän lähetti lähettiläitä sanomaan kuningas Demetriukselle: "Tule, tehkäämme keskenämme liitto, niin minä anna sinulle tyttäreni, joka nyt on Aleksanderilla puolisona, ja sinä tulet isäsi valtakunnan kuninkaaksi. ₁₀Minua näet kaduttaa, että minä annoin tyttäreni hänelle, sillä hän on tavoitellut minun henkeäni." ₁₁Sitten hän koetti halventaa häntä, syystä että hän himoitsi hänen valtakuntaansa. ₁₂Hän siis otti häneltä tyttärensä ja antoi sen Demetriukselle, rikkoen suhteensa Aleksanderiin, niin että heidän vihollisuutensa kävi ilmeiseksi. ₁₃Sitten Ptolemaios tuli Antiokiaan ja pani päähänsä Aasian kruunun, niin että hänellä nyt oli päässään kaksi kruunua, Aasian ja Egyptin.

₁₄Kuningas Aleksander oli tähän aikaan Kilikiassa, koska tämän seutukunnan asukkaat olivat luopuneet hänestä. ₁₅Saatuaan kuulla, mitä oli tapahtunut, Aleksander lähti sotaan Ptolemaiosta vastaan. Mutta tämäkin lähti liikkeelle ja toi häntä vastaan suuren sotajoukon ja ajoi hänet pakoon. ₁₆Aleksander pakeni Arabiaan, hakeakseen sieltä turvaa itsellensä, ja niin kuningas Ptolemaios pääsi voitolle. ₁₇Mutta arabialainen Sabdiel löi poikki Aleksanderin pään ja lähetti sen Ptolemaiokselle. ₁₈Kolmantena päivänä sen jälkeen kuoli myös kuningas Ptolemaios, ja hänen linnoituksissaan olevan varusväen surmasivat niiden omat asukkaat. ₁₉Ja Demetrius tuli vuonna 167 kuninkaaksi.

₂₀Siihen aikaan Joonatan kokosi joukkonsa Juudeasta taistellakseen Jerusalemin linnaa vastaan. Ja he asettivat sitä vastaan paljon piirityskoneita. ₂₁Silloin eräät luopiot, jotka vihasivat omaa kansaansa, lähtivät kuninkaan luo ja ilmoittivat hänelle, että Joonatan piiritti linnaa. ₂₂Sen kuultuaan kuningas vihastui; ja heti kun hän oli sen kuullut, hän lähti liikkeelle ja tuli Ptolemaikseen. Samalla hän kirjoitti Joonatanille, että tämän oli luovuttava piirityksestä ja kiiruimmiten tultava Ptolemaikseen tapaamaan häntä siellä. ₂₃Kun Joonatan sai tämän tietää, käski hän jatkaa piiritystä. Sitten hän valitsi eräitä Israelin vanhimpia ja pappeja lähettiläiksi ja lähti itsekin vaaralliselle retkelle. ₂₄Hän otti hopeaa ja kultaa ja vaatteita ja paljon muita lahjoja ja lähti kuninkaan luokse Ptolemaikseen; ja hän sai suosion hänen edessään. ₂₅Sitten syyttivät häntä eräät luopiot, jotka olivat hänen omia kansalaisiaan. ₂₆Mutta kuningas kohteli häntä, niinkuin hänen edeltäjänsä olivat häntä kohdelleet, ja korotti hänet kaikkien ystäviensä edessä. ₂₇Hän vakuutti hänelle ylimmäisen papin arvon ja kaikki muut arvot, mitä hänellä entuudestaan oli, ja käski lukea hänet ensimmäisten ystäviensä joukkoon. ₂₈Joonatan pyysi nyt kuningasta suomaan Juudealle sekä kolmelle Samarian alueelle verovapauden ja lupasi hänelle kolmesataa talenttia. ₂₉Kuningas suostui siihen ja valmistutti kaikista näistä seikoista Joonatanille näin kuuluvan kirjoituksen:

₃₀"Kuningas Demetrius tervehtii veljeään Joonatania ja juutalaisten kansaa. ₃₁Jäljennöksen kirjeestä, jonka me olemme kirjoittaneet teistä sukulaisellemme Lasteneelle, olemme kirjoittaneet myös teille tiedoksi: ₃₂Kuningas Demetrius tervehtii isäänsä Lastenesta. ₃₃Juutalaisten kansalle, meidän ystävillemme ja uskollisille liittolaisillemme, me olemme, heidän meille osoittamansa suopeuden tähden, päättäneet tehdä hyvää. ₃₄Me vakuutamme heille Juudean alueet sekä ne kolme piirikuntaa, Afereman, Lyddan ja Ramataimin, jotka on liitetty Juudeaan Samariasta, sekä kaikki niiden alaiset seudut. Me emme vaadi keneltäkään, joka uhraa Jerusalemissa, sitä kuninkaalle maksettavaa osaa, minkä kuningas ennen vuosittain heiltä kantoi maan kasvusta ja puitten hedelmistä, ₃₅emmekä tästä päivästä lähtien muutakaan, mikä meille kuuluisi kymmenyksistä ja muista meille tulevista maksuista, emme myöskään suolalammikkoveroja tai meille tulevaa seppeleveroa — kaikesta tästä me luovumme heidän hyväksensä. ₃₆Ja kaikesta tästä älköön mitään kumottako tästä päivästä ikuisiin aikoihin asti. ₃₇Pitäkää nyt siis huoli, että tästä otetaan jäljennös ja että se annetaan Joonatanille; se pantakoon pyhälle vuorelle, soveliaalle, näkyvälle paikalle."

₃₈Kun kuningas Demetrius nyt näki, että rauha vallitsi hänen maassansa ja ettei kukaan häntä vastustanut, niin hän päästi kotiin kaiken sotaväkensä, kunkin omalle paikkakunnalleen, lukuunottamatta vieraita joukkoja, jotka hän oli pestannut pakanain saarilta. Silloin kävivät kaikki joukot, jotka olivat palveluksessa jo hänen isiensä ajoilta, hänelle vihamielisiksi.

₃₉Tryfon oli Aleksanderin entisiä kannattajia. Kun hän nyt huomasi, että kaikki sotajoukot napisivat Demetriusta vastaan, lähti hän arabialaisen Imalkuen luo, joka oli Aleksanderin nuoren pojan Antiokuksen kasvattaja. ₄₀Hän pyytämällä pyysi häntä luovuttamaan pojan hänen haltuunsa, että tämä tulisi kuninkaaksi isänsä sijaan. Ja hän kertoi hänelle kaiken, mitä Demetrius oli tehnyt ja miten vihamieliset hänen sotajoukkonsa olivat häntä kohtaan, ja hän viipyi siellä kauan aikaa.

₄₁Mutta Joonatan lähetti sanan kuningas Demetriukselle pyytäen, että tämä vetäisi pois Jerusalemin linnassa ja muissa linnoituksissa olevat miehistöt, koska ne hätyyttivät Israelia. ₄₂Demetrius lähetti silloin sanan Joonatanille vastaten: "En vain tätä tee sinulle ja sinun kansallesi, vaan minä osoitan sinulle ja sinun kansallesi myös suurta kunniaa, kun vain saan siihen sopivan tilaisuuden. ₄₃Nyt siis teet oikein, jos lähetät minun avukseni miehiä, jotka sotivat minun puolestani, sillä kaikki minun sotajoukkoni ovat luopuneet minusta." ₄₄Silloin Joonatan lähetti kolmetuhatta urhoollista sotamiestä Antiokiaan, ja kun he olivat tulleet kuninkaan luokse, iloitsi kuningas heidän saapumisestaan.

₄₅Mutta kaupungin asukkaat kokoontuivat keskelle kaupunkia, noin sata kaksikymmentä tuhatta henkeä, aikoen tappaa kuninkaan. ₄₆Kuningas pakeni silloin palatsiinsa, mutta kaupungin asukkaat miehittivät kaupungin kadut ja alkoivat taistella. ₄₇Silloin kuningas kutsui avukseen juutalaiset, ja nämä kokoontuivat kaikki tyynni hänen luoksensa. Silloin kaupungin väki hajaantui, ja juutalaiset tappoivat kaupungissa sinä päivänä noin satatuhatta henkeä. ₄₈Sitten he sytyttivät kaupungin tuleen ja ottivat sinä päivänä suuren saaliin; ja niin he pelastivat kuninkaan. ₄₉Mutta kun kaupungin asukkaat näkivät, että juutalaiset olivat saaneet valtaansa kaupungin mielensä mukaan, lannistui heidän rohkeutensa, ja he huusivat ja rukoilivat kuninkaalta armoa: ₅₀"Tee kanssamme sovinto, että juutalaiset lakkaisivat sotimasta meitä ja kaupunkia vastaan". ₅₁Ja he heittivät pois aseensa ja tekivät rauhan. Ja juutalaiset nousivat suureen arvoon kuninkaan ja kaikkien hänen valtakuntansa asukasten silmissä, ja he palasivat takaisin Jerusalemiin suuri saalis mukanansa. ₅₂Mutta kun kuningas Demetrius nyt oli taas istuutunut kuninkaalliselle valtaistuimellensa ja rauha vallitsi hänen maassansa, ₅₃niin hän rikkoi kaiken, mitä oli luvannut, tuli Joonatanille vihamieliseksi eikä palkinnut niitä ystävällisiä palveluksia, joita tämä oli hänelle osoittanut, vaan ahdisti häntä kovasti.

₅₄Tämän jälkeen tuli takaisin Tryfon, mukanaan Antiokus, joka vielä oli nuori poika. Tämä julistautui nyt kuninkaaksi ja pani kruunun päähänsä. ₅₅Hänen luokseen kokoontui kaikki se sotaväki, jonka Demetrius oli hajottanut; se taisteli nyt tätä vastaan, ja hän pakeni ja joutui häviölle. ₅₆Ja Tryfon sai haltuunsa norsut ja valtasi Antiokian. ₅₇Ja nuori Antiokus kirjoitti Joonatanille näin: "Minä vakuutan sinulle ylimmäisen papin arvon ja panen sinut hallitsemaan niitä neljää piirikuntaa, ja sinä saat kuulua kuninkaan ystäviin". ₅₈Samalla hän lähetti hänelle kultaisen pöytäkaluston ja antoi hänelle oikeuden juoda kultaisista astioista, olla puettuna purppuraan ja kantaa kultaista solkea. ₅₉Ja hänen veljensä Simonin hän asetti sotapäälliköksi Tyyron portaasta aina Egyptin rajaan saakka.

₆₀Joonatan lähti nyt liikkeelle ja kulki maan ja kaupunkien halki virran tuolla puolella; ja hänen tykönsä kokoontuivat kaikki Syyrian sotajoukot auttamaan häntä taistelussa. Sitten hän tuli Askaloniin, ja kaupungin asukkaat tulivat ottamaan hänet vastaan kaikella kunnialla. ₆₁Sieltä hän lähti Gassaan, mutta Gassan asukkaat sulkivat häneltä porttinsa. Silloin hän ryhtyi piirittämään kaupunkia, ja sytytti tuleen sen ympärillä olevat kaupungit ja ryösti ne. ₆₂Gassan asukkaat pyysivät nyt Joonatanilta rauhaa, ja hän suostui siihen, otti heidän ylhäisimpien miestensä pojat panttivangeiksi ja lähetti ne Jerusalemiin. Sitten hän kulki maan halki hamaan Damaskoon asti.

₆₃Nyt Joonatan sai tietää, että Demetriuksen sotapäälliköt olivat suurin sotavoimin tulleet Galilean Kaadekseen, tahtoen estää hänen aikeensa. ₆₄Silloin hän lähti heitä vastaan. Mutta veljensä Simonin hän oli jättänyt kotimaahan. ₆₅Simon leiriytyi Beetsuurin edustalle, soti sitä vastaan kauan aikaa ja piti sitä saarrettuna. ₆₆Silloin he anoivat häneltä rauhaa, ja hän suostui heidän pyyntöönsä, salli heidän lähteä kaupungista, valtasi sen ja pani siihen varusväen. ₆₇Joonatan ja hänen sotajoukkonsa oli leiriytynyt Gennesaretin-järven rannalle — he nousivat varhain aamulla mennäkseen Haasorin tasangolle. ₆₈Ja katso, silloin tuli ulkomaalainen sotajoukko häntä vastaan tasangolla; ja vuoristoon he olivat jättäneet väkeä häntä väijymään, mutta itse he kävivät suoraan häntä kohti. ₆₉Kun nyt väijyksissä olevat lähtivät paikoiltaan ja ryhtyivät taisteluun, niin Joonatanin miehet pakenivat kaikki tyynni. ₇₀Ei yksikään heistä jäänyt paikalleen, paitsi Mattatias, Absalomin poika, ja Juudas, Kalfin poika, jotka olivat sotajoukkojen päälliköt. ₇₁Silloin Joonatan repäisi vaatteensa, sirotti multaa päähänsä ja rukoili. ₇₂Sitten hän kääntyi taistelemaan heitä vastaan ja löi heidät pakoon. ₇₃Ja kun ne hänen miehistään, jotka olivat paenneet, sen näkivät, niin hekin kääntyivät takaisin hänen luoksensa ja ajoivat hänen kanssaan vihollisia takaa hamaan Kaadekseen, aina heidän leirilleen asti; sinne hekin asettuivat leiriin. ₇₄Ja muukalaisia kaatui sinä päivänä noin kolmetuhatta miestä. Sitten Joonatan palasi Jerusalemiin.

₁Egyptin kuningas kokosi armeijan, jossa oli miehiä kuin hiekanjyviä meren rannalla, ja varusti lisäksi suuren laivaston. Hän näet aikoi viekkaasti kaapata Aleksandroksen valtakunnan ja liittää sen omaan maahansa. ₂Hän lähti joukkoineen Syyriaa kohti mutta vakuutti rauhantahtoaan, niin että kaupungit avasivat porttinsa ja ottivat hänet ystävällisesti vastaan. Kuningas Aleksandros oli määrännytkin tekemään niin, koska Ptolemaios oli hänen appensa. ₃Mutta aina kun Ptolemaios saapui johonkin kaupunkiin, hän sijoitti sinne varusväeksi osaston omasta armeijastaan.

₄Kun Ptolemaios lähestyi Asdodia, hänelle näytettiin, kuinka Dagonin temppeli oli poltettu ja Asdod lähikylineen hajotettu maan tasalle. Hän sai nähdä myös hajallaan lojuvia ruumiita ja taisteluissa poltettujen ihmisten jäännöksiä, joita oli kerätty röykkiöiksi kuninkaan matkan varrelle. ₅Ihmiset panettelivat Jonatania ja kertoivat, mitä kaikkea hän oli tehnyt, mutta kuningas pysyi vaiti.

₆Jonatan tuli Joppeen kuningasta vastaan loistelias seurue mukanaan. He tervehtivät toisiaan ja yöpyivät kaupungissa. ₇Jonatan matkasi sitten kuninkaan kanssa Eleutheros-nimiselle joelle saakka ja kääntyi sieltä Jerusalemiin.

₈Mutta kuningas Ptolemaios otti haltuunsa rannikon kaupungit Seleukiaa myöten ja kehitteli Aleksandroksen varalle ilkeitä suunnitelmia. ₉Hän lähetti Demetrioksen luo sanansaattajia, jotka veivät tällaisen viestin: »Meidän tulee solmia keskenämme liitto. Annan sinulle tyttäreni, joka on nyt Aleksandroksen vaimo, ja sinä pääset isäsi valtakunnan kuninkaaksi. ₁₀Minua kaduttaa, että annoin tyttäreni sille miehelle. Hän on yrittänyt tappaa minut.»

₁₁Ptolemaios panetteli Aleksandrosta siksi, että halusi saada tämän valtakunnan itselleen. ₁₂Hän otti tyttärensä Aleksandrokselta ja antoi hänet Demetriokselle, mikä tiesi avointa välirikkoa ja vihollisuuksien alkamista. ₁₃Ptolemaios marssi Antiokiaan ja kruunautti itsensä Aasian kuninkaaksi. Hänellä oli nyt kaksi kruunua, sekä Egyptin että Aasian.

₁₄Kuningas Aleksandros oli tuohon aikaan Kilikiassa, koska niillä seuduin oli levottomuuksia. ₁₅Kun hän kuuli, mitä oli tapahtunut, hän komensi joukkonsa marssille Ptolemaiosta vastaan, mutta Ptolemaioskin lähti liikkeelle ja kävi hyökkäykseen vahvalla armeijallaan. Aleksandros kärsi tappion ₁₆ja pakeni Arabiaan päästäkseen siellä turvaan.

Ptolemaios oli nyt mahtinsa huipulla. ₁₇Arabialainen Sabdiel löi Aleksandrokselta pään poikki ja lähetti sen hänelle. ₁₈Mutta jo kahden päivän kuluttua kuningas Ptolemaios kuoli, ja linnoitettujen kaupunkien asukkaat tappoivat sotilaat, jotka hän oli jättänyt varusväeksi. ₁₉Näin tuli Demetrioksesta kuningas; tämä tapahtui vuonna 167.

₂₀Samaan aikaan Jonatan kokosi Juudeasta miehiä vallatakseen Jerusalemin linnoituksen ja rakennutti sen ympärille lukuisia piirityslaitteita. ₂₁Jotkut, jotka vihasivat omaa kansaansa ja olivat hylänneet Jumalan lain, menivät silloin kuninkaan luo ja kertoivat hänelle, että Jonatan piiritti Akraa. ₂₂Kun kuningas kuuli tämän, hän suuttui ja lähti oikopäätä Ptolemaikseen. Siellä hän kirjoitti Jonatanille kirjeen, jossa käski tätä lopettamaan piirityksen ja tulemaan mitä pikimmin Ptolemaikseen, jotta he voisivat neuvotella.

₂₃Viestin saatuaan Jonatan käski jatkaa piiritystä. Hän valitsi mukaansa joukon Israelin vanhimpia ja pappeja ja lähti vaaroja uhmaten ₂₄Ptolemaikseen kuninkaan luo. Hänellä oli viemisinään hopeaa ja kultaa, juhlavaatteita ja monia muita lahjoja, ja hän pääsi kuninkaan suosioon. ₂₅Jotkut israelilaisluopiot esittivät syytöksiä häntä vastaan, ₂₆mutta kuningas kohteli häntä samalla tavoin kuin edeltäjänsä ja ylisti häntä kaikkien ystäviensä kuullen. ₂₇Hän vahvisti Jonatanin saaman ylipapin viran ja kaikki muut arvot ja etuudet, jotka Jonatan oli aiemmin saanut, ja otti hänet lähimpien ystäviensä joukkoon.

₂₈Jonatan pyysi, että kuningas antaisi Juudealle ja siihen Samariasta liitetyille kolmelle hallintopiirille verovapauden, ja lupasi hänelle tästä korvaukseksi kolmesataa talenttia. ₂₉Kuningas suostui ja antoi Jonatanille sopimuksesta kirjallisen vahvistuksen, jossa sanoi näin:

₃₀»Kuningas Demetrios tervehtii veljeään Jonatania ja juutalaisten kansaa. ₃₁Lähetän tiedoksenne jäljennöksen kirjeestä, jossa ilmoitin sukulaiselleni Lasthenekselle teitä koskevista asioista:

₃₂»Kuningas Demetrios tervehtii isäänsä Lasthenesta. ₃₃Juutalaiset ovat ystäviämme ja täyttävät uskollisesti velvollisuutensa meitä kohtaan, ja koska he ovat meille näin myötämielisiä, olen päättänyt palkita heidät. ₃₄Luovutan heille virallisesti sekä Juudean alueen että ne kolme hallintopiiriä, Efraimin, Lyddan ja Ramataimin, jotka kaikkine maineen on liitetty Samariasta Juudeaan. Keneltäkään, joka uhraa Jerusalemissa, en enää vaadi veroja, jotka kuningas tähän saakka on vuosittain kantanut viljasadosta ja hedelmistä. ₃₅Tästä lähtien he saavat pitää itsellään muutkin etuudet, jotka ovat kuuluneet kuninkaalle: kymmenykset ja tullimaksut, jotka ennen on maksettu minulle, suola-altaat ja kuninkaalle maksetun seppeleveron.

₃₆»Yksikään näistä päätöksistä ei ole kumottavissa, vaan ne ovat tästä päivästä lähtien voimassa ikuisesti. ₃₇Pitäkää huoli siitä, että tästä kirjeestä laaditaan Jonatanille jäljennös ja että se pannaan pyhällä vuorella paikkaan, jossa kaikki voivat sen nähdä.»

₃₈Kun kuningas Demetrios näki, että valtakunta oli vakaasti hänen hallinnassaan eikä kukaan enää vastustanut häntä, hän hajotti sotajoukkonsa ja lähetti miehet takaisin kotiseuduilleen. Jäljelle jäivät ainoastaan vieraat palkkasoturijoukot, jotka hän oli pestannut muille kansoille kuuluvilta saarilta. Tämä herätti suuttumusta niissä sotilaissa, jotka olivat palvelleet jo hänen edeltäjiään.

₃₉Muuan Tryfon, joka aiemmin oli ollut Aleksandroksen puolella, pani merkille, että joukoissa oli yleistä kapinahenkeä Demetriosta vastaan. Niinpä hän lähti tapaamaan arabialaista Jamnikua, joka kasvatti Aleksandroksen poikaa Antiokhosta, ₄₀ja taivutteli tätä luovuttamaan Antiokhoksen hänelle, jotta pojasta isänsä tavoin tulisi kuningas. Tryfon kertoi, millaisia määräyksiä Demetrios oli antanut ja miten tyytymättömiä kuninkaan sotilaat nyt olivat. Hän viipyi Jamnikun luona pitkään.

₄₁Samoihin aikoihin Jonatan lähetti Demetriokselle viestin ja pyysi, että kuningas vetäisi Jerusalemin Akrasta ja muista linnoituksista miehensä pois, koska nämä aina vain kahakoivat israelilaisia vastaan. ₄₂Demetrios vastasi Jonatanille: »Teen sinun ja kansasi hyväksi sen, mitä pyysit, ja enemmänkin. Kunhan sopiva hetki koittaa, suon sinulle ja kansallesi ruhtinaalliset kunnianosoitukset. ₄₃Nyt olen kiitollinen, jos voit lähettää joukkoja avukseni, sillä koko armeijani on noussut minua vastaan.»

₄₄Jonatan lähetti Antiokiaan kolmetuhatta uljasta soturia, ja kuningas ilahtui, kun näki heidän marssivan luokseen. ₄₅Mutta kaupungin keskustaan kokoontui noin satakaksikymmentätuhatta antiokialaista, ja he halusivat ottaa kuninkaan hengiltä. ₄₆Demetrioksen oli paettava palatsiin. Kun kaupunkilaiset valtasivat kadut ja taistelut alkoivat, ₄₇kuningas kutsui israelilaiset apuun. Kaikki tulivat heti hänen luokseen ja jakaantuivat sitten eri puolille kaupunkia, ja päivän aikana he tappoivat noin satatuhatta kaupunkilaista. ₄₈He sytyttivät kaupungin tuleen ja kokosivat suuret saaliit, ja tuona päivänä he pelastivat kuninkaan.

₄₉Kun antiokialaiset näkivät, että juutalaiset olivat vallanneet kaupungin ja voivat tehdä sille mitä halusivat, he lannistuivat ja anoivat kuninkaalta armoa huutaen suureen ääneen: ₅₀»Ojenna meille kätesi, käske juutalaisten lakata taistelemasta meitä ja kaupunkiamme vastaan!» ₅₁He heittivät aseensa pois, ja taistelut loppuivat.

Sekä kuninkaan että kansan silmissä juutalaiset olivat nyt entistä arvostetumpia, ja heistä puhuttiin joka puolella valtakuntaa. He palasivat Jerusalemiin ja toivat mukanaan suuret määrät saalista. ₅₂Näin Demetrios vahvisti valtansa, ja hänen hallitessaan maan olot rauhoittuivat. ₅₃Mutta hän rikkoi kaikki antamansa lupaukset ja katkaisi välinsä Jonataniin. Tämä ei saanut mitään palkkiota tekemistään palveluksista, vaan kuningas painosti ja rasitti häntä monin tavoin.

₅₄Jonkin ajan kuluttua Tryfon tuli takaisin ja toi mukanaan Antiokhoksen , joka oli vasta nuori poika. Antiokhokselle järjestettiin kruunajaiset, ja hänestä tuli kuningas. ₅₅Kaikki ne sotilaat, jotka Demetrios oli tylysti erottanut, kerääntyivät hänen ympärilleen ja ryhtyivät taisteluun Demetriosta vastaan. Demetrios kärsi tappion ja lähti pakoon, ₅₆ja Tryfon otti sotanorsut itselleen ja valtasi Antiokian.

₅₇Nuori Antiokhos lähetti Jonatanille kirjeen, jossa vahvisti hänen asemansa ylipappina, asetti hänet neljän hallintopiirin johtoon ja antoi hänelle kuninkaan ystävän arvonimen. ₅₈Lisäksi kuningas lähetti hänelle kultaisen tarjoiluastiaston sekä soi hänelle oikeuden juoda kultapikarista, käyttää purppuraviittaa ja kantaa kultaista solkea. ₅₉Hänen veljensä Simonin Antiokhos asetti sotilaskomentajaksi alueelle, joka ulottui Tyroksenportailta Egyptin rajalle asti.

₆₀Jonatan lähti nyt miehineen katsastamaan Eufratin länsipuolisia alueita ja niiden kaupunkeja, ja kaikki Syyrian joukot liittyivät mukaan ja lupasivat hänelle tukensa. Hän marssi Askeloniin, ja kaupungin asukkaat ottivat hänet juhlavasti vastaan. ₆₁Sitten hän jatkoi matkaa Gazaan, mutta siellä kaupunkilaiset telkesivät häneltä porttinsa. Niinpä hän ryhtyi piirittämään kaupunkia ja ryösti ja poltti lähiseutujen kylät. ₆₂Silloin gazalaiset anoivat häneltä armoa. Jonatan teki rauhan heidän kanssaan, mutta otti kaupungin johtomiesten pojat panttivangeiksi ja lähetti heidät Jerusalemiin. Sitten hän marssi koko maan läpi Damaskokseen saakka.

₆₃Jonatan sai kuitenkin tietää, että Demetrioksen sotapäälliköt olivat koonneet suuren armeijan Galilean Kedesiin tehdäkseen lopun hänen toimistaan. ₆₄Hän marssi heitä vastaan mutta jätti veljensä Simonin Juudeaan. ₆₅Simon vei joukkonsa Bet-Surin luo, ja useita päiviä taisteltuaan hän sai suljettua kaupungin saarroksiin. ₆₆Silloin sen asukkaat anoivat häneltä rauhaa, ja hän suostui mutta käski heidän lähteä sieltä pois. Sitten hän otti kaupungin haltuunsa ja asetti sinne varusväen.

₆₇Jonatan ja hänen joukkonsa leiriytyivät lähelle Gennesaretinjärveä ja siirtyivät varhain aamulla Hasorin tasangolle. ₆₈Vierasmaalaisten armeija eteni tasangolla Jonatania kohti, mutta vihollinen oli lisäksi asettanut joukkoja vuorille hänen selustaansa. Pääjoukko ryntäsi edestä heitä päin, ₆₉ja toinen joukko tuli väijyksistä ja liittyi taisteluun.

₇₀Jonatanin miehet lähtivät pakoon. Yhtäkään ei jäänyt taistelukentälle – ainoastaan Mattatia, Absalomin poika, ja Juudas, Halfin poika, jotka olivat osastojensa päälliköitä. ₇₁Jonatan repäisi vaatteensa, sirotteli tomua päänsä päälle ja rukoili. ₇₂Sitten hän kävi uudelleen taisteluun, löi viholliset ja ajoi heidät pakoon.

₇₃Kun Jonatanin joukoista karkuun lähteneet miehet näkivät tämän, he kääntyivät takaisin ja palasivat hänen luokseen. Yhdessä he ajoivat vihollisia takaa Kedesiin saakka ja valtasivat siellä heidän leirinsä. ₇₄Vierasmaalaisten armeijasta kaatui tuona päivänä noin kolmetuhatta miestä. Sitten Jonatan palasi Jerusalemiin.