₁Vuonna 160 Aleksander, Antiokus Epifaneen poika, lähti sinne ja valloitti Ptolemaiksen kaupungin, ja tämä otti hänet ystävällisesti vastaan, ja hän julistautui siellä kuninkaaksi. ₂Kun kuningas Demetrius sai sen tietää, keräsi hän ylen suuren sotajoukon ja lähti taistelemaan häntä vastaan. ₃Ja Joonatanille Demetrius lähetti kirjeen puhutellen häntä ystävällisesti, siten osoittaaksensa hänelle kunnioitustaan. ₄Sillä hän ajatteli: "Kiiruhtakaamme tekemään heidän kanssaan rauha, ennenkuin hän tekee sen Aleksanderin kanssa meitä vastaan. ₅Sillä hän varmaan muistaa kaiken sen pahan, mitä me olemme tehneet hänelle, hänen veljilleen ja hänen kansalleen." ₆Ja hän antoi hänelle luvan kerätä sotajoukkoja, toimittaa sotavarustuksia ja olla hänen liittolaisensa, ja hän käski luovuttaa hänelle ne panttivangit, jotka olivat linnassa. ₇Joonatan lähti silloin Jerusalemiin ja luki kirjeen kaiken kansan ja linnaväen kuullen. ₈Nämä peljästyivät suuresti kuullessaan, että kuningas oli antanut hänelle vallan koota sotajoukkoja. ₉Ja linnaväki luovutti Joonatanille panttivangit, ja tämä antoi ne heidän vanhemmilleen. ₁₀Joonatan asettui nyt asumaan Jerusalemiin ja alkoi rakentaa ja korjata kaupunkia. ₁₁Ja hän käski työmiesten rakentaa kaupungin muurit ja varustukset Siionin vuorelle yltympäri nelikulmaisista kivistä, siten linnoittaaksensa paikan, ja he tekivät niin. ₁₂Silloin pakenivat ne muukalaiset, jotka olivat niissä linnoituksissa, mitkä Bakkides oli rakennuttanut; ₁₃jokainen jätti asuinpaikkansa ja lähti pois omaan maahansa. ₁₄Ainoastaan Beetsuuriin jäi muutamia niistä, jotka olivat hyljänneet lain ja käskyt, sillä se oli heidän turvapaikkanaan.

₁₅Kun kuningas Aleksander sai kuulla kaikista niistä lupauksista, joita Demetrius oli kirjeessä antanut Joonatanille, ja kun hänelle kerrottiin taisteluista ja urotöistä, joita tämä ja hänen veljensä olivat suorittaneet, sekä vaivoista, joita he olivat kestäneet, ₁₆niin hän sanoi: "Voisimmeko löytää ketään hänen vertaistaan miestä? Tehkäämme nyt hänet ystäväksemme ja liittolaiseksemme." ₁₇Ja hän kirjoitti kirjeen ja lähetti sen hänelle. Se kuului näin: ₁₈"Kuningas Aleksander tervehtii veljeään Joonatania. ₁₉Me olemme kuulleet sinusta, että sinä olet urhoollinen mies ja sopiva meidän ystäväksemme. ₂₀Ja nyt me asetamme sinut tänään kansasi ylimmäiseksi papiksi, ja sinua kutsuttakoon kuninkaan ystäväksi" — samalla hän lähetti hänelle purppuravaipan ja kultaisen kruunun — "ja me pyydämme sinua olemaan meidän puolellamme ja pitämään ystävyyttä kanssamme". ₂₁Ja Joonatan pukeutui pyhään pukuun seitsemännessä kuussa vuonna 160 lehtimajanjuhlassa, ja hän kokosi sotajoukkoja ja toimitti suuria varustuksia.

₂₂Kun Demetrius sai kuulla tämän, tuli hän murheelliseksi ja sanoi: ₂₃"Miksi olemme sallineet sen tapahtua, että Aleksander ehti ennen meitä tekemään ystävyydenliiton juutalaisten kanssa ja lujittamaan asemaansa? ₂₄Minäkin tahdon kirjoittaa heille ja rohkaista heitä lupaamalla kunnia-arvoja ja lahjoja, että he puolestaan auttaisivat minua." ₂₅Ja hän lähetti heille tämän kirjeen: "Kuningas Demetrius tervehtii Juudan kansaa. ₂₆Me olemme iloksemme kuulleet, että te olette pitäneet meidän kanssamme tehdyt sopimukset ja pysyneet lujina ystävyydessä meitä kohtaan ettekä ole siirtyneet vihollistemme puolelle. ₂₇Pysykää siis edelleenkin lujasti uskollisuudessa meitä kohtaan, niin me korvaamme teille sen hyvän, minkä te meidän hyödyksemme teette. ₂₈Me suomme teille useita helpotuksia ja lahjoitamme teille etuja. ₂₉Nyt minä päästän teidät ja vapautan kaikki juutalaiset henkilömaksuista, suolaverosta ja seppeleverosta. ₃₀Ja siitä viljasadon kolmanneksesta ja puolesta hedelmäpuiden sadosta, joka kuuluu minun kannettavakseni, minä luovun tästä päivästä lukien enkä kanna sitä enää koskaan Juudan maasta ja niistä kolmesta alueesta, jotka siihen liitetään Samariasta ja Galileasta tästä päivästä alkaen ikuisiksi ajoiksi. ₃₁Ja Jerusalem raja-alueinensa olkoon pyhä ja veroista vapaa, verovapaat olkoot myös kymmenykset ja temppelin tulot. ₃₂Minä luovun myös vallastani Jerusalemin linnaan ja luovutan sen ylimmäiselle papille, että hän sen turvaksi sijoittaisi siihen miehistöä, keitä vain itse valitsee. ₃₃Ja kaikki juutalaiset, jotka Juudan maasta on viety vangeiksi jonnekin minun valtakuntaani, minä päästän lunnaitta vapaiksi, älköönkä kukaan kantako veroa edes heidän elukoistaan. ₃₄Ja kaikki juhlat, sapatit ja uudenkuunjuhlat ja kaikki säädetyt juhlapäivät, ja kolme päivää ennen juhlaa ja kolme päivää juhlan jälkeen, kaikki nämä päivät olkoot kaikille juutalaisille, jotka asuvat koko minun valtakunnassani, vapaat verojen ja maksujen kannosta. ₃₅Älköön kenelläkään silloin olko valtaa vaatia heiltä mitään tai häiritä heitä minkään riita-asian tähden. ₃₆Ja kuninkaan sotaväen luetteloon otettakoon noin kolmekymmentä tuhatta juutalaista, ja heille annettakoon elatus, niinkuin kuuluu kaikille muille kuninkaan joukoille. ₃₇Osa heistä sijoitettakoon kuninkaan suuriin linnoituksiin, ja muutamat heistä pantakoon valtakunnan luottamusvirkoihin. Ja heidän päällikkönsä ja johtajansa otettakoon heidän omasta keskuudestaan. Ja he saakoot vaeltaa omien lakiensa mukaan, niinkuin kuningas jo on säätänyt Juudan maassa. ₃₈Ja ne kolme aluetta, jotka ovat liitetyt Juudeaan Samarian maakunnasta, liitettäköön Juudeaan niin, että ne luetaan kuuluviksi saman hallitusmiehen valtapiiriin, eikä niiden tarvitse totella muiden kuin ylimmäisen papin valtaa. ₃₉Ptolemaiksen kaupungin alueineen minä annan lahjaksi Jerusalemin pyhäkölle, pyhäkköä varten tarvittavien kulujen suorittamiseksi. ₄₀Ja minä itse annan vuosittain viisitoista tuhatta hopeasekeliä kuninkaan tuloista, tarkoitukseen sopivista paikoista. ₄₁Ja kaikki, mikä vielä on jäljellä maksamatta, mitä virkamiehet eivät vielä ole suorittaneet, niinkuin tapahtui aikaisempina vuosina, sen tästä alkaen annettakoon temppelipalvelusta varten. ₄₂Lisäksi vielä ne viisituhatta hopeasekeliä, jotka otettiin pyhäkön varoista, sen vuotuisesta tulosta, nekin jätettäköön kantamatta, koska ne kuuluvat siellä palvelusta toimittaville papeille. ₄₃Ja jokainen, joka pakenee Jerusalemin pyhäkköön tai mihin tahansa sen alueelle, syystä että hän on velkaa kuninkaalle tai on johonkin muuhun vikapää, olkoon vapaa rangaistuksesta, ja samoin kaikki, mitä hänellä on minun valtakunnassani. ₄₄Ja pyhäkön rakennusten kuntoonlaittamiseen ja uusimiseen tarvittavat verot maksettakoon kuninkaan tuloista. ₄₅Samoin Jerusalemin muurien kuntoonlaittamiseen ja sen yltympäri-linnoittamiseen tarvittavat varat maksettakoon kuninkaan tuloista, vieläpä nekin, jotka menevät muiden Juudan kaupunkien muurien rakentamiseen."

₄₆Kun Joonatan ja kansa kuuli nämä lupaukset, eivät he niihin luottaneet eivätkä niitä hyväksyneet, sillä he ajattelivat sitä suurta pahaa, minkä hän oli tehnyt Israelissa ja miten hän oli heitä ankarasti sortanut. ₄₇Mutta Aleksanderille he osoittivat mielisuosiotaan, koska tämä oli ensimmäisenä lähettänyt heille rauhallisen tervehdyksen, ja he pysyivät koko ajan hänen liittolaisinansa.

₄₈Mutta kuningas Aleksander kokosi suuren sotajoukon ja leiriytyi Demetriusta vastaan. ₄₉Ja molemmat kuninkaat iskivät yhteen, ja Demetriuksen sotajoukko pakeni, ja Aleksander ajoi häntä takaa ja sai heistä voiton. ₅₀Ja hän jatkoi ylen sitkeästi taistelua auringon laskuun asti, ja Demetrius kaatui sinä päivänä.

₅₁Sitten Aleksander lähetti Egyptin kuninkaan Ptolemaioksen luo lähettiläät käskien heidän sanoa hänelle näin: ₅₂"Minä olen nyt palannut valtakuntaani, noussut isieni valtaistuimelle ja saanut käsiini hallituksen; minä olen perinpohjin voittanut Demetriuksen ja ottanut vallan meidän maassamme. ₅₃Minä taistelin häntä vastaan, ja me kukistimme hänet itsensä ja hänen joukkonsa, ja me nousimme hänen kuninkaalliselle istuimellensa. ₅₄Tehkäämme siis keskenämme ystävyydenliitto; anna sinä nyt minulle tyttäresi puolisoksi, ja minä tulen sinun vävyksesi ja annan sinulle ja hänelle lahjoja, jotka ovat sinun arvoisiasi." ₅₅Kuningas Ptolemaios vastasi näin: "Onnellinen tämä päivä, jona sinä olet palannut isiesi maahan ja noussut heidän kuninkaalliselle valtaistuimellensa! ₅₆Ja nyt minä suostun siihen, mistä kirjoitit; mutta tule kohtaamaan minua Ptolemaikseen, että näkisimme toisemme, ja minä otan sinut vävykseni, niinkuin sinä olet sanonut." ₅₇Niin Ptolemaios lähti tyttärensä Kleopatran kanssa Egyptistä ja tuli Ptolemaikseen vuonna 162. ₅₈Ja kuningas Aleksander kohtasi hänet siellä, ja hän antoi tälle tyttärensä Kleopatran puolisoksi ja valmisti hänelle loistavat häät Ptolemaiksessa, niinkuin kuningasten tapa on.

₅₉Kuningas Aleksander kirjoitti nyt Joonatanille, että tämä tulisi kohtaamaan häntä. ₆₀Ja hän kulki komeasti Ptolemaikseen ja kohtasi siellä molemmat kuninkaat; ja hän antoi heille ja heidän ystävilleen hopeaa ja kultaa ja paljon lahjoja, ja sai suosion heidän edessään. ₆₁Häntä vastaan kokoontui nyt pahanilkisiä miehiä Israelista, laista luopuneita, syyttääkseen häntä, mutta kuningas ei kuunnellut heitä. ₆₂Sen sijaan kuningas käski palvelijoitaan riisumaan Joonatanilta hänen vaatteensa ja pukemaan maan hänet purppuraan, ja he tekivät niin. ₆₃Ja kuningas istutti hänet viereensä ja sanoi päämiehilleen: "Menkää hänen kanssaan keskelle kaupunkia ja kuuluttakaa, ettei kukaan saa syyttää häntä mistään asiasta eikä kukaan saa häiritä häntä millään". ₆₄Kun ne, jotka aikoivat syyttää häntä, näkivät miten häntä kunnioitettiin, niinkuin kuuluttaja oli sanonut, ja miten hän oli puettu purppuraan, niin he kaikki pakenivat. ₆₅Ja kuningas osoitti hänelle vielä suurempaa kunniaa: hän kirjoitutti hänet ensimmäisten ystäviensä luetteloon ja asetti hänet sotapäälliköksi ja käskynhaltijaksi. ₆₆Ja Joonatan palasi Jerusalemiin rauhassa ja täynnä iloa.

₆₇Vuonna 165 tuli Demetrius, Demetriuksen poika, Kreetasta isiensä maahan. ₆₈Sen kuultuaan kuningas Aleksander tuli kovin huolestuneeksi ja palasi takaisin Antiokiaan. ₆₉Demetrius asetti jälleen virkaansa Koile-Syyrian käskynhaltijan Apolloniuksen, ja tämä kokosi suuren sotajoukon, leiriytyi Jamniaan ja lähetti ylimmäiselle papille Joonatanille tämän sanoman: ₇₀"Sinä olet ainoa, joka kapinoit meitä vastaan, ja sinun tähtesi minä olen tullut nauruksi ja pilkaksi: miksi ylvästelet voimallasi meitä vastaan vuoristossa? ₇₁Nyt siis, jos luotat joukkoihisi, tule alas meidän luoksemme tasangolle, täällä saamme mitellä voimiamme, sillä minun kanssani on kaupunkien voima. ₇₂Kysele ja tiedustele, kuka minä olen ja keitä ne muut ovat, jotka meitä auttavat, ja sinulle sanotaan: te ette kestä meidän edessämme, sillä kahdesti ovat sinun isäsi ajetut pakosalle omassa maassaan. ₇₃Niin et sinäkään voi nyt kestää ratsuväen ja niin suuren jalkaväen hyökkäystä tasangolla, jossa ei ole kalliota eikä kiveä, ei paikkaa mihin paeta."

₇₄Kun Joonatan kuuli Apolloniuksen sanat, joutui hänen mielensä kuohuksiin; hän valitsi kymmenentuhatta miestä ja lähti Jerusalemista; hänen veljensä Simon liittyi hänelle avuksi. ₇₅Ja hän leiriytyi Joppen edustalle, mutta kaupungin asukkaat sulkivat häneltä porttinsa, sillä Apolloniuksen varusväki oli Joppessa; silloin hän hyökkäsi sitä vastaan, ₇₆ja peljästyneinä kaupungin asukkaat avasivat portit, ja niin Joonatan sai Joppen haltuunsa.

₇₇Kun Apollonius sai sen kuulla, niin hän asetti kolmetuhatta ratsumiestä ja suuren joukon jalkaväkeä taistelukuntoon ja suuntasi kulkunsa Asdodiin, ikäänkuin kulkeaksensa sen kautta, mutta samalla hän eteni myös tasangolle, sillä hänellä oli suuri joukko ratsuväkeä, ja siihen hän luotti. ₇₈Mutta Joonatan seurasi hänen perässään Asdodiin, ja sotajoukot joutuivat keskenään taisteluun. ₇₉Ja Apollonius oli salaa jättänyt tuhannen ratsumiestä heidän taaksensa. ₈₀Mutta Joonatan sai tietää, että hänen takanaan oltiin väijyksissä; ja he ympäröivät nyt hänen joukkonsa ja ampuivat nuolia hänen väkeänsä vastaan aamuvarhaisesta iltaan asti. ₈₁Mutta väki pysyi paikoillaan, niinkuin Joonatan oli käskenyt, ja vihollisen hevoset väsyivät. ₈₂Silloin Simon johti esiin joukkonsa ja ryhtyi taisteluun jalkaväkeä vastaan, sillä ratsuväki oli näännyksissä, ja hän voitti vihollisen perinpohjin, ja se pakeni. ₈₃Myöskin ratsuväki hajautui tasangolle, ja he pakenivat Asdodiin ja menivät Beetdaagoniin, epäjumalansa huoneeseen, siten pelastuakseen. ₈₄Mutta Joonatan poltti Asdodin ja sen ympärillä olevat kaupungit ja ryösti ne; myöskin Daagonin temppelin ja sinne paenneet hän poltti tulella. ₈₅Ja miekkaan kaatuneita ja poltettuja oli yhteensä noin kahdeksantuhatta miestä. ₈₆Sitten Joonatan lähti sieltä liikkeelle ja leiriytyi Askalonin edustalle, ja kaupungin asukkaat lähtivät suurella komeudella ulos häntä kohtaamaan. ₈₇Sitten Joonatan ja hänen väkensä palasivat takaisin Jerusalemiin mukanaan paljon saalista.

₈₈Mutta kun kuningas Aleksander sai kuulla näistä tapahtumista, osoitti hän Joonatanille vieläkin suurempaa kunniaa: ₈₉hän lähetti hänelle kultaisen soljen, jollainen on tapana lahjoittaa kuningasten sukulaisille; ja hän antoi hänelle Akkaronin kaikkine alueineen perinnölliseksi omaisuudeksi.

₁Vuonna 160 Aleksandros Epifanes, Antiokhoksen poika, saapui laivalla Ptolemaikseen ja otti sen haltuunsa. Kaupunki suostui hänen valtaansa, ja hän julistautui kuninkaaksi. ₂Kun kuningas Demetrios kuuli tästä, hän kokosi valtavan armeijan ja lähti sotaretkelle Aleksandrosta vastaan.

₃Demetrios lähetti Jonatanille kirjeen, jossa hän esiintyi hyvin sovinnollisena ja ylisti Jonatania. ₄Hän näet ajatteli: »Minun on pidettävä kiirettä ja sovittava heidän kanssaan rauhasta, ennen kuin hän lyöttäytyy yksiin Aleksandroksen kanssa ja käy sotaan minua vastaan. ₅Hän kyllä muistaa kaiken sen pahan, minkä minä hänelle, hänen veljilleen ja koko kansalle tein.» ₆Hän antoi Jonatanille oikeuden koota joukkoja ja hankkia aseita sekä esiintyä hänen liittolaisenaan. Hän lupasi myös, että luovuttaisi Jonatanille Akrassa olevat panttivangit.

₇Jonatan marssi Jerusalemiin, ja kirje luettiin koko kansan ja linnoituksen väen kuullen. ₈Linnoituksen sotilaat kauhistuivat, kun kuulivat, että kuningas oli antanut Jonatanille luvan koota joukkoja. ₉He luovuttivat panttivangit Jonatanille, ja tämä antoi pojat takaisin vanhemmilleen.

₁₀Jonatan asettui nyt Jerusalemiin ja ryhtyi rakentamaan ja kunnostamaan kaupunkia. ₁₁Hän antoi rakentajille käskyn, että kaupungin ja Siionin vuoren ympärille tuli pystyttää uudet, vahvat muurit ja että ne tuli tehdä suorakulmaisiksi hakatuista kivistä. Näin tehtiin. ₁₂Ne vierasmaalaiset, jotka olivat Bakkhideksen rakennuttamissa linnoituksissa, lähtivät pakoon. ₁₃Jokainen jätti paikkansa ja lähti kotimaataan kohti. ₁₄Ainoastaan Bet-Suriin jäi joitakin Jumalan lain ja käskyt hylänneitä; se oli heidän turvakaupunkinsa.

₁₅Kuningas Aleksandros kuuli, mitä kaikkea Demetrios oli Jonatanille luvannut. Kun hänelle vielä kerrottiin Jonatanin ja tämän veljien käymästä sodasta, heidän uroteoistaan ja koettelemuksistaan, ₁₆hän sanoi: »Tuon miehen vertaista en koskaan löydä! Minun on kiireesti saatava hänet ystäväkseni ja liittolaisekseni.»

₁₇Aleksandros lähetti Jonatanille kirjeen, joka kuului näin: ₁₈»Kuningas Aleksandros tervehtii veljeään Jonatania. ₁₉Olen kuullut, että olet urhea soturi, kuninkaan ystävyyden arvoinen mies. ₂₀Niinpä olen tänään nimittänyt sinut kansasi ylipapiksi ja antanut sinulle kuninkaan ystävän arvonimen. Odotan, että sinäkin pidät minut mielessäsi ja pysyt ystävänäni.» Samalla hän lähetti Jonatanille purppuraviitan ja kultaisen seppeleen.

₂₁Vuoden 160 seitsemännessä kuussa , lehtimajanjuhlaa* vietettäessä, Jonatan pukeutui ylipapin pyhiin vaatteisiin. Hän ryhtyi kokoamaan joukkoja ja hankki aseita suuret määrät.

₂₂Kun Demetrios sai tietää, mitä oli tapahtunut, hän synkistyi ja ajatteli: ₂₃»Miten tässä näin kävi? Aleksandros vahvisti asemiaan, kun sai ennen minua vedetyksi israelilaiset puolelleen. ₂₄Minunkin täytyy lähettää heille kirje. Esitän siinä asiani ystävälliseen sävyyn ja lupaan lahjoja ja kunnianosoituksia; sillä tavoin saan heistä liittolaisia ja tukijoita.»

₂₅Hän lähetti kirjeen, jossa sanoi näin:

»Kuningas Demetrios tervehtii juutalaisten kansaa.

₂₆»Te olette kunnioittaneet yhteisiä sopimuksiamme, pysyneet ystävinäni ja pidättyneet veljeilemästä vihollisteni kanssa, kuten ilokseni olen kuullut. ₂₇Osoittakaa edelleenkin, että olette minulle uskollisia. Kun niin teette, palkitsen teidät hyvin. ₂₈Saatte vapautuksen monista velvollisuuksista, ja minä muistan teitä myös erilaisin lahjoin.

₂₉»Tästä päivästä lukien vapautan teidät ja kaikki juutalaiset veroista, niin suolamaksusta kuin seppeleverostakin. ₃₀Samoin luovun tästä lähtien oikeudestani periä kolmanneksen viljasadosta ja puolet hedelmäsadosta; enää en peri tätä veroa Juudeasta enkä niistä kolmesta hallintopiiristä, jotka siihen Samariasta ja Galileasta nyt ikuisiksi ajoiksi liitetään.

₃₁»Jerusalem olkoon pyhä ja koskematon. Tästedes se on lähialueineen vapaa veroista, myös kymmenyksistä ja muista maksuista. ₃₂Luovutan myös Jerusalemin linnoituksen hallinnan ylipapille; hän voi asettaa sinne itse valitsemansa varusväen.

₃₃»Kaikki juutalaiset, jotka on otettu sotavangeiksi ja viety Juudeasta jonnekin muualle valtakuntaani, pääskööt korvauksetta vapaiksi. Heiltä ei tule periä mitään maksuja, ei edes karjasta.

₃₄»Kaikki juhla-ajat – sapatit, uudenkuunjuhlat ja muut säädetyt päivät, samoin juhlaa edeltävät ja sitä seuraavat kolme päivää – olkoot valtakuntani jokaiselle juutalaiselle tulleista ja muista maksuista vapaita päiviä. ₃₅Niiden aikana kenelläkään ei ole oikeutta periä juutalaisilta mitään maksuja eikä vaatia heiltä mitään muutakaan rahallista suoritusta.

₃₆»Kuninkaan armeijaan pestataan myös juutalaisia, jopa kolmekymmentätuhatta miestä, ja he saavat samanlaisen ylläpidon kuin kaikki kuninkaan sotajoukot. ₃₇Osa heistä sijoitetaan kuninkaan suuriin linnoituksiin, ja heitä käytetään myös valtakunnan luottotehtäviin. He saavat valita ylemmät ja alemmat päällikkönsä omasta joukostaan ja seurata omia lakejaan, samalla tavoin kuin kuninkaan laki säätää Juudeasta.

₃₈»Ne kolme hallintopiiriä, jotka Samariasta nyt liitetään Juudeaan, liitetään siten, että koko alueen katsotaan kuuluvan yhden ja saman henkilön, ylipapin, käskyvaltaan eikä sen hallintaan ole kenelläkään muulla oikeutta. ₃₉Ptolemaiksen ja sille kuuluvat lähialueet minä lahjoitan Jerusalemin temppelille sen kulujen kattamiseksi. ₄₀Lisäksi annan kuninkaan tileiltä vuosittain viisitoistatuhatta sekeliä hopeaa; summa saadaan määräalueilta kannettavista veroista.

₄₁»Kaikki valtion määrärahat, jotka on tarkoitettu temppelialueella tehtäviin töihin mutta joita virkamiehet aiemmasta käytännöstä poiketen eivät ole maksaneet, käytetään tästä lähtien näihin töihin. ₄₂Samoin valtio luopuu niistä viidestätuhannesta hopeasekelistä, jotka vuosittain on otettu temppelin tuloista. Ne kuuluvat temppelipalvelusta toimittaville papeille.

₄₃»Kaikki, jotka pakenevat Jerusalemin temppeliin tai temppelialueelle, koska ovat velkaa valtiolle tai jollekin muulle taholle, pääsevät vapaiksi velastaan ja saavat pitää kaiken omaisuutensa, joka heillä on minun valtakunnassani.

₄₄»Kaikki temppelin rakennus- ja korjaustöistä aiheutuvat kustannukset maksetaan kuninkaan varoista. ₄₅Niistä maksetaan myös Jerusalemin ympärysmuurin kunnostukseen ja kaupungin muihin linnoitustöihin sekä muiden Juudean kaupunkien varustamiseen tarvittavat kulut.»

₄₆Kun Jonatan ja kansa kuulivat, mitä Demetrios kirjeessä sanoi, he eivät uskoneet häntä eivätkä ottaneet hänen tarjouksiaan vastaan; he näet muistivat, kuinka paljon pahaa hän oli Israelissa tehnyt ja kuinka ankarasti hän oli ahdistanut heitä. ₄₇He pitivät Aleksandrosta parempana vaihtoehtona, koska hän oli ensimmäisenä tarjonnut heille rauhaa. Niin he liittoutuivat hänen kanssaan ja pysyivät koko ajan hänen puolellaan.

₄₈Kuningas Aleksandros kokosi suuren armeijan ja marssi Demetriosta vastaan. ₄₉Kuninkaat kävivät taisteluun, ja Aleksandroksen miehet joutuivat lähtemään pakoon. Demetrios ajoi heitä takaa ja ahdisti heitä ankarasti. ₅₀Taistelu jatkui kuitenkin auringonlaskuun saakka, ja sinä päivänä Demetrios kaatui.

₅₁Aleksandros lähetti nyt Egyptin kuninkaan Ptolemaioksen luo sanansaattajia, jotka veivät tämän viestin: ₅₂»Olen palannut kuningaskuntaani, noussut isieni valtaistuimelle ja ottanut johdon käsiini. Olen murskannut Demetrioksen, ja maa on nyt minun hallinnassani. ₅₃Me taistelimme, ja minä tuhosin hänet ja hänen armeijansa ja otin hänen valtakuntansa kuninkuuden. ₅₄Solmikaamme nyt ystävyyden siteet. Anna tyttäresi vaimokseni; kun minusta tulee vävysi, annan sinulle ja hänelle arvosi mukaisia lahjoja.»

₅₅Ptolemaios vastasi hänelle: »Onnellinen se päivä, jona palasit maahasi ja nousit isiesi valtaistuimelle. ₅₆Teen niin kuin kirjeessäsi ehdotit. Tule Ptolemaikseen minua vastaan. Siellä tapaamme toisemme ja minä otan sinut vävykseni, niin kuin toivoit.»

₅₇Vuonna 162 Ptolemaios lähti Egyptistä yhdessä tyttärensä Kleopatran kanssa ja saapui Ptolemaikseen, ₅₈minne kuningas Aleksandros tuli vieraitaan vastaan. Ptolemaios antoi Kleopatran hänelle vaimoksi ja järjesti Ptolemaiksessa kuninkaalliseen tapaan tyttärelleen loisteliaat häät.

₅₉Kuningas Aleksandros lähetti Jonatanille kirjeen ja ehdotti, että tämä tulisi tapaamaan häntä. ₆₀Jonatan lähti matkaan mahtimiehen tavoin ja tapasi Ptolemaiksessa molemmat kuninkaat. Hän antoi heille ja heidän ystävilleen hopeaa ja kultaa ja monia muita lahjoja, ja he kaikki mieltyivät häneen.

₆₁Joukko pahansuopia, Jumalan laista piittaamattomia israelilaisia yhdisti nyt voimansa ja esitti syytöksiä Jonatania vastaan, mutta Aleksandros ei antanut arvoa heidän puheilleen. ₆₂Sen sijaan hän määräsi, että Jonatanilta tuli riisua omat vaatteet ja hänen ylleen tuli pukea purppuraviitta. Näin tehtiin, ₆₃ja kuningas osoitti hänelle istumapaikan viereltään ja sanoi virkamiehilleen: »Lähtekää hänen kanssaan keskelle kaupunkia ja kuuluttakaa, että tätä miestä ei ole lupa syyttää mistään asiasta eikä kukaan saa vaivata häntä millään muullakaan tavalla.» ₆₄Kun Jonatania panetelleet näkivät, että hänet oli puettu purppuraan ja että hänelle osoitettiin kunnioitusta julkisella kuulutuksella, he lähtivät kaikki pakoon.

₆₅Kuningas soi Jonatanille vielä sen kunnian, että kirjasi hänet tärkeimpien ystäviensä joukkoon ja nimitti hänet käskynhaltijaksi ja sotilaskomentajaksi. ₆₆Tyytyväisin mielin ja vaikeuksia kohtaamatta Jonatan sitten palasi Jerusalemiin.

₆₇Vuonna 165 tuli Demetrios, Demetrioksen poika, Kreetalta isiensä maahan. ₆₈Kun kuningas Aleksandros kuuli tästä, hän huolestui ja palasi Antiokiaan. ₆₉Demetrios asetti armeijansa johtoon Apollonioksen , joka oli Eufratin länsipuolisten alueiden käskynhaltija, ja tämä kokosi suuren sotajoukon ja leiriytyi Jamniaan.

Jamniasta Apollonios lähetti ylipappi Jonatanille tällaisen viestin: ₇₀»Kukaan muu kuin sinä ei ole asettunut meitä vastaan. Sinun takiasi olen joutunut naurunalaiseksi ja pilkan kohteeksi. Mitä sinä siellä vuorilla mahtailet! ₇₁Jos niin lujasti luotat joukkoihisi, niin tule tänne tasangolle, missä me olemme. Katsotaan sitten, kumpi on voimakkaampi – minulla on takanani kaupunkien joukot. ₇₂Kyselepä vähän, ota selvää, kuka minä olen ja keitä kaikkia on meidän puolellamme. Saat kuulla, että teistä ei ole tekemään meille vastarintaa. Esi-isäsikin ajettiin omassa maassaan kahdesti pakosalle. ₇₃Kuinka sinä pystyisit tasangolla pysäyttämään ratsuväkemme ja vahvan armeijamme! Eihän täällä ole kiviä eikä louhikkoja eikä paikkoja, minne paeta.»

₇₄Kun Jonatan kuuli, millaisen viestin Apollonios lähetti, hän raivostui. Hän valitsi kymmenentuhatta miestä ja lähti Jerusalemista, ja hänen veljensä Simon tuli miehineen hänen avukseen. ₇₅Jonatan leiriytyi sitten Joppen edustalle. Kaupungissa oli Apollonioksen asettama varusväki, eikä portteja avattu israelilaisille. Veljekset ryhtyivät valtaustoimiin, ₇₆ja silloin Joppen asukkaat pelästyivät ja avasivat portit. Näin Jonatan sai kaupungin haltuunsa.

₇₇Kun Apollonios sai tietää, mitä oli tapahtunut, hän komensi marssivalmiuteen taisteluosaston, jossa oli kolmetuhatta ratsumiestä ja paljon jalkaväkeä. Hän eteni sitten Asdodia kohti ikään kuin aikoisi mennä kaupungin kautta, mutta veikin joukkonsa tasangolle, koska luotti vahvaan ratsuväkeensä.

₇₈Jonatan lähti Apollonioksen perässä Asdodin suuntaan, ja joukot iskivät yhteen. ₇₉Apollonios oli salaa jättänyt tuhat ratsumiestä israelilaisten selustaan. ₈₀Kun Jonatan huomasi juonen, hänen sotajoukkonsa oli jo saarroksissa. Vihollinen ahdisti israelilaisia nuolillaan aamuvarhaisesta iltaan saakka, ₈₁mutta Jonatan käski miestensä pysyä asemissaan. Vihollisen hevoset alkoivat väsyä, ₈₂ja kun ratsuväki oli hajallaan, Simon komensi miehensä rynnäkköön ja hyökkäsi kohti jalkaväkeä. Rivistöt murtuivat heidän edessään, ja vihollisen sotilaat lähtivät pakoon.

₈₃Apollonioksen ratsuväki hajaantui tasangolle ja pakeni Asdodiin, ja siellä sotilaat henkensä hädässä menivät turvaan Dagon-nimisen jumalansa temppeliin. ₈₄Mutta Jonatan ryösti ja poltti Asdodin ja lähikylät ja poltti poroksi myös Dagonin temppelin ja sinne paenneet. ₈₅Vihollisia kaatui ja paloi kaikkiaan noin kahdeksantuhatta miestä.

₈₆Jonatan lähti sieltä ja vei joukkonsa Askelonin edustalle. Kaupungin asukkaat tulivat portista ulos ja ottivat hänet juhlavasti vastaan. ₈₇Sitten Jonatan miehineen palasi Jerusalemiin, ja heillä oli mukanaan suuri sotasaalis.

₈₈Kun kuningas Aleksandros kuuli näistä tapahtumista, hän soi Jonatanille lisää kunnianosoituksia: ₈₉hän lähetti tälle kultaisen soljen, jollaisella kuninkaat muistavat sukuunsa kuuluvia, ja lahjoitti hänelle perintöomaisuudeksi Ekronin kaikkine lähialueineen.