Suomen Pipliaseura

8.1.2025 Keskiviikko

Kuuntele Tässä olen -harjoitus 8.1.2025.

TÄSSÄ

Tiedän, että sinulla on suunnitelma maailman varalle, ja että kaikilla, minullakin on siinä osa.

. . .

Rohkaise minua kuuntelemaan ohjeitasi ja tekemään totta omasta osuudestani.

SANA

Olettehan muuten kuulleet, millaisen suunnitelman Jumala hyvyydessään on teitä ajatellen antanut tiedokseni. Kuten edellä lyhyesti kirjoitin, tämä salaisuus paljastettiin minulle näyssä. Niinpä voitte tätä lukiessanne ymmärtää, mistä olen saanut tietooni Kristuksen salaisuuden. Sitä ei ilmoitettu aiemmille sukupolville, mutta nyt Henki on sen ilmoittanut Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille. Salaisuus on se, että myös muihin kansoihin kuuluvilla on oikeus meidän juutalaisten perintöön. He ovat samaa ruumista kuin me, ja heitäkin koskee se sama Kristuksen Jeesuksen myötä annettu lupaus, josta ilosanoma kertoo. Minusta tuli sanoman levittäjä, kun Jumala antoi voimansa vaikuttaa ja minä sain tämän lahjan.

Minä, kaikista pyhistä vähäisin, sain osakseni tämän suosion: Saan julistaa sanomaa kansoille ja kertoa Kristuksen käsittämättömästä rikkaudesta. Saan selittää kaikille, millainen on se ikiaikainen mutta salattu suunnitelma, jonka Jumala, kaiken luoja, laati.” (Ef. 3:2–9)

  • Tekstissä Paavali kertoo salaisuudesta, joka hänelle on paljastettu. Salaisuus on se, että Kristuksessa Jeesuksessa annettu lupaus kuuluu kaikille kansoille. Jos näin ei olisi ollut, mikä olisi minun osuuteni nyt?
  • Paavali sanoo olevansa kaikista pyhistä vähäisin. Miten minä jatkan lausetta “Minä, kaikista …….. Miksi valitsin juuri nämä ilmaisut? Mitä ne kertovat minun ja Jumalan välisestä suhteesta?
  • Mitä ajattelen, millainen on minun osuuteni Jumalan salatussa suunnitelmassa?

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Ajattelen, että Jeesus istuu viereeni ja kysyy, mitä hän voisi minulle tänään antaa. Mitä vastaan?

Raamatunteksti(t)

Kirje efesolaisille 3

2Olettehan kuulleet siitä Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän parhaaksenne. 3Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut. 4Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta. 5Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: 6muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. 7Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut.

8Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta 9ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan.

Kirje efesolaisille 3:2-9KR92Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.26.9
Seuraa meitä