3.8.2024 Lauantai
Kuuntele Tässä olen harjoitus 3.8.2024
TÄSSÄ
Pyyhin muruja mieleni pöydältä, että voisin kutsua sinut sen ääreen!
. . .
Kuitenkin se olet sinä, joka katat minulle pöydän. (Ps. 23:5)
SANA
Jeesus lähti Tyroksen ja Sidonin alueelle. Siellä eräs paikallinen kanaanilaisnainen tuli pyytämään apua ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, sääli minua! Demoni riivaa tytärtäni ankarasti.” Jeesus ei kuitenkaan vastannut naiselle mitään, ja oppilaat tulivat sanomaan: ”Auta häntä, että hän lähtisi huutamasta.” Jeesus vastasi: ”Ei minua lähetetty auttamaan muita kuin Israelin kadonneita lampaita.” Nainen kuitenkin tuli, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” ”Ei ole oikein ottaa leipää lapsilta ja viskata sitä piskeille”, Jeesus vastasi. Nainen sanoi: ”Ei olekaan, Herra. Koiranpennuthan syövät vain niitä muruja, jotka putoavat omistajien pöydältä.” Silloin Jeesus sanoi: ”Onpa sinulla suuri usko! Sinun toiveesi toteutuu.” Siitä hetkestä naisen tytär oli terve. (Matt. 15: 21–28)
Jeesus lähtee kertomuksessa ”ulkomaille”, mutta suhtautuu torjuvasti paikallisiin. Eräs heistä kuitenkin haastaa Jeesuksen itseymmärryksen avuntarpeellaan. Haastaako kertomus minuakin jollain tapaa? Mitä jään kysymään? Puhun siitä Jumalalle. Oppilaat eivät kestä naisen huudon painetta, vaan vaativat ratkaisua. Miten itse suhtaudun vastaavassa tilanteessa, kun tarpeeni ei tunnu saavan vastakaikua Jumalalta? Joutuiko Jeesus muutosprosessiin vieraalla seudulla? Onko mielessäni jotain ”vierasta”, outoa, jota en ole pystynyt vielä yhdistämään itseeni? Tuon tämän Jumalan eteen odottamaan selkiytymistä.
TÄSTÄ ETEENPÄIN
Kaipaan turvallisuutta, mutta kaipaan myös uusia näköaloja. Johdata kulkuani eteenpäin ja syvemmälle salaisuuteesi!
