17.9.2024 Tiistai
Kuuntele Tässä olen harjoitus 17.9.2024
TÄSSÄ
Tässä hetkessä käännän ajatukseni puoleesi, Jumala.
. . .
Lepään ja saan voimia läsnäolostasi.
SANA
Tämän jälkeen Jeesus meni Nainin kaupunkiin. Hänen mukanaan kulkivat hänen oppilaansa ja suuri joukko muita ihmisiä. Kun Jeesus oli tulossa kaupungin portille, kannettiin portista ulos ruumista. Vainaja oli leskiäidin ainoa poika, ja äidin seurana oli paljon kaupunkilaisia. Kun Herra näki naisen, hänen kävi tätä sääliksi ja hän sanoi: ”Älä itke.”
Hän meni ruumispaarien luokse ja kosketti niitä. Kantajat pysähtyivät, ja Jeesus sanoi: ”Poika, minä käsken sinua: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Jeesus luovutti pojan äidille.
Kaikki tunsivat pelonsekaista kunnioitusta ja ylistivät Jumalaa: ”Meidän joukostamme on noussut suuri profeetta! Jumala on muistanut kansaansa!” Nämä puheet Jeesuksesta levisivät koko Juudeaan ja sen ympäristöön. (Luuk. 7: 11–17)
Lapsen kuolema on vanhemmalle suurin mahdollinen suru. Äiti itki, eikä suotta. Tuntuu raskaalta edes kuvitella itsensä äidin asemaan kertomuksessa. Oma poika paareilla kuolleena. Mitä ajattelen, jos tuossa tilanteessa tuntematon mies sanoo: ”Älä itke.” Jeesus käskee kuollutta poikaa nousemaan. Mitä äitinä ajattelen tästä? Miltä tuntuu, kun poika yhtäkkiä nousee ja saan hänet syliini? Uskonko muutoksen todeksi, vai pelkäänkö?
TÄSTÄ ETEENPÄIN
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: ”Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon”,
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea,
niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.
Minä lopetan,
mutta tiedän: sinä olet kanssani. (Ps. 139: 8–12, 17–18)
