12. #rauha: Ilmastoahdistus ja toivo

Onko meillä toivoa?

Tätä kysytään usein ilmastonmuutoksen suhteen. Kaikki riippuu siitä, mitä toivolla tarkoitetaan. Jos taustalta paljastuva varsinainen kysymys on: ”Voimmeko jatkaa elämäämme kuten tähänkin asti ja silti säilyttää luonnon kantokyvyn?”, vastaus on ei. Sellaista ”toivoa” ei ole. Jotta planeettamme voi säilyä tuleville sukupolville, meidän täytyy uudistaa elämäntapaamme ja asenteitamme.

Moni on vahvasti huolissaan tulevaisuudesta. Huoli on perusteltu. Maapallon ympäristöongelmat ovat vakavia. Usein ne liittyvät yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Esimerkiksi köyhyys pahentaa sademetsien hakkuita. Planeetan suojelemiseksi tarvitaankin laajoja pyrkimyksiä kohti rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Ihmisen mielessä erilaiset ahdistavat asiat nivoutuvat yhteen toistensa kanssa. Ammatinvalinta, perheen perustaminen ja ilmastohuoli liittyvät toisiinsa. Se, kykeneekö ihminen luottamaan tulevaisuuteen, vaikuttaa koko hänen elämäänsä.

Syvemmin ymmärrettynä meillä on silti toivoa. Toivo on eri asia kuin optimismi. Optimismissa uskotaan, että asia onnistuu. Toivon asenne on sellainen, jossa roikutaan kiinni elämän merkityksellisyydessä, riippumatta siitä, miten käy.

Olen ehdottanut, että jokaisen kannattaa harjoittaa ”kahden tason näkökykyä”. Ympäröivästä todellisuudesta paljastuu erilaisia asioita, kun tarkennamme katseemme eri tavoin. Löytyy sekä hyvää että pahaa. On tärkeää opetella tarkentamaan katse toivon lähteisiin, jotta toimintakykymme säilyisi.

Minulle itselleni toivoa tuo se, että lukuisat ihmiset ympäri maailmaa toimivat paremman tulevaisuuden puolesta. Ympäristöasioissa on tapahtunut myös edistystä. Lapset ja nuoret ilmentävät elämänvoimaa. Luonnossa ajan viettäminen auttaa aina. Joskus masentaa ja yritän hyväksyä myös sen. Aivan kuten luonnossa on vuodenaikoja, on olemassa myös mielen vuodenaikoja. Pimeinä aikoina odotetaan kevättä ja yritetään nauttia myös niistä kiitollisuuden aiheista, joita talvenkin keskellä on.

Kristinuskossa meille tarjotaan valtava lahja: Jumala asettuu toivon vahvistajaksi. ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja.” Niinä hetkinä, jolloin emme jaksa harjoittaa aktiivista toivoa, saamme jättäytyä passiivisen toivon ja Jumalan varaan. Myös epävarmoina aikoina uskon ytimessä säilyy vapautus – ja jopa ilo.

Panu Pihkala
Kirjoittaja toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Hän on myös pastori ja kirjailija, jonka erityisalaa ovat ympäristöön liittyvät kysymykset.