Suomen Pipliaseura

4.6.2024 Tiistai

Sana

Veljet ja sisaret, kerromme nyt teille, miten Jumala on osoittanut hyvyytensä Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ja pohjaton köyhyys ovat koetelleet niitä, ovat seurakuntalaiset iloinneet suuresti ja olleet pyyteettömän anteliaita. Voin todistaa, että he ovat oma-aloitteisesti tehneet kaikkensa ja enemmänkin. He pyysivät itsepintaisesti meiltä lupaa osallistua Jerusalemin seurakunnan pyhien hyväksi järjestettyyn keräykseen. He eivät tyytyneet vain toteuttamaan meidän toivettamme vaan antoivat itsensä Jumalan tahdon mukaisesti ensin Herralle ja sitten meille. Niinpä kehotimme Titusta jatkamaan tätä valmistelemaansa lahjakeräystä ja saattamaan sen loppuun teidän parissanne. Teillä on kaikkea runsain mitoin – uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikenlaista toimeliaisuutta ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin. Älkää siis pihistelkö myöskään tätä lahjoitusta antaessanne. En sano tätä käskynä, vaan testaan rakkautenne aitoutta kertomalla teille toisten innosta. Tehän tiedätte, millaisen lahjan Herramme Jeesus Kristus on antanut. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. (2. Kor. 8: 1–9)

Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä