Martti Luther hylkäsi uskonkamppailussaan sekä vita activan että vita contemplativan, yrityksen kelvata Jumalalle omien tekojen avulla ja turvautumisen luostarin hurskausharjoituksiin. Hänen löytönsä, niin kuin monen muunkin kirkon pyhän, oli vita passiva, passiivisen odottamisen tila, jossa jäämme sellaisina kuin olemme Jumalan eteen. Jumala karsii meistä sekä väärät jumalakuvat että väärät luulot itsestämme ja korvaa ne vähitellen omalla itsellään ja armahtavalla käsityksellään meistä, oikealla aktiivisuudella ja aidolla rukouselämällä.