Suomen Pipliaseura

25.05.2022

Sana

12Kun kaikki olivat kylläisiä, hän sanoi oppilaille: »Kerätkää ruuantähteet, ettei mitään mene hukkaan.» 13Oppilaat tekivät työtä käskettyä ja keräsivät kaksitoista korillista ohraleivän paloja, jotka olivat jääneet syömättä.

14Tämän todisteen nähtyään ihmiset puhuivat keskenään: »Hän on tosiaan se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.» 15Jeesus tiesi, että he aikoivat viedä hänet mennessään ja tehdä hänestä kuninkaansa. Siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Jeesus kävelee veden päällä

16Tuli ilta. Oppilaat laskeutuivat järven rantaan, 17nousivat veneeseen ja suuntasivat järven poikki Kapernaumiin. Oli jo pimeää, eikä Jeesus ollut vielä palannut heidän luokseen. 18Järvellä tuuli kovaa, ja aallot alkoivat olla vaahtopäisiä. 19Kun oppilaat olivat soutaneet viitisen kilometriä, he näkivät Jeesuksen kävelevän veden pinnalla. Hän lähestyi venettä, ja oppilaat pelästyivät.

Joh. - Johannes 6:12-19UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä