Elisabetin synnytyksen aika tuli, ja hän synnytti pojan. Naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta hyvyydestä, jota Herra oli hänelle osoittanut, ja iloitsivat hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kaikki kokoontuivat lapsen ympärileikkaukseen. He kutsuivat häntä isänsä mukaan Sakariakseksi, mutta lapsen äiti sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” ”Ei sinun suvussasi ole ketään sen nimistä”, muut sanoivat. He kysyivät elehtimällä lapsen isältä, millä nimellä hän halusi poikaa kutsuttavan. Tämä pyysi pienen kirjoitustaulun ja kirjoitti: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki olivat ihmeissään. Samassa Sakariaksen kieli alkoi toimia, ja hän ylisti Jumalaa.

Kaikki naapurit joutuivat pelon valtaan, ja tapauksesta puhuttiin koko Juudean vuoriseudulla. Kaikki, jotka siitä kuulivat, painoivat asian mieleensä ja miettivät: ”Mitä tästä lapsesta vielä tuleekaan?” Herran käsi oli hänen tukenaan. (Luuk. 1: 57–66)