- Monesti olen samassa tilanteessa kuin Kleopas ja hänen kumppaninsa: syvästi pettynyt ja turhautunut. Kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta tuntuvat tyhjiltä ja vastuuttomilta. Silti kaipaan häntä, jonka olen ajatellut olevan elämäni valo. Kuvittelen Jeesuksen istumaan viereeni: hän kysyy, millaisissa kysymyksissä mieleni askartelee. Katselen hänen kasvojensa ilmeitä, kun kerron.
- Muistelen, milloin Jumalan sana on herättänyt minussa mukanaan vievän innostuksen. Milloin olen havahtunut huomaamaan, että Jeesus kulki sittenkin vierelläni?
- Ruotsalainen kirjailija Magnus Malm kuvaa evankeliumia sisäistyneesti teoksessaan Kännetecken: ”Jumalan pelastavat teot elämässäni ovat sitä, että maallistumiseni alkaa murtua ja sallin evankeliumin tulla omaksi rukouksekseni ja olla sisäinen kertomukseni, joka kertoo kuka minä olen. Evankeliumi ei ole todellisuuden tulkinta vaan varsinainen todellisuus, joka syvältä olemukseni ytimestä määrittelee elämäni maailmassa.” Millaisia ajatuksia hänen sanoituksensa herättää minussa?
Rekisteröidy
