Raamattu kirkkovuodessa

15.01.2022

Sana ”fariseukset” on hepreaksi perushim, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti ’erottautuneita’ tai ’eristyneitä’. Farisealaisuus oli yksi juutalaisuuden valtalinja ajanlaskun alun Juudeassa. Fariseukset jakautuivat useampiin, eri tavoin Mooseksen lain toteuttamista edellyttäviin koulukuntiin. Fariseukset pelkäsivät ympäröivän kreikkalaisen kulttuurin nielaisevan koko heprealaisen kansan, ja niinpä he julistivat paluuta takaisin sille samalle uskon lähteelle, josta heidän esi-isänsä olivat ammentaneet aina Babylonin vankeudesta saakka. He halusivat erottautua ”aidoiksi” juutalaisiksi.