”Uskontoa voi periaatteessa hahmottaa kolmesta näkökulmasta käsin. On olemassa historiallinen uskonto. Se ei rakennu valmiina saatujen tai näyissä nähtyjen oppien varaan, oppijärjestelmät eivät ole lähtökohta, vaan ne muodostuvat jälkikäteen ihmisten pyrkiessä ymmärtämään tapahtunutta. Oppi on tällöin Jumalan tekojen tulkintaa.

Filosofinen uskonto taas syntyy siten, että yksityinen ihminen tai ihmisryhmä on saanut ilmestyksiä, valaistuksen kokemuksia ja miettinyt todellisuuden syvintä olemusta. Uskonnolliset tekstit syntyvät tästä kokemuksesta käsin ilman suhdetta ulkoiseen, todelliseen maailmaan.

Näistä vaihtoehdoista kristinusko on lähempänä historiallista uskontoa. Sen kertomus sijoittuu ajallisesti mitattaviin ja maantieteellisesti paikannettaviin kehyksiin.

Vielä kuitenkin puuttuu jotain olennaisesti kristinuskoon kuuluvaa. Kristinusko on ilmoitususkonto. Jumala kertoo, kuka ja millainen hän on, tietyssä tapahtumasarjassa ja sitä kuvaavassa kertomuksessa, mutta tässä ei ole vielä kaikki. Jumala, josta tämän uskonnon pyhä kirja kertoo, ei vain toimi, vaan hän myös puhuu. Hän ilmoittaa oman nimensä. Vanhan testamentin puolella tämä nimi on Jahve – Minä olen, Uuden testamentin puolella Immanuel – Jumala meidän kanssamme.

Usko perustuu siihen, että Jumala ensin puhuu ja me kuuntelemme. Ilmoitususkontona kristinusko on Jumalan sanomaan, kertomaan ja ilmoittamaan todellisuuteen perustuva uskonto.” (Kalevi Virtanen, Vapaa pudotus armoon.)