Blogi: Pimeydessä vaeltava kansa -raamattumietiskely

Taas alkaa vaellus pimeydessä. Pisarat kiiltävät märällä, mustalla tiellä. Aamulla lähtiessä on pimeä, palatessa on hämäränhetki, illalla taas sysipimeää. On vetistä pimeyttä ja lumista pimeyttä. Välissä on lyhyitä, pilvisiä, tuskin valkenevia päiviä.   

Pimeys painaa. Kirkasvalolamppu aamukahvin ääressä hohkaa aivoihin tiedon, että ainakin jossakin aurinko on noussut. Toiset varaavat matkoja valkohiekkaisille rannoille, turkoosinsinisen veden ääreen. 

Tulisipa kirkas valo. Suuri, loistava valo, sydänkesän ja keskipäivän valo. 

Ruuhkavuosissa ja työelämässä tunnetaan levotonta ikävää. Kaivataan jo taukoa. Samalla myös vähän pelätään joulua, joka tuo mukanaan paljon uutta ehdittävää ja jaksettavaa entisen päälle. Silti sitä odotetaan ja kaivataan. Sen lämmintä tunnelmaa, läheisten ihmisten yhteyttä, juhlahetkiä.  

Kaipaus on aina myös Jumalan kaipaamista. Nimenomaan Jumalan kaipaamista. 

Jumalan puute ihmisen elämässä on voi näkyä eri tavoin. Yksi merkki Jumalan puuttumisesta on tarkoituksettomuuden tunne, elämän mielekkyyden puute. Se voi asua yksinäisen tyhjissä päivissä, mutta yhtä hyvin myös kiireisen elämän keskellä. Haluttomuus ja toivottomuus. Mitä mieltä olikaan missään. Mistä ilo, mistä innostus, mihin minua tarvitaan ja mitä minä itse lopulta tarvitsen. 

Tarvittaisiin näkemys. Ihmeellinen neuvon tuoja.  

Jumalan puutetta ja sisäistä pimeyttä on myös tauoton kiire. Velvollisuudet nielevät kaiken ajan, ja siitä huolimatta ruutua ehtii tuijottamaan sitä enemmän, mitä väsyneempi on. Jokainen tyhjä hetki kuluu kuvien virrassa, sovelluksesta ja videon pätkästä toiseen. Mielen täyttää tungos, jossa ei ole tyhjää tilaa. Hälinästä ei osaa luopua, vaikka siitä kaipaakin jo pelastusta. Rauhaa. 

Tarvittaisiin rauhan tuoja. Tai vielä suuremmin. Rauhan ruhtinas. 

Jumalan puute ja Jumalan kaipaus valmistavat kuitenkin Jumalalle tietä. Vain se, joka tajuaa kaipaavansa, haluaa ottaa vastaan. Vain tyhjä voi täyttyä. Vain pimeässä voi leimahtaa valo.  

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. 
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. 
Sinä teet runsaaksi riemun, 
annat suuren ilon. 
Sillä lapsi on syntynyt meille,  
poika on annettu meille. 
Hän kantaa valtaa harteillaan 
ja hänen nimensä on  
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, 
Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.  
(Jes. 9:1-2, 5)

Teksti: Anni Pesonen

Teksti on julkaistu aiemmin Piplia-lehdessä.