Varokaa tottelemattomien kohtaloa
1Meidän on syytä olla varuillamme, ettei kukaan jäisi joukosta eikä siten pääsisikään Jumalan lupaamaan lepoon. Tämä lupaus on yhä voimassa. 2Me olemme kuulleet ilosanoman kuten nuo entisaikojen ihmiset, mutta eipä sen kuulemisesta ollut heille mitään hyötyä. He eivät uskoneet ilosanomaa eivätkä siksi sisäistäneet sitä. 3Sen sijaan me, jotka uskoimme sanoman, pääsemme lepäämään.
Jumala siis sanoi:
»Niinpä vannoin vihoissani:
’He eivät taatusti pääse perille,
minun luokseni lepäämään.’»
Näin hän sanoi, vaikka hänen työnsä on ollut valmiina maailman syntyhetkestä saakka. 4Kirjoituksissa näet sanotaan seitsemännestä päivästä näin: »Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi eikä tehnyt työtä.» 5Tässä toisessa kohdassa kuitenkin sanotaan: »He eivät taatusti pääse perille, minun luokseni lepäämään.»
Lepopäivä on edessäpäin
6Jotkut siis pääsevät lepoon. Muinaiset ilosanoman kuulijat eivät kuitenkaan päässeet, koska eivät totelleet. 7Siksi Jumala on säätänyt uuden määräpäivän, »tämän päivän». Myöhemmin Daavid ilmaisi Jumalan ajatuksen niin kuin edellä sanottiin:
»Jos tänä päivänä kuulette Jumalan äänen,
älkää kovettako sydäntänne».
8Jos jo Joosua olisi johdattanut kansan perille lepopaikkaan, ei Jumala puhuisi jostain myöhemmin tulevasta päivästä. 9Jumalan kansan sapattijuhla on siis vielä edessäpäin. 10Se, joka on päässyt Jumalan luokse lepäämään, saa levätä työtä tekemättä niin kuin Jumalakin teki. 11Tehdään siis kaikkemme, että pääsisimme tuohon lepoon eikä kukaan sortuisi ottamaan mallia noista tottelemattomista.
Jumala näkee kaiken
12Jumalan sana on elävä ja voimakas. Se on terävämpi kuin molemmilta puolilta teroitettu miekka. Se lävistää tajunnan ja hengen, viiltää nivelet, halkaisee luut ja paljastaa salaisimmatkin aikeet ja ajatukset. 13Jumalalta ei pysy salassa mikään, vaan hän näkee kaiken paljaana. Hänelle me olemme tilivelvollisia.
Jeesus on myötätuntoinen
14Tunnustetaan siis sinnikkäästi uskoamme, koska meillä on suuri ylipappi, Jeesus, Jumalan Poika. Hän on kulkenut taivaiden halki Jumalan luokse. 15Meidän ylipappimme jos kukaan osaa suhtautua heikkouksiimme myötämielisesti. Onhan hän joutunut käymään läpi kaiken sen minkä mekin – hän ei vain ollut syntinen. 16Mennään siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme myötätuntoa ja löytäisimme apua silloin, kun sitä tarvitsemme.