21
Vahvistu siis Kristuksen Jeesuksen armosta, poikani! 2
Kerro luotettaville ja opetustaitoisille ihmisille se, minkä olet kuullut minulta ja mistä monet ovat todistaneet. 3
Kestä sinäkin kärsimyksiä niin kuin oikea Kristuksen Jeesuksen sotilas. 4Ei kukaan ammattisotilas sekaannu siviilielämän toimiin, jos haluaa palkanmaksajan olevan häneen tyytyväinen. 5
Eikä vapaaottelija saa palkintoaan, ellei hän ottele sääntöjen mukaan. 6
Raskasta työtä tekevän viljelijän on saatava osansa sadosta ensimmäisenä. 7Mieti sanojani, sillä Herra antaa sinulle ymmärrystä joka asiaan.
8
1. Kor. 15:4
Muista Jeesusta Kristusta, Daavidin jälkeläistä. Hänet on herätetty kuolleiden joukosta, niin kuin minun ilosanomani kertoo. 9
Hänen vuokseen kärsin kaikkea pahaa ja olen jopa kahleissa kuin rikollinen. Jumalan sana ei kuitenkaan ole kahleissa. 10
Siksi kestän kaiken valittujen vuoksi, jotta hekin pelastuisivat Kristuksen Jeesuksen ikuiseen kirkkauteen. 11
2. Kor. 4:10
Fil. 3:10,11
Nämä sanat kannattaa uskoa:
Jos kuolemme hänen kanssaan, saamme hänen kanssaan myös elää.
12
Jos olemme kestäviä, saamme hallita hänen kanssaan.
Jos torjumme hänet, hänkin torjuu meidät.
13Jos emme usko häneen, hän pysyy silti uskollisena,
sillä itselleen hän ei voi mitään.
14
Tit. 3:9
Muistuta tästä ja kiellä Jumalan edessä kaikkia kiistelemästä. Riitelystä ei ole mitään hyötyä; se vain johtaa kuulijat onnettomuuteen. 15
Tit. 2:7,8
Ahkeroi, jotta sinusta tulisi Jumalan silmissä hyvä työntekijä. Silloin opetat sanomaa totuudesta oikein eikä sinun tarvitse hävetä. 16
Vältä harhaoppisia, turhia puheita, sillä niiden puhujat edistävät vain jumalattomuutta. 17Heidän puheensa leviävät kuin syöpä. Heitä ovat Hymenaios ja Filetos, 18
jotka ovat vieraantuneet totuudesta ja väittävät, että ylösnousemus on jo tapahtunut. Näin he ovat onnistuneet sekoittamaan joidenkin uskon. 19
Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, ja siihen on painettu sinetiksi nämä lauseet: »Herra tuntee omansa» ja »Luovu vääryydestä, jos lausut Herran nimen».
20
Suuressa taloudessa ei ole vain kultaisia ja hopeisia astioita vaan myös puusta ja savesta tehtyjä. Toiset on tarkoitettu arvokkaisiin tilaisuuksiin, toiset arvottomiin tehtäviin. 21
Se, joka puhdistaa itsensä, on arvokkaaseen käyttöön tarkoitettu astia. Hän on pyhitetty, isännälle hyödyllinen ja kaikkiin hyviin tarkoituksiin sopiva.
22
Hepr. 12:14
Vältä nuoruuden villityksiä. Tavoittele oikeudenmukaisuutta, uskoa, rakkautta ja rauhaa niiden kanssa, jotka puhtain sydämin kutsuvat Herraa avuksi. 23
Älä sekaannu typeriin ja oppimattomiin väittelyihin. Niin kuin tiedät, niistä syntyy riitoja. 24
Herran palvelijan ei pidä tapella vaan olla ystävällinen kaikille, kärsivällinen ja valmis opettamaan. 25
2. Tim. 4:2
Hänen on opastettava vastaanväittäjiä nöyrästi, jotta Jumala antaisi heidän kääntyä ja oppia tuntemaan totuuden. 26Niin he selvittävät päänsä ja pääsevät pois Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät pyydystänyt omia tarkoituksiaan varten.