Job 20

₂– Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan,

se kiihdyttää mieltäni.

₃Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua,

mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

₄Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty

muinaisista ajoista asti,

siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

₅jumalattoman ilo kestää vain hetken,

rienaajan onni on pian ohi.

₆Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka,

vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

₇hän häviää jäljettömiin niin kuin sonta.

Ne, jotka hänet tunsivat, kysyvät: »Missä hän on?»

₈Kuin uni hän lentää pois, katoaa,

kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

₉Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe,

hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

₁₀Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä,

hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

₁₁Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa,

vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

₁₂Paha maistuu niin makealle hänen suussaan,

että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

₁₃nautiskelee, ei malta luopua siitä

vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

₁₄Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan,

se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

₁₅Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos,

Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

₁₆Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt,

käärmeen kieli hänet surmaa.

₁₇Ei hän enää näe solisevia puroja,

ei kerman ja hunajan virtoja.

₁₈Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä,

ei saa niistä nauttia,

omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

₁₉koska hän murskasi köyhät,

jätti heidät oman onnensa varaan,

otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

₂₀Koskaan hän ei saanut kyllikseen,

mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

₂₁Kaikkea hän ahnehti kyltymättä,

siksi hänen onnensa ei kestä.

₂₂Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea,

juuri silloin ahdinko hänet yllättää

ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

₂₃Yllin kyllin hän tulee saamaan:

Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun

ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

₂₄Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita,

pronssinuoli hänet surmaa:

₂₅se tulee selästä ulos

hänen sappinesteestään kiiltävänä,

ja kauhu valtaa hänet.

₂₆Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa.

Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet.

Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

₂₇Taivas paljastaa hänen syntinsä,

maa nousee häntä vastaan.

₂₈Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin,

kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

₂₉Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle,

tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.