21Minä sanoin sydämessäni: antaudunpa iloon, nautin elämän onnesta! Mutta sekin oli turhuutta. 2Naurusta minä sanoin: joutavaa!, ja ilosta: mitä hyötyä siitä on?
3Päätin sitten virkistää itseäni viinillä – päästämättä silti viisautta ohjaksista – ja sillä tavoin antaa mielettömyydelle vallan, kunnes näkisin, mitä ihmisen on paras tehdä vähinä elinpäivinään tämän taivaan alla.
4Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja 5sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita, 6tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita. 7Minä hankin orjia ja orjattaria, ja heitä syntyi myös talossani; minulla oli karjaa, raavaita, lampaita ja vuohia, enemmän kuin kenelläkään, joka oli hallinnut Jerusalemissa ennen minua. 8Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja. 9Minä tulin mahtavaksi, mahtavammaksi kuin yksikään edeltäjäni Jerusalemissa. Silti säilytin kaikessa viisauteni. 10Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani. 11
Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.
12Kun minä aloin vertailla toisaalta viisautta, toisaalta mielettömyyttä ja typeryyttä – mitäpä kukaan kuninkaan jälkeen tuleva osaa tehdä muuta kuin mitä ennenkin on tehty? – 13niin totesin, että viisaus on kyllä tyhmyyttä hyödyllisempi niin kuin valo on hyödyllisempi pimeyttä, 14
sillä
viisaalla on silmät päässä,
tyhmä hapuilee pimeässä.
Mutta havaitsin myös, että sama kohtalo tapaa molemmat. 15
Silloin minä tajusin: minun käy kuin tyhmän – sama kohtalo tapaa myös minut! Miksi siis olen niin määrättömästi tavoitellut viisautta? Päättelin mielessäni: turhuutta on ollut sekin. 16
Viis. 2:4
Viisaasta ei jää ikuista muistoa enempää kuin tyhmästäkään, tulevina päivinä molemmat unohdetaan. Niin kuolee viisas kuin tyhmäkin! 17Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.
18
Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni. 19Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta. 20Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla. 21Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys. 22
Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla? 23Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta.
Kaikki tulee Jumalan kädestä
24
Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. 25Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä? 26Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Kaikella on määräaika
31
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
2
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
3aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
4aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
5aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
6aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
7
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
8aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
9
Mitä hyötyä on vaivannäöstä
sille, joka työtä tekee?
10Olen katsellut kaikkea aherrusta,
jonka Jumala on antanut ihmisille
heidän rasituksekseen.
11
Viis. 9:16
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi
ja asettanut iäti jatkumaan,
mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,
ei niiden alkua eikä loppua.
12Minä oivalsin,
ettei ihmisellä ole muuta onnea
kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.
13
Mutta Jumalan lahja on sekin,
että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä
syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.
14
Jes. 46:10
Minä oivalsin,
että kaikki, minkä Jumala tekee,
pysyy ikuisesti.
Siihen ei ole lisäämistä
eikä siitä vähentämistä.
Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.
15
Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin,
ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen.
Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.
Ihmisen arvottomuus
16Vielä minä näin auringon alla:
oli oikeuspaikka – ja siellä vääryys,
oli tuomioistuin – ja sielläkin vääryys.
17
Jes. 10:1–3
Minä ajattelin itsekseni:
Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen,
sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.
18Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita. 19Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. 20
Kaikki menee samaan paikkaan:
kaikki on tullut tomusta
ja kaikki palaa tomuun.
21Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan? 22Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?
41
Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla.
Katso: sorrettujen kyynelet!
Ei ole heillä lohduttajaa.
Katso: sortajien väkivalta!
Eikä lohduttajaa ole.
2
Silloin minä ylistin vainajia, jotka ovat kuolleet – ylistin onnellisemmiksi kuin ovat ne, jotka vielä elävät; 3ja näitä kumpiakin onnellisemmaksi ylistin sitä, joka ei ole syntynytkään ja jonka ei ole tarvinnut nähdä sitä pahaa, mitä auringon alla tapahtuu.
4Minä näin kaikessa vaivannäössä, työssä ja menestyksessä vain ihmisten keskinäistä kateutta. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
5Tyhmä istuu kädet ristissä
ja kalvaa omaa lihaansa.
6Parempi on kourallinen levossa
kuin kahmalon täysi
vaivaa nähden ja tuulta tavoitellen.
Yksinäisyys
7Minä näin lisää turhuutta auringon alla:
8
Saarn. 5:9
joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään,
ei poikaa, ei veljeä.
Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua
eikä hänen silmänsä saa rikkaudesta kyllikseen.
»Ketä varten minä näen vaivaa
ja kieltäydyn kaikesta hyvästä?»
Tämäkin on turhuutta, surkeaa ja turhaa.
9
Kaksin on parempi kuin yksin,
sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.
10Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan,
mutta voi yksinäistä, joka kaatuu –
häntä auttamassa ei ole ketään.
11Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin,
mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?
12Yksinäisen kimppuun on helppo käydä,
mutta kaksi pitää puolensa,
eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.
Maailman kunnia katoaa
13Parempi on köyhä ja viisas nuorukainen
kuin vanha ja tyhmä kuningas,
joka ei enää kuuntele toisten neuvoja.
14
Tosiaankin: nuorukainen lähti vankilasta
ja tuli kuninkaaksi,
vaikka oli syntynyt köyhänä tuon toisen hallitessa.
15Minä näin, miten kaikki kynnelle kykenevät auringon alla
asettuivat kannattamaan nuorukaista,
joka nyt nousi valtaistuimelle.
16Määrätön on joukko jokaisen ympärillä,
joka nousee kansan johtajaksi,
mutta jälkipolvet eivät häntä ihaillen muista.
Turhuutta ja tuulen tavoittelua on sekin.
Jumalanpalveluksesta
17
Astu varoen Jumalan huoneeseen.
On parempi mennä vain kuuntelemaan
kuin uhraamaan tyhmien tavoin,
jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.